Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Inspiroiva ja monipuolinen Ramboll village

Sisustussuunnittelun lähtökohtana oli suunnitella inspiroiva ja monipuolinen Rambollilaisten uusi pääkonttori ”Ramboll Village”. Uuden pääkonttorin monipuoliseen sisustussuunnitteluun sisältyi niin toimistokerrosten kuin pääaulankin suunnittelu. Suunnitteluvaiheessa rambollilaiset osallistuivat aktiivisesti erityisesti toimistokerrosten suunnitteluun. Suunnittelijoiden ja käyttäjien välisellä yhteistyöllä pyrittiin toteuttamaan tilat, jotka tukevat työntekoa mahdollisimman hyvin ja huomioivat tiimien erityistarpeet.

Sisustussuunnittelussa tärkeää oli huomioida rakennuksen vaikuttava mittakaava. Mittakaava oli perusta myös pintamateriaalien värien valinnalle. Suunnistamista kerroksissa ja kerrosten välillä pyrittiin helpottamaan värikoodaamalla kerrokset ja siivet. Valitut värit etsittiin kaupunkiympäristöstä ja luonnosta tukemaan Ramboll Village -teemaa. Kerrosten ja siipien värikoodaaminen muodosti lopulta yhteensä 12 erilaista väriparia – näin kerroksien yksittäisiin siipiin rakentui uniikit sävy-yhdistelmät suunnistamisen avuksi. Väripareilla leikittely on myös Rambollin brändin mukainen lähestymistapa sisustussuunnittelussa. Väriparien haluttiin näkyvän erityisesti tekstiilimattopinnoissa. Työskentelyalueiden pääsävyksi valittiin harmaan eri sävyt, joita tehostettiin valituilla kerros- ja siipisävyillä.

Tehokkaasti hyödynnettyjen työskentelyalueiden tueksi oli tärkeää suunnitella erilaisia tukitiloja. Toimistokerroksissa tukitilat suunniteltiin tarjoamaan rauhallinen ympäristö esimerkiksi Skype-palaveria tai intensiivistä keskittymistä vaativan työskentelyn ajaksi. Hiljaisten vetäytymistilojen lisäksi työskentelyalueiden lähelle sijoitettiin projektityöskentely- ja neuvotteluhuoneita. Erityyppisillä kalusteratkaisuilla neuvotteluhuoneista toteutettiin sekä perinteisiä kokoustilanteita että rennompia luovia hetkiä tukevia tiloja. Ergonomia oli suunnittelussa tärkeässä osassa, minkä takia osa neuvottelupöydistä valittiin korkeussäädettävinä. Yhdessä vetäytymistilassa on jopa kävelymatto, jolla esimerkiksi videoneuvottelun ajan voi hauskasti kerätä askeleita!

Toimistokerroksien yhteisöllisimmäksi kohtaamisalueeksi suunniteltiin Ramboll Village -teemasta inspiraation saaneet Working Cafe -alueet. Cafe -alueiden ilmeet suunniteltiin vaihtumaan kerroksittain. Vaikutteita teemoihin haettiin eloisasta kaupunkiympäristöstä – ilmeissä vivahtaa niin vanhakaupunki kuin Industrial District. Vaihtuvilla teemoilla pyrittiin monipuolistamaan sisustusta ja lisäämään käyttäjien liikkuvuutta kerrosten välillä. Vaihtuvat Cafe -alueet tehostivat kerrosten ominaisia ilmeitä ja vilahtavat hieman myös pääaulaan.

Teksti: Hanna Gullsten / Sisustusarkkitehdit Gullsten & Inkinen Oy

Jaa tämä artikkeli: 

Suunnittelu

Vuoden 2025 sisustusarkkitehtitoimisto on Kohina

Sisustusarkkitehdit SIO on valinnut Vuoden sisustusarkkitehtitoimiston 2025. Nominaatin sai helsinkiläinen Kohina Arkkitehtuurin ja muotoilun päivien päätapahtumaan 30.1.2025 Kulttuurikeskus Stoassa. Kohina on

Eurooppalainen yhteistyö – onko sellaista?

Kirjoittaja: Lars ’Lasse’ Räihä Sisustusarkkitehdit Inredningsarkitekterna Ornamo, tuttavallisemmin SIO on suomalaisten sisustusarkkitehtien ammatillinen järjestö. Järjestö on ollut jäsenenä eurooppalaisessa European Council

Sisustusarkkitehti tuo lisäarvoa

Moni ensi kertaa suunnittelupalvelua harkitseva varmasti pohtii, pärjäisikö kuitenkin itse sisustusvalinnoissa varsinkin, jos budjetti on hyvin rajallinen. Jos haluat säästää rahaa,

Tulevaisuuden kylpyhuoneet ja märkätilat

Kylpyhuoneet ja märkätilat ovat yhä merkittävämmässä roolissa kodin ja muiden rakennusten suunnittelussa. Nykyään niitä pidetään jopa kodin spa-alueina, jotka voivat olla

Bulevardin designkeidas hyvässä vedossa

Vuonna 2015 ovensa avannut Dekostudio on liki 10 vuodessa vakiinnuttanut asemansa rakennus- ja sisustusalan kohtaamispaikkana. Suunnittelijoiden, arkkitehtien ja rakentajien temmellyskentäksi suunniteltu

Valolla rakennetaan tilan identiteetti

Valaistus on olennainen osa arkkitehtuuria ja tilasuunnittelua – se määrittää tilan tunnelman, ohjaa liikkumista ja viestii vastuullisuudesta. Moderni valaistussuunnittelu yhdistää esteettisyyden,

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Prointerior 2/2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.