Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Ihminen oli osa luontoa?

Kirjoittaja: Suvi-Maria Silvola

KUN ON saanut elää lapsuutensa kultaisella 80-luvulla, on tähän mennessä ehtinyt pyöritellä silmiään moneen kertaan ihmetellessään ylenmääräiseltä
tuntuvaa suojelua leikkiviä lapsia kohtaan. ”Älä kiipeä sinne, varo tuota, ota kaiteesta kiinni, varo ettet liukastu, kypärä päähän jne.”

Kuinka ihminen oppii käyttämään omaa kehoaan ja tuntemaan sen rajat, jos rajoja
ei pääse testaamaan ja välillä kompastu, tipahda tai kolhi itseään kunnolla?
Miksi esteitä, kaiteita, liuskoja ja liukuportaita täytyy rakentaa kaikkialle? Ei
luonnossakaan ole kaiteita vaan korkeuserot ovat osa ympäristöä.

Katsoin vastikään Netflixistä dokumentin ”Sinisistä vyöhykkeistä”, joilla
elävät maailman pitkäikäisimmät ihmiset. Luonnollinen liikkuminen, kasvispainotteinen
ruokavalio, yhteisöllisyys sekä merkityksellisyyden tunne, ovat
suurimmat yhdistävät tekijät, kun puhutaan pitkästä, terveestä ja onnellisesta
elämästä.

Vuoristoisilla alueilla korkeuseroja on sekä ulkona, että sisätiloissa,
kun talot on rakennettu rinteissä useisiin kerroksiin. Ihmiset liikkuvat ylös
ja alas portaita suorittaessaan päivän askareita. Perinteinen japanilainen
sisustus on kiinnostava. Se on hyvin yksinkertainen ja matala. Huonekaluja
ei ole juuri lainkaan ja ihmiset tottuvat nousemaan kyykystä ylös
kymmeniä kertoja päivässä. Sama toistuu puutarhassa. Puutarhanhoito
on lempeää matalatempoista liikuntaa: kitkeminen, kastelu, kylväminen
ja kerääminen hoitaa sekä mieltä, että kehoa. Käsillä tekeminen ilman
mekaanisia apuvälineitä kasvattaa lihaksia, kuluttaa kaloreita ja tuottaa
lisäksi puhdasta iloa.

Nykyelämä ei vaadi juurikaan fyysistä aktiivisuutta tai älyllisiä ponnisteluja.
Olemme korvanneet lähes kaiken toiminnan tekniikalla ja apuvälineillä.
Aamulla ajamme autolla työpaikalle ja nousemme hissillä työpöydän
ääreen istumaan ja työpäivän jälkeen autolla takaisin kotiin.
Ruoka tilataan nappia paikamalla, tiskikone päälle, robotti-imuri imuroimaan
ja sitten taas sohvalle istumaan.

Terveyden ja hyvinvoinnin tavoitteluun ja ylläpitämiseen kehitellään
jatkuvasti uusia pikaratkaisuja, dieettejä ja ravintolisiä, vaikka säännölliset,
arkiset rutiinit ja terveelliset tavat voisivat hyvin riittää pitämään
kehon ja mielen kunnossa. Kalliit kausikortit liikuntaharrastukseen jäävät
usein käyttämättä, kun yhteisöllisyyden kautta syntyvä sitoutuminen
puuttuu.

Mille me vapautamme aikaa tekniikalla? Sille että käytämme lisää
tekniikkaa? Jos haluamme elää pidempään, terveempinä ja onnellisina,
miksi annamme tekniikan hoidettavaksi kaiken sen, mikä auttaisi saavuttamaan
onnellisen, terveen ja pitkän elämän?

Voisimmeko suunnitella enemmän tilaa liikkumiselle, läsnäololle ja
kohtaamisille? Kävely- ja pyöräilyreitit, puistot ja liikuntamahdollisuudet
kaupunkisuunnittelussa kannustavat ihmisiä liikkumaan ja kohtaamaan
toisiaan. Samoin sisätiloissa paikat kohtaamisille lisäävät yhteisöllisyyttä
ja sitä kautta onnellisuutta.

Ajatusten muuttaminen on vaikeaa, ajatusten sijaan voimme muuttaa
ympäristöjä.

Suvi-Maria Silvola
Toiminnanjohtaja
Sisustussuunnittelijat SI ry

Jaa tämä artikkeli: 

Yleinen

Kokeneiden osaajien tavoittaminen haastaa rekrytointia

Työnantajien vaikein rekrytointitehtävä on kokeneiden osaajien tavoittaminen. Kansallisen rekrytointitutkimuksen työnantajabrändiraportin mukaan lähes puolet työnantajista pitää yli kymmenen vuoden kokemuksen omaavien osaajien houkuttelua vaikeana. Kuuden ja kymmenen vuoden kokemuksella osuus on runsas kolmannes ja alle viiden vuoden kokemuksella noin joka kymmenes.

Vanhoja rakenteita ei tarvitse aina uusia

Arvokiinteistöjen ja muiden vanhojen rakennusten julkisivun, ikkunoiden ja katon suunnitelmallinen huoltaminen pidentää niiden käyttöikää ja säilyttää rakennuksen alkuperäisen luonteen. Kuntotutkimus tarjoaa hyvän pohjan todelliseen korjaustarpeeseen perustuvalle päätöksenteolle.

Sisustus, muotoilu ja rakentaminen kohtaavat Habitaressa

Syyskuun alussa Helsingin Messukeskus kerää paikalle muotoilun, sisustuksen, arkkitehtuurin ja tilasuunnittelun ammattilaisia, kun Habitare 2026 järjestetään 2.–6.9. Pohjoismaiden johtavan design- ja sisustustapahtuman ammattilaiskokonaisuus, Habitare Pro, tarjoaa suunnittelijoille, arkkitehdeille, hankintapäättäjille ja medialle ajankohtaisen katsauksen alan uusiin ilmiöihin, ratkaisuihin ja tekijöihin.

Tekoäly tuo uusia työkaluja rakentamisen riskienhallintaan

Rakennusalan tuottavuusongelmat, työvoimapula ja kasvavat kustannuspaineet haastavat toimialaa myös Suomessa. Tekoälyyn perustuvat ratkaisut tarjoavat uusia mahdollisuuksia työmaiden turvallisuuden, projektinhallinnan ja dokumentoinnin kehittämiseen, mutta samalla alan toimijat joutuvat arvioimaan, mitkä teknologiat tuottavat todellista lisäarvoa.

FinnBuild 26 ohjelma pureutuu rakentamisen murrokseen – miten rakennusala vastaa tekoälyn, energiasiirtymän ja kiertotalouden haasteisiin

Rakennusala elää voimakasta murrosta, jota vauhdittavat tekoäly, energiasiirtymä ja kasvavat vastuullisuusvaatimukset. Syksyn FinnBuild-messuilla katse käännetään ratkaisuihin: ohjelma tarjoaa ajankohtaisen tilannekuvan alan kehityksestä ja konkreettisia näkökulmia siihen, miten rakentaminen uudistuu kohti kestävämpää ja tehokkaampaa toimintaa.

Urbaania kestävyyttä, kiitos!

Nelivuotinen (2019–2023) Kestävä kaupunki -ohjelma tuli maaliin vuodenvaihteessa. Ympäristöministeriön ohjelmassa 15 kuntaa kehitti yhdessä uusia ratkaisuja kestävään kaupunkikehitykseen. Tuloksina syntyi ratkaisuja

Lähiöohjelma, älä jätä!

Betonilähiöiden kehitys on taas vaihteeksi jäissä. Kansallisia lähiöohjelmia on toteutettu useilla hallituskausilla 2000-luvulla, mutta lähiöremppa ei ainakaan valtakunnallisen lähiöohjelman kautta jatku

Identiteetti versoo paikasta

Ihmisten identiteetti on sidoksissa paikkaan – mutta ovatko arkkitehdit aina tietoisia siitä, mitä nyansseja tähän liittyy? Maisema-arkkitehti Eetu Mykkäsen diplomi­työ ’Identiteetin

Konepajalta kajahtaa

Pasilan evoluutio jatkuu edelleen. Pasilan Konepajan alue on tällä hetkellä yksi mielenkiintoisimpia kaupunkikehityskohteita Helsingissä: kiehtova yhdistelmä Suomen teollista historiaa ja modernia

Mistä on kestävä kaupunki tehty?

YMPÄRISTÖMINISTERIÖN KOORDINOIMA Kestävä kaupunki -ohjelma on versonut haastekimppuja, joita ratkaisemaan on saatu 16 kaupunkia/kuntaa. Haastekimpputyössä pureudutaan vaikeimpiin kestävyyshaasteisiin, joita ei voida

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Prointerior 3/2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.