Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Lämminhenkinen tunturihotelli Iso-Syöte

Hirsiseinät kohosivat nopeasti haastavasta säästä ja sijainnista huolimatta. Hirret toimittanut, maailman suurin hirsirakennusten valmistaja Kontio, suoritti myös niiden asennuksen.

Hotelli Iso-Syöte on lämminhenkinen tunturihotelli Pudasjärvellä Pohjois-Pohjanmaalla. Joulukuussa 2018 hotelli koki muutoksen, kun sviitin takasta alkunsa saanut tulipalo tuhosi puolet vuonna 1984 rakennetusta hotellirakennuksesta ja aiheutti noin 10 miljoonan euron vahingot. Tulipalon jälkeen yrittäjä Juha Kuukasjärvi päätti rakentaa hotellin uudelleen entistä ehompana ja nyt Pudasjärvelle luonnonmaisemiin on kohonnut uusi upea Tunturihotelli Iso-Syöte.

Kohdetiedot: Hotelli Iso-Syötteen laajennus
Arkkitehtisuunnittelu: Asko Lax
Sisustussuunnittelu: Tatu Ahlroos, Synopsis Arkkitehdit Oy
Pääurakoitsija: Lapti

”Tulipalon jälkeen meidän tuli päättää siitä, teemmekö
samanlaisen hotellin kuin ennen vai rakennammeko jotain uutta
ja ainutlaatuista. Lyhyen harkinnan jälkeen päädyimme rakentamaan
uniikin hotellin missä asiakas saa kokea vau-elämyksiä
askel kerrallaan”, Juha Kuukasjärvi kertoo.

kuva
Hotellin vastaanoton tiskien verhoilukivet ja tulisijat ovat suomalaista
vuolukiveä, jotka valmisti ja asensi Tulikivi.
Kuva: Henri Luoma

Pakon saneleman uudistuksen myötä Hotelli Iso-Syöte nousee
uudelle ympäristönsä arvoiselle tasolle. Hotelli on upea yhdistelmä
pohjoista, laatua ja suomalaista designia.

”Lopputulos on todella onnistunut. Ikkunoista sisään tuleva
tunturimaisema on tärkeä osa hotellin konseptia ja uusi hotelli
sulautuu luontevasti osaksi ympäröivää kaunista luontoa”, Kuukasjärvi
iloitsee.

kuva
Kuva: Henri Luoma

Tunnistettavaa arkkitehtuuria

Tunturin laella luonnonkauniilla paikalla sijaitseva hotelli tarjoaa
hienon näkymän ympäröivään luontoon. Palaneen hotellin tilalle
on kohonnut tyylikäs ja laadukas hotelli tiukasta aikataulusta huolimatta.

”Hotellin suunnittelu oli intensiivinen ja raskas prosessi, jonka
suurin haaste oli nopea aikataulu. Mutta oli hienoa, kun tilaaja oli
ennakkoluuloton ja sain suunnitella hotelliin poikkeuksellisia ratkaisuja”,
Iso-Syöte hotellin pääsuunnittelija Asko Lax kertoo.

Uudistuksen myötä hotelliin rakennettiin kolmas kerros, jotta
rakennus tukisi paremmin hotellin liiketoimintaa, kasvua ja kehitystä.
Ylimpään kerrokseen suunniteltiin avara ja tyylikäs vastaanotto,
joka toivottaa asiakkaat
tervetulleeksi. ”Usein hotellin
vastaanotto löytyy pohjakerroksesta ikään kuin koko hotellimassan
puristuksesta. Ilmavat ja avarat vastaanottotilat on vaikea
rakentaa, joten olen iloinen, että uskalsimme heittäytyä ja rakentaa
vastaanoton ylimpään kerrokseen. Tämä antaa Iso-Syötteen
hotellille omaleimaisuutta ja tunnistettavuutta”, Lax selventää.

Myös työntekijät saivat suuren roolin hotellia suunniteltaessa.

kuva
Ravintola Hilltop

”Miellyttävä ja toimiva työympäristö tukee työntekijöiden tuottavuutta
ja hyvinvointia. Etenkin ravintolan tila- ja kalusteratkaisuja on mietitty tarkkaan
henkilökunnan kanssa”, hotellin sisustusarkkitehti Tatu Ahlroos kertoo.

kuva
Ravintola Hilltop

Ensi kesänä Iso-Syötteen hotelliin valmistuu vielä neljäs taso, mihin
on suunnitteilla katolla sijaitseva Sky Walk. Kattoterassilta löytyy koko
katon mittainen kävelyreitti sekä tasanne mistä avautuu upea tunturimaisema
esteettömästi koko laajuudessaan.

kuva
Karhunpesä-sviitti

Vau-elämyksiä

Avaran vastaanoton sekä oleskelutilan lisäksi hotellin kolmanteen kerrokseen
rakennettiin uusi korkeatasoinen 200 paikkainen näköalaravintola
Hilltop. Suurista ikkunoista avautuva maisema tarjoaa asiakkailleen makunautintojen lisäksi vuodenaikojen mukaan vaihtuvan taideteoksen.
Ravintolan keskellä kohoaa arkkitehdin muotoilema, näyttävä 5,5 metriä
korkea ja 3 metriä leveä avotakka, joka ryhdittää suurta tilaa ja luo tunnelmaa.

kuva
Moderni hirsiarkkitehtuuri toimii kilpaillulla matkailualalla
ekologisena ja elämyksellisenä erottautumistekijänä. Hotellin hirret valmistanut Kontio on toimittanut hirsiä suuriin matkailukohteisiin mm. Ruotsiin, Norjaan ja Algeriaan.
Kuva: Juha Sarkkinen

kuva
Vuolukivi taipuu moneen muotoon ja täysin uniikkeihin tulisijaratkaisuihin.
Hotellin vastaanoton ja ravintola Hilltopin tulisijat sekä tiskien verhoilukivet
valmisti Tulikivi ja suoritti niiden asennuksen.

”Hotellin historian myötä paloturvallisuuteen kiinnitettiin erityistä huomiota.
Tulisijojen rakentamiseen valikoitiin vain sellaiset toimijat, joille tuli
on tuttu elementti”, Asko Lax kertoo.

kuva
Arctic Spa

Uudistuksen myötä hotelliin kylpyläosasto suunniteltiin uudelleen.
Tummanpuhuva värimaailma ja lämmin tunnelma luovat viihtyisät puitteet
rentoutumiselle.

kuva
Arctic Spa

”Spa-tilan elämyksellisyyteen on kiinnitetty paljon huomiota, sekä eri
kansalaisten erilaiset tarpeet on otettu huomioon. Vaikka et menisi kylpylän
altaaseen, voit nauttia tilan tunnelmasta pelkästään kansituolilla
istuessasi”, Tatu Ahlroos kertoo. Spa-tila on pyritty maksimoimaan suunnittelemalla
unisex sauna kahden saunan sijaan sekä saunasta ja kylpylästä
avautuu näkymä suoraan tunturimaisemaan.

kuva
Arctic Spa

Myöhemmin hotellin kylpylään on suunnitteilla ulos tuleva infinity pool
missä voi rentoutua ja nauttia upeasta pohjoisen maisemasta.

Tuhkasta noussut Fenix lintu

Uudistetusta Iso-Syötteen hotellista löytyy kolmen tasoisia huoneita.
Standard huoneiden lisäksi hotelliin suunniteltiin uusia Superior-huoneita
sekä Karhunpesä-, Kotkanpesä-, Aurora- ja Feeniks-sviitit mistä jälkimmäinen
on suunniteltu hotellipalon muistoksi.

”Kun hotellin raunio vielä savusi niin päätimme, että sinne pitää saada
Feeniks niminen sviitti kertomaan tarinaa tapahtuneesta”, Ahlroos kertoo.

Uusia huoneita suunniteltaessa Pohjoisen luonto nousi tärkeään rooliin.
Sviitit ovat tunnelmallisia ja kotoisia sekä ne on suunniteltu niin, että
niistä on helppo ihailla upeaa tunturimaisemaa, mutta myös jokainen yksityiskohta on tarkkaan harkittu.

”Tärkeintä sisustuksen suunnittelussa oli maisema ja asiakkaan kokemus:
luonnon sekä rauhoittavan ja toimivan tilan vuoropuhelu. Erityisen
tärkeää on, että asiakas voi tehdä ostopäätöksen uudelleen ja tällä kertaa
omaan kokemukseensa pohjautuen”, Ahlroos kertoo.

Huoneiden sisustuksen suunnittelussa on otettu huomioon myös pintojen
materiaalin tuntu. Haptisuus syntyy asioista, joita ihminen koskettaa
ja tuntee.

”Mielestäni sisustuksen suunnittelussa värejäkin tärkeämpää ovat
materiaalit, joista tila on luotu. Tavoitteenani on, että asiakas kokee uudet
huoneet pesämäisenä rauhoittavana ympäristönä. Jopa niin, että sokeakin
voi olla huoneesta varsin vaikuttunut”, Ahlroos toteaa.

Hotellihuoneiden lisäksi alueelta löytyy 36 kappaletta tunnelmallisia
mökkejä, mistä avautuu upea näkymä tunturin huipulle.

kuva
Feeniks-sviitti

Paikallista mystiikkaa ja suomalaista sisua

Hotellin uudisosa on täynnä upeita sisustusratkaisuja, joissa kohtaavat
suomalainen muotoilu, ekologisuus ja arktinen luonto. Värimaailma
hotellissa on lämmin ja maanläheinen unohtamatta ripausta
ylellisyyttä. Tummanpuhuva värimaailma toimii hienona
vastapainona ulkona näkyvälle lumiselle sinisävytteiselle maisemalle.

kuva
Karhunpesä-sviitti

”Hotellin sisustukseen suunniteltiin myös kliseisiä asioita,
mutta uudella tavalla sovellettuna. Paikallista mystiikkaa on tuotu
tilaan muun muassa poron sarvilla ja aikaisemmin toteutettuihin
Aurora-sviitteihin Juha keräsi itse jäkälän peittämää poroaitaa
metsästä”, Ahlroos kertoo.

kuva
Feeniks-sviitti

Mielenkiintoa sisustukseen tuo suomalaiset kustomoidut
valaisimet sekä näyttävät hotellia varten suunnitellut tekstiilit ja
kuosit. Puu materiaalina
näkyy myös vahvasti niin valaisimissa
kuin seinäpinnoilla.

”Tulipalon jälkeen Juha totesi, että nyt hänellä on todella paljon
poltettua puuta, koska hotelli paloi. Päätimme käyttää sitä
uuden hotellin sisustuksessa, koska se ilmentää kuinka suomalainen
sisu materialisoituu”, Ahlroos kertoo.

Uudistumisen myötä Iso-Syötteen hotellista on tullut entistä
upeampi ja ehompi kuin edeltäjänsä. Hotelli on todella noussut
voittajana tuhkasta siivilleen niin kuin Fenix-lintu, joka lentää korkealla.

Teksti: Heli Mäkiranta
Kuvat: Hotelli Iso-Syöte

kuva
Aurora-sviitti

kuva
Star Superior -huone

kuva
Star Superior -huone

kuva
Kotkanpesä-sviitti

kuva
Kotkanpesä-sviitti

kuva
Aurora-sviitti

kuva
Aurora-sviitti

kuva
Kuva: Juha Sarkkinen

kuva

Jaa tämä artikkeli: 

Projektit

Hyvä yhteistyö hankkeen vauhdittajana

ARE talotekniikkakumppaniksi Arinan hotellihankkeeseen Rukalle Osuuskauppa Arina valitsi ARE:n uuden, Rukalle nousevan hotellinsa talotekniikkaurakoitsijaksi. ARE toteuttaa hankkeen lämpö-, vesi-, ilmanvaihto- ja

Paluu toimistolle

Tilasuunnittelu toimiston vetovoimatekijänä Työnteon tavat ovat muuttuneet, mutta monissa organisaatioissa toivotaan jälleen läsnäoloa toimistolla. Mitä toimisto voi tarjota, jotta se voi

Hyvä yhteistyö hankkeen vauhdittajana

ARE talotekniikkakumppaniksi Arinan hotellihankkeeseen Rukalle Osuuskauppa Arina valitsi ARE:n uuden, Rukalle nousevan hotellinsa talotekniikkaurakoitsijaksi. ARE toteuttaa hankkeen lämpö-, vesi-, ilmanvaihto- ja

Paluu toimistolle

Tilasuunnittelu toimiston vetovoimatekijänä Työnteon tavat ovat muuttuneet, mutta monissa organisaatioissa toivotaan jälleen läsnäoloa toimistolla. Mitä toimisto voi tarjota, jotta se voi