Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Hedelmäsmoothie viherhuone ja liikuteltava työpiste

Yritysten toimitilojen suunnittelu pitää nykyään toteuttaa nopeasti, materiaalit pitää saada heti ja kaiken pitää olla edullista. Kaiken lisäksi laadun tulee olla parasta. Nykypäivän työn tehostaminen, jokaisen neliön hyötykäyttö ja mielikuvitukseton minimalistinen avotoimistokonsepti on jo historiaa muualla maailman suuryrityksillä.

Nykyään töiden jälkeen ei jää paljoa vapaa-aikaa Petteri Palkansaajalle. Eikö tällöin olisi tärkeää viihtyä ja voida hyvin työympäristössään? Varsinkin, kun viihtyvyys ja hyvinvointi vaikuttavat suoraan työtuloksen laatuun. Petterin työympäristöstä ja sen budjetista päättävä Sakke Saituri aikoo kuitenkin vielä yrittää työn tehostamismenetelmiä ja säästää myös alkuvaiheen suunnittelukustannuksissa. Tehostaminen voi vielä onnistua, mutta ei tulevaisuudessa.

Sakke Saituri onnistuu täpärästi tekemään vain välttämättömät toimitilauudistukset, mutta maailmalla isot yritykset ovat jo kaksi askelta edellä. Siellä yritykset investoivat työntekijöiden hyvinvointiin luomalla terveellisiä, aktiivisia ja viihtyisiä työympäristöjä. Monitilatoimisto-konsepti kehittyy Suomessa ja etätyön määrä kasvaa entisestään, näin ollen työpaikan pitäisi olla jopa houkutteleva tulevaisuudessa.

Tulevaisuuden työmarkkinoilla puurtaa Milleniaalit ja Post-Milleniaalit, vaatien entistä toimivampaa, luovempaa ja terveellisempää työympäristöä, josta löytyy uusin teknologia työntekoon. Tekniikka ja tekoäly kehittyvät nopeammin kuin koskaan. Silti Sakke Saituri uudistaa työtilojaan ilman ammattilaisen apua, sillä on ”liian kallista” panostaa toimiston suunnitteluun. Työntekijöiden viihtyvyyteen, terveyteen ja aktiivisuuteen voidaan vaikuttaa ilman budjettiylityksiä ammattilaisen avulla, mikäli ne otetaan huomioon suunnittelun alkuvaiheessa.

Stella Törnroth
Ölmos Design Oy

Jaa tämä artikkeli: 

Suunnittelu

Koti, joka varastoi hiiltä?

Luomua lautasella, tuulivoimaa pistorasiassa, kierrätetty takki päällä ja kirpputorilta löytynyt nojatuoli olohuoneessa. Kuluttajat tekevät yhä tietoisempia valintoja ruoan, energian ja pukeutumisen

Ajattomuuden estetiikka: harkittua ja kestävää

Sisustussuunnittelun kentällä trendeillä on kiistaton vetovoimansa. Niiden rytmi ohjaa materiaalivalintoja, värimaailmoja ja muotoilun suuntaviivoja, luoden sykähdyttäviä mutta usein lyhytikäisiä tilallisia ilmiöitä.

Näkökulmia vastuullisuuteen

SIOn seminaari Arkkitehtuuri- ja Designmuseolla 25.3.2025 “Mikä on fiiliksesi sisustusarkkitehtien työn tulevaisuudesta?” -“moniulotteinen, muuttuva, problemaattinen, rohkea, ihmiskeskeinen” Tätä mieltä olivat osallistujat

Vuoden 2025 sisustusarkkitehtitoimisto on Kohina

Sisustusarkkitehdit SIO on valinnut Vuoden sisustusarkkitehtitoimiston 2025. Nominaatin sai helsinkiläinen Kohina Arkkitehtuurin ja muotoilun päivien päätapahtumaan 30.1.2025 Kulttuurikeskus Stoassa. Kohina on

Eurooppalainen yhteistyö – onko sellaista?

Kirjoittaja: Lars ’Lasse’ Räihä Sisustusarkkitehdit Inredningsarkitekterna Ornamo, tuttavallisemmin SIO on suomalaisten sisustusarkkitehtien ammatillinen järjestö. Järjestö on ollut jäsenenä eurooppalaisessa European Council

Sisustusarkkitehti tuo lisäarvoa

Moni ensi kertaa suunnittelupalvelua harkitseva varmasti pohtii, pärjäisikö kuitenkin itse sisustusvalinnoissa varsinkin, jos budjetti on hyvin rajallinen. Jos haluat säästää rahaa,

Asiantuntemusta lasiratkaisuihin suunnittelusta toteutukseen

Rakennushankkeessa lasi on paljon enemmän kuin yksi julkisivumateriaaleista. Sen pitää täyttää samanaikaisesti esimerkiksi energiatehokkuuteen, auringonsuojaukseen, ääneneristykseen ja turvallisuuteen liittyviä vaatimuksia. Siksi Pilkingtonin asiantuntijat tulevat mielellään mukaan jo suunnittelun varhaisessa vaiheessa.

Habitare 2026 kokosi alan yhteen

Habitare 2026 kokosi yhteen muotoilusta, huonekaluista ja sisustuksesta kiinnostuneet kuluttajat sekä alan ammattilaiset. Tapahtumassa esiteltiin ajankohtaisia tuotteita, brändejä ja suunnittelua, mutta esiin nousi myös kiertotalouden kasvava merkitys koko toimialalla.

Luonnollisuus näkyy pintamateriaaleissa

Lämpimät luonnonsävyt, tekstuurit ja luonnosta vaikutteita saaneet kuosit luonnehtivat vahvasti tämän vuoden pintamateriaalien uutuuksia. Pinnat saavat olla aiempaa elävämpiä ja ilmeeltään kerroksellisempia.

Lohdullinen ympäristö viimeisten hyvästien hetkiin

Malmin vainajatilojen rakennus vastaa tarpeeseen, joka koskettaa meitä kaikkia jossain vaiheessa elämäämme. Se puhuttelee meitä sekä hyvin henkilökohtaisella tasolla että yleisemmin yhteiskuntana, jonka väestö ikääntyy. Osana elämän kiertokulkua kohtaamme kaikki jäähyväisten hetkiä läheisen ihmisen menehtyessä. Nämä hetket ovat ainutlaatuisen henkilökohtaisia ja intiimejä. Ne myös kutsuvat ihmiset yhteen tukemaan ja lohduttamaan toisiaan hyvästien jättämisessä. Tavat, joilla kokoonnumme perheen ja ystävien kesken surun hetkellä, vaihtelevat riippuen perinteistä ja arvoista, jotka yhdistävät meitä yhteisöinä. Yhä monikulttuurisemmassa yhteiskunnassamme elämän merkittäviin taitekohtiin liittyy laaja kirjo erilaisia perinteitä. Viimeisiin jäähyväisiin liittyvät rituaalit ovat tärkeä osa ihmisten kulttuuriperintöä.

Vanha pääkonttori sai uuden elämän

Tietokuja 2 on esimerkki pitkäjänteisestä yhteistyöstä ja suunnitteluprosessista, joka osoittaa, miten suojeltu toimistotalo voi sopeutua muuttuviin tarpeisiin ja löytää uuden paikkansa osana kaupunkia. Vanha pääkonttori on saanut uuden elämän monipuolisena hyvinvointi-, hoiva- ja hoitopalveluja tarjoavana kiinteistönä osa kerrallaan.

Seinäpinnat ottavat uuden roolin – akustiikka, painotekniikka ja materiaalit yhdistävät toiminnallisuuden ja estetiikan

Seinä ei ole enää pelkkä tausta tilalle. Nykyaikaisessa sisustussuunnittelussa seinäpinnat osallistuvat tilan ilmeen rakentamiseen, käyttäjäkokemukseen ja jopa työskentelyn tai oppimisen edellytyksiin. Samalla digitaalinen painotekniikka on laajentanut suunnittelijan mahdollisuuksia toteuttaa yksilöllisiä pintoja lähes mille tahansa materiaalille. Kun tähän yhdistetään kasvavat vaatimukset hyvästä akustiikasta, seinäratkaisut ovat nousseet merkittäväksi osaksi kokonaisvaltaista tilasuunnittelua. Onnistunut lopputulos syntyy kuitenkin vasta silloin, kun estetiikka, tekninen toimivuus ja materiaalien ominaisuudet suunnitellaan yhtenä kokonaisuutena.

Tekstiili ei ole enää vain viimeistelymateriaali

Julkitiloissa tekstiili vaikuttaa yhtä aikaa akustiikkaan, tilan tunnelmaan, visuaaliseen identiteettiin ja materiaalien kestävyyteen. Kun suunnittelussa huomioidaan myös huollettavuus ja materiaalin elinkaari, tekstiilistä voi tulla yksi tilan toiminnallisista rakennuspalikoista.

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Prointerior 3/2026

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Prointerior 3/2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.