Betonilähiöiden kehitys on taas vaihteeksi jäissä. Kansallisia lähiöohjelmia on toteutettu useilla hallituskausilla 2000-luvulla, mutta lähiöremppa ei ainakaan valtakunnallisen lähiöohjelman kautta jatku tällä hallituskaudella.
Historiaa: lähiöohjelmia on ollut eri hallituksilla vuodesta 2008 lähtien. Sipilän hallituksen (2015–2019) aikana ohjelmaa ei ollut, kuten ei nykyisenkään hallituksen. Asumisesta vastaavan ympäristöministeri Kai Mykkäsen mukaan lähiöihin pyritään panostamaan nyt MAL-sopimusten kautta.
Valtio tekee näitä maankäytön, asumisen ja liikenteen sopimuksia vain suurimpien kaupunkien kanssa. MAL-soppari taipuu ministerin mukaan esimerkiksi lähiöiden joukkoliikenneyhteyksien sekä juna- ja metroasemien viihtyisyyden ja turvallisuuden parantamiseen.
Maakunnissa tuskin riemusta hihkutaan, jos metroasemaa ehostetaan. Takavuosina Seinäjoen ja Lappeenrannan kaltaiset kaupungit saattoivat saada valtiolta tuntuvaa tukea lähiöiden kokonaisvaltaiseen kohentamiseen. Rahalla on kunnostettu puistoja, parannettu valaistusta, palkattu lähiötaiteilijoita…asukasviihtyisyyden lisäksi nousee lähiöiden veto- ja pitovoima.
Esimerkiksi Tampereella ohjelmiin valittujen lähiöiden suunta on kääntynyt positiivisempaan suuntaan. Tästä on tosin vaikea päätellä, onko kyse voittajakonseptista vai yksinkertaisesti siitä, että Tampereella on viime vuosina onnistunut kaikki. Joka tapauksessa Tampereen Tesomassa ja Hervannassa pitkäjänteisesti tehty työ on kantanut hyvin hedelmää.
Kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaara pitää lähiöohjelman puuttumista isona menetyksenä. Useat hallinnonalat sekä käytännön ja tieteellisen tutkimuksen yhdistävälle valtakunnalliselle lähiöohjelmalle todella on tarvetta, jo yksin siksi, että vähät rahat pitäisi kohdentaa viisaasti.
Vaattovaara ei usko meidän olevan vielä siinä pisteessä, että lähiöiden pelastamiseksi olisi joku yleispätevä resepti. Hyvät neuvot ovat silti kalliit: lähiöt ovat joka neljännen suomalaisen koti.
Istuvat kansanedustajat eivät lähiöohjelman perään haikaile. Ylen lokakuisen kansanedustajakyselyn vastaajat ovat sitä mieltä, että valtion ei pidä lisätä puuttumistaan lähiöiden eriytymiskehitykseen.
110 vastanneesta kansanedustajasta 53 on tätä mieltä; vastaavasti valtion vahvempaa puuttumista kannattaa 47 edustajaa.
Valtion aktiivisemman lähiöpolitiikan puolestapuhujat nostivat esiin lähiöohjelman ja toivat esille huolensa lähiöiden eriytymisestä. Moni heistä kysyy, ollaanko lähiöissä lipsumassa ”Ruotsin tielle”, jolla tarkoitetaan esimerkiksi alhaisen tulotason, syrjäytymisen ja heikon koulutustason keskittymistä tietyille alueille. Ja toki vastauksissa nousevat esiin myös MAL-sopimukset valtion ohjauskeinona.
Ylen kysely paljastaa, että puolueiden sisälläkin vastauksissa on hajontaa. Ainoastaan RKP:n edustajat ovat yksimielisiä siitä, ettei valtion pidä puuttua enempää lähiöiden kehitykseen; vasemmistoliitossa puolestaan ollaan (yhtä edustajaa lukuun ottamatta) sitä mieltä, että valtion roolia pitäisi lisätä.
MAL-sopimusten autuaaksi tekevään voimaan uskovien on kuitenkin hyvä muistaa, että niiden keinovalikoima on rajattu. Asukkaiden viihtyvyys nimittäin nousee nohevasti – ihan noin yleisen elämänkokemuksen perusteella – esimerkiksi ulkoalueita ja -liikuntapaikkoja kunnostamalla ja lisäämällä. Tällaiset operaatiot eivät kuitenkaan MAL-sopimusten piiriin kuulu.
Valtakunnallinen lähiöohjelma toisi juuri sitä strategista selkänojaa, jota jokainen hallitus peräänkuuluttaa silloin, kun se haluaa vaikuttaa fiksulta. Kun kaupungit voivat oppia toisiltaan siitä, mikä toimii ja mikä ei, oppiminen nopeutuu. Myös tutkimustiedon jakaminen kansallisen ohjelman kautta antaisi suuntaviivoja ja pontta lähiöiden kehittämiseen.
PETRI CHARPENTIER
