Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Ikkunat uusimalla suuri säästö energiankulutukseen

Ikkunalasin alkuperäinen tarkoitus oli laskea päivänvaloa sisään sekä mahdollistaa läpinäkyvyys toimien samalla suojana säätä ja tuulta vastaan. Lasin perustoiminto on säilynyt samana, mutta nyt voimme vaatia useamman lasin yhdistelmältä paljon enemmän.

Nykyisin tavoitteena on parhaan mahdollisen sisäilmaston aikaansaaminen mahdollisimman alhaisella energiankulutuksella ja ympäristövaikutuksilla. Tässä mielessä lasi on kehittynyt ehkä tärkeimmäksi rakennusmateriaaliksi.

Energiansäästölasit parantavat sisäilmastoa vähentämällä kylmien lasipintojen aiheuttamaa vedontunnetta ja säteilyhaittoja. Lisäksi ne vähentävät lämmitysenergian tarvetta ja tietenkin alentavat energiakuluja. Vaatimusten kiristymisen vuoksi tarvitaan usein jo kaksi energiansäästölasia samaan useampilasiseen rakenteeseen. Näin vältyt korkeidenkin ikkunoiden läheisyydessä epämiellyttävältä kylmän hohkalta ja –vedolta.

Pilkington Optitherm™ S1N energiansäästölasi koostuu tavallisesta kirkkaasta lasista, joka on pinnoitettu selektiivisellä pinnoitteella. Se sekä läpäisee auringon lyhytaaltoisen säteilyenergian, että heijastaa takaisin pitkäaaltoista, huoneesta ulos pyrkivää lämpösäteilyä.

kuva

Ikkunoiden auringonsuojauksen merkitys on lisääntynyt rakennusten energiatehokkuuden parantumisen myötä. Nykyään rakennukset ovat hyvin eristettyjä, eivätkä ne hukkaa lämpöä. Auringonsuojauksen avulla voidaan estää liikalämmön pääsy huonetiloihin ja näin mahdollistaa auringonpaisteellakin miellyttävät olosuhteet, myös suurien ikkunapintojen takana.

Ikkunalasituksessa oleva auringonsuojaus on huoltovapaa ikkunan käyttöiän kestävä ominaisuus ja lisäksi esimerkiksi Pilkington Suncool™ -tuotteet toimivat aina auringonsuojauksen lisäksi myös tehokkaina lämmöneristyslaseina.

Auringonsuojauksen avulla voidaan vähentää kesäajan jäähdytystä huomattavasti. Mikäli ikkunassa ei ole auringonsuojaa, on auringon energian kokonaisläpäisy yli 50%. Auringonsuojauksella auringon energiasta läpäisee lasituksesta riippuen alle 30%.

Pilkington Suncool™ lasien avulla koneellista jäähdytystä pystytään vähentämään tai jopa poistamaan kokonaan. Uusimalla ikkunat Pilkington Suncool™ laseihin voi säästää rahaa, mutta tärkeintä on asumismukavuuden parantuminen rakennuksen lämpenemisen vähentyessä.

Lue lisää auringonsuojauksesta ja energiansäästöstä!

Jaa tämä artikkeli: 

Rakennusosat

Miten ottaa julkisivujen korjausprosessi haltuun?

Julkisivuja korjataan edelleen vain puolet laskennallisesta korjaustarpeesta, vaikka korjaamisen määrä onkin kasvanut vuosittain (Forecon Oy, Julkisivujen markkinat Suomessa 2024). Julkisivukorjaamisen prosessin

Kiinteistö- ja rakennusalan paradigman on muututtava

Kirjoittaja: Pekka Kiuru Energiantuotannon hiilijalanjälki on pudonnut ennakoitua nopeammin, mikä nostaa rakennusmateriaalien osuutta rakennusten elinkaaren hiilijalanjäljestä. Päästövähennystalkoissa katseet on siis kohdistettava

Miten suunnitella optimaalinen lasirakenne?

Lasirakenteet tuovat arkkitehtuuriin estetiikkaa ja erilaisia toiminnallisuuksia. Lisäksi rakenteiden on täytettävä rakennusmääräysten vaatimukset. Lasin ominaisuudet kehittyvät jatkuvasti, joten miten suunnitella juuri

Laatat, kivet ja tiili

Pasilan Konepajan restauroinnissa näkyvät kerroksellisuus ja rosoisuus Restaurointikohteen arkkitehtuurissa eri aikakausien kerrokset voidaan tuoda esiin vanhaa kunnioittaen. Punatiilestä ja luonnonkivestä syntyy

Parvekekaiteiden turvallisuus selvityskohteena

Kirjoittaja: Inari Weijo Suomessa on suhteellisen harvinaislaatuista, että rakennustyömailla tai rakennuksissa tapahtuu onnettomuuksia, joissa tavanomaisen käytön seurauksena syntyy vakavia tapaturmia ja

Julkisivut kannattaa korjata kunnolla

Rakennusten ulkoseinien lämmöneristyksen parantaminen on ympäristön kannalta myönteistä. Ulkoseinien uusiminen tyylikkäiksi ja energiatehokkaiksi tyypillisesti nostaa kiinteistön arvoa ja asumismukavuutta. Samalla taloyhtiössä

Tiili ja rappaus ikisuosiossa

Muurattujen ja rapattujen julkisivujen kuntotutkimukseen lisää panostusta Kirjoittaja: Inari Weijo Suomalainen rakennettu ympäristö muodostuu monimuotoisesta rakennuskannasta, jonka merkittävänä julkisivumateriaalina on jo

Tyhjissä, vajaakäyttöisissä ja purettavissa rakennuksissa merkittävä mahdollisuus säästää ilmastopäästöjä

Suomessa on viime vuosina purettu rakennuksia kiihtyvällä tahdilla. Lisäksi tyhjillään olevia tai tyhjilleen jääviä rakennuksia on runsaasti. Rakennusten käyttöasteella, uudelleenkäytöllä ja purkumateriaalien hyödyntämisellä on merkittäviä ekologisia, taloudellisia ja kulttuurisia vaikutuksia. Tuore selvitys lisää tietoa erityisesti tyhjillään olevan ja purettavan rakennuskannan ilmastovaikutuksista.

Asiantuntemusta lasiratkaisuihin suunnittelusta toteutukseen

Rakennushankkeessa lasi on paljon enemmän kuin yksi julkisivumateriaaleista. Sen pitää täyttää samanaikaisesti esimerkiksi energiatehokkuuteen, auringonsuojaukseen, ääneneristykseen ja turvallisuuteen liittyviä vaatimuksia. Siksi Pilkingtonin asiantuntijat tulevat mielellään mukaan jo suunnittelun varhaisessa vaiheessa.

Vanhoja rakenteita ei tarvitse aina uusia

Arvokiinteistöjen ja muiden vanhojen rakennusten julkisivun, ikkunoiden ja katon suunnitelmallinen huoltaminen pidentää niiden käyttöikää ja säilyttää rakennuksen alkuperäisen luonteen. Kuntotutkimus tarjoaa hyvän pohjan todelliseen korjaustarpeeseen perustuvalle päätöksenteolle.

Perinteiset materiaalit, uudet vaatimukset

Laatat, luonnonkivi ja tiili ovat rakennusmateriaaleja, joiden käyttö perustuu paljon muuhunkin kuin estetiikkaan. Arkkitehdille ja suunnittelijalle ne ovat välineitä, joilla vaikutetaan rakennuksen käyttöikään, huollettavuuteen, sisäilmastoon ja käyttökokemukseen. Samalla materiaalivalintoja ohjaavat yhä vahvemmin vastuullisuus, elinkaariajattelu ja rakennusten muuttuvat käyttövaatimukset. Perinteiset materiaalit ovatkin löytäneet uuden roolin nykyarkkitehtuurissa, jossa pitkäikäisyys ja ajaton ilme nousevat hetkellisiä trendejä tärkeämmiksi.

Sisätilojen rakennusperinnön liike – kohti kulttuuriperinnön parempaa vaalimista

Ornamo Design Dialogi -tapahtuman kahvipöydässä virisi viime syksynä pienessä siolaisten joukossa keskustelu niin rakennusten, kuin sisustustenkin kroonisesta purkuvimmasta. Huolena nousi esiin erityisesti oman aikakautensa esimerkillisten kokonaissisustusten tuhoutuminen eri syistä: toiset osana usein monimutkaisia kiinteistökehityshankkeita, osa välinpitämättömyyden tai omistajien inhimillisen tietämättömyyden vuoksi. Tärkeästä aiheesta motivoituneina päätettiin ryhtyä tuumasta toimeen.

Konvektio vaikuttaa tuulettuvan julkisivun toimintaan

Tuulettuva julkisivu mielletään usein kosteusteknisesti turvalliseksi ja pitkäikäiseksi ratkaisuksi. Vähemmälle huomiolle jää kuitenkin ilmiö, joka voi merkittävästi heikentää rakenteen todellista energiatehokkuutta: lämmöneristeessä mahdollisesti tapahtuva konvektio.

Lasi muuttuu passiivisesta pinnasta aktiiviseksi rakennusosaksi

Lasi on siirtymässä arkkitehtuurissa ja sisustussuunnittelussa uuteen rooliin. Pelkän läpinäkyvän materiaalin sijaan siitä on kehittymässä teknisesti aktiivinen ja tilan toimintaan vaikuttava rakennusosa, jossa yhdistyvät energiatehokkuus, muunneltavuus, yksityisyys ja kestävyys. Muutos näkyy sekä materiaalikehityksessä että suunnittelukäytännöissä.

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Prointerior 3/2026

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Prointerior 3/2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.