Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Kiertotalousesimerkki Kokkolasta:

Rakennuksen vanhin osa on 1960-luvulta. Vain perustukset ja kantava runko säilyivät. Uusvanha halli yläilmasta katsottuna.
Kuva: Jesper Häggblom

Uudella julkisivulla vanha runko uuteen käyttöön

Teksti: Tomi Hautakangas

Kokkolassa Jyväskyläntien varrella sijaitsee paikallisille tuttu Rukka-vaatetehtaan tuotantotila. Rakennus on vanhimmilta osiltaan 1960-luvun alkupuolelta. Se on ollut käyttämättä jo vuodesta 2013
saakka, kunnes kokkolalainen liikemies Leif Häggblom osti kiinteistön 2018.

Hanke on mielenkiintoinen esimerkki kiertotaloudesta ja siitä, miten
rakennuksen vanhaa runkoa voidaan hyödyntää uuden julkisivun toteuttamisessa.
Hanke toteutettiin vuonna 2020. Rakennuksen korjauskuluksi
muodostui vain noin 500 €/m2.

Perustukset ja kantava runko säilytettiin

Pääosin yksitasoisen ja laajimmalta osaltaan huomiota herättävän matalan
rakennuksen runko koostui betonipilareiden kannattelemista liimapuupalkeista.
Julkisivut olivat kalkkihiekkatiiltä ja nauhaikkunaa. Kerrosalaa
oli alle 5 000 m2 enimmäkseen yhdessä tasossa, ja tilavuutta noin
20 000 m3.

Perustuksia ja kantavaa runkoa lukuun ottamatta ulkovaippa purettiin
kokonaan. Matalimman osan betonipilareita jatkettiin teräspilarein, ja liimapuupalkit
asennettiin takaisin siten, että kattolappeiden suunnat osin
kääntyivät. Osa liimapuupalkeista uusittiin mitoitussyistä, mutta periaatteessa
nekin olisi voitu käyttää uudelleen.

Uusi sandwich-peltielementtirakenteinen julkisivu asettui vanhan sokkelin
päälle noin 100 000 kg alkuperäistä kevyempänä. Vaikka laajojen
ikkunarakenteiden myötä rakennuksen ilme muuttui täysin, esimerkiksi
sokkelin puhkovat oviaukot on suunniteltu pääosin entisille paikoilleen.
Muutos oli merkittävä, erityisesti matalan osuuden tilojen käyttökelpoisuus
parani huimasti tilavuuden lisääntyessä reilut 8 000 m3.

Uusvanhan rakennuksen haasteellinen lupamenettely

Tiloista ei saisi Häggblomin mukaan nykyistä parempaa vuokraa, vaikka rakennus olisi kokonaan uusi, koska rakennus ei poikkea käyttöominaisuuksiltaan
uudesta oikeastaan mitenkään. Talotekniikka ja ulkovaippa
ovat kokonaan uutta, ja vanhoista rakenteista sisällä näkyvät ainoastaan
liimapuupalkit ja pilarit, sekä niiden uudet jatkeet. Vanhan asemakaavan
puitteissa uudisrakennus ei olisi muodoltaankaan poikennut korjatusta
merkittävästi.

Vaikka suunniteltu korjaus oli menetelmiltään yksinkertainen, oli sen
lupamenettely vastaavaan uudisrakennushankkeeseen verraten huomattavasti
hankalampi. Oli epäselvää, miltä osin kyse olisi uudisrakentamisesta
ja miltä osin korjaamisesta, ja mitä voidaan hyväksyä ja mitä ei.

Rakennustekniikan osalta asioita jouduttiin hoitamaan suoraan soveltuvien
viranomaisrutiinien ja määräysten puuttuessa varsin erikoisilla
tavoilla. Maaperän, perustusten ja runko-osien kantavuuteen liittyvät vaatimukset,
mitoitusohjeet ja määräykset ovat toki muuttuneet vuosien varrella,
mutta esimerkiksi perustukset olivat hyvin syvällä, eikä niistä löytynyt
mitään merkkejä vaurioista tai painumista. Oli kuitenkin haastavaa uskottavasti
osoittaa, että ne jatkossakin kantaisivat, vaikka niiden kantama
kuorma vähenisi merkittävästi.

Kiertotalous suunnittelun uusi haaste

Hanke luo pohjaa vastaavanlaisten kiertotaloushankkeiden toteutumiseen
aikana, jolloin liian usein päädytään purkamaan ja rakentamaan uudelleen
taloudellisiin näkökulmiin vedoten. Olisi hyvä tutkia korjausvaihtoehdot
huomattavasti tarkemmin ja innovatiivisesti, kuten tässä esimerkkihankkeessa.
Siihen tarvittaisiin uudenlaista suunnittelutyötäkin pelkkien alustavien
kustannusarvioiden sijaan.

Taloudellisten syiden lisäksi esimerkiksi hiilijalanjäljellä pitäisi olla
enemmän merkitystä. Myös viranomaistahon pitäisi edistää enemmän
vastaavanlaisten kiertotaloushankkeiden toteutumista. Siihen tarvittaisiin
laajemmin ohjeistusta ja opastusta.

Tomi Hautakangas
ARK:sto Ky
Julkisivuyhdistys – JSY ry
hallituksen jäsen

kuva

Jaa tämä artikkeli: 

Rakennusosat

Digiprintattu lasijulkisivu on vaikuttava

Lasirakentaminen tuo rakennukseen arvokkuutta, ja luonnonvalo parantaa sisätilojen viihtyisyyttä. Digiprinttauksella lasijulkisivuun voidaan toteuttaa haluttu ilme. Printti toimii samalla näkösuojana, mutta ei

Puussa kiehtovat luonnollisuus ja ekologisuus

Luonnollisuus ja ympäristöystävällisyys näkyvät tämän hetken sisustuksessa. Puu on ajaton, kestävä ja monipuolinen ratkaisu. Puutuotteiden innovaatiot tähtäävät puun ominaisuuksien parantamiseen entisestään.

Puusepän palveluja mittatilaustyönä

Mittatilauksesta valmistettavat puusepäntuotteet ovat yksilöllisiä ja suunnitellaan aina asiakkaan ja tilan tarpeita ajatellen. Perinteisen käsityöläistaidon ja modernin puuntyöstöteknologian avulla voidaan valmistaa

Kestävää rakentamista kivimateriaaleilla

Kun rakennusten halutaan kestävän käytössä pitkään, kivitalojen rakentaminen on usein hyvä ratkaisu. Toisaalta rakennuskivet ja kivilaatat toimivat hyvin myös sisustuksessa. Tiilistä,

Suoja-aineet antavat pitkäkestoisen suojan julkisivulle

Käyttötarkoitukseen sopivalla suoja-aineella suojattu julkisivu pysyy edustavana. Haastavasta punajäkälästä pääsee eroon auringonvalon puhdistavaa vaikutusta tehostavalla suoja-aineella. Suoja-aineet tuovat säästöjä, sillä julkisivun

Kotiin panostetaan, kun maailmalla myrskyää

Tuoreen trendiraportin mukaan suomalaiset haluavat panostaa kotiinsa. Arvostamme energiatehokkuutta, vastuullisuutta ja digitaalisuutta sekä unelmoimme muutosta maalle. Trendit näkyvät mielenkiintoisella tavalla myös

Julkisivut lämmönpitäviksi

Rakennusten julkisivut on syytä korjata kuntoon, jotta ne kestäisivät tuulta, sadetta, kylmiä säitä ja katumelua. Sekä kukkarot että ympäristö kärsivät varsinkin

Nuoria arkkitehtisuunnittelijoita palkittiin

Julkisivurakenteiden suunnitteluun panostettava jatkossa entistä enemmän Teksti: Riina Takala-Karppanen Julkisivuyhdistyksen viidestoista Kerrostalon korjauksen ideakilpailu 2022 on ratkennut. Tampereen yliopiston arkkitehtuurin yksikön

Sisäilmasto on monen tekijän summa

Paranna sisäilmaa ja rakennuksen energiatehokkuutta sopivalla ilmanvaihdolla ja lasituksella Yleisimpiä sisäilmaongelmia ovat liian korkeat ja liian alhaiset lämpötilat sekä tunkkaisuus. Oikein