Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Hallittu betonin päällystäminen

Betoniin sitoutunut vesi ja siitä siirtyvä kosteus muihin rakenteen osiin aiheuttaa pahimmillaan pintarakenteiden vaurioitumista ja sisäilmaongelmia.

Muovimatot ovat aiheuttaneet ongelmia myös tapauksissa,
joissa alustan kosteus on ollut raja-arvojen mukainen. Betonialustan kosteuden
lisäksi onkin otettava huomioon myös betonin alkalisuus. Rakennusteollisuus
RT suosittelee, että muovipäällystettä ei tule asentaa suoraan
betonin päälle vaan asennuksessa käytetään aina vähintään viiden
millimetrin paksuista matala-alkalista tasoitekerrosta (max pH 11,5).
Matala-alkalisten tasoitteiden on todettu vähentävän muovimatolla päällystetyn
betonilattian emissioita, todetaan Betonikeskus ry:n julkaisussa
Betonirakenteiden kosteudenhallinta ja päällystäminen (2007).

Matala-alkaliset lattiatasoitteet

ARDEX´n lattiatasoitevalikoimasta löytyvät matala-alkaliset tasoitteet erilaisiin
kohteisiin ja aikatauluihin. Esimerkiksi ARDEX K 40 -lattiatasoite
mahdollistaa päällystämisen jo kuuden tunnin kuluttua ohjeistetussa viiden
millimetrin kerrospaksuudessa.

ARDEX-lattiatasoitteilla on ainutlaatuinen ARDURAPID-ominaisuus,
joka tarkoittaa nopeaa kovettumista ja täydellistä veden sitoutumista.
Ominaisuuden ansiosta rakenteeseen ei joudu ylimääräistä kuivumista
vaativaa kosteutta.

Ratkaisuna myös alkalisuoja

ARDEX´n jatkuvan tutkimustyön tuloksena syntyneet järjestelmäratkaisut
varmistavat hallitun betonin päällystämisen. Kun halutaan estää kosteuden
ja tätä kautta myös alustan korkean pH:n tasaantumista pintarakennejärjestelmään,
asennetaan ennen tasoitustyötä betonin pintaan
alkalisuoja,
esimerkiksi ARDEX P 40 MS. Yhdistettynä betonirakenteiden
päällystämisen ohjeet alkalisuojan kanssa parannetaan pintarakennejärjestelmän
vikasietokykyä.

ARDEX´n tekninen neuvonta auttaa tuotevalinnoissa kohdekohtaisesti
alkalisuojan ja tasoitteen valinnan osalta.

Lisätietoja: www.ardex.fi

Jaa tämä artikkeli: 

Pinnat

Luonnon kauneus lattian pinnassa

Lattia ei enää ole pelkkä kodin perusta, jonka päälle muu sisustus rakentuu. Viime vuosina se on noussut sisustuksen keskiöön – jopa

Paluu toimistolle

Tilasuunnittelu toimiston vetovoimatekijänä Työnteon tavat ovat muuttuneet, mutta monissa organisaatioissa toivotaan jälleen läsnäoloa toimistolla. Mitä toimisto voi tarjota, jotta se voi

Uudet keraamiset LPC-laatat tarjoavat vastuullista laatua

Laattapiste-Pukkilan uusissa keraamisten laattojen sarjoissa kohtaavat ajattomuus ja ajankohtaiset sisustustrendit. Suurimmaksi osaksi kierrätysmateriaalista valmistettujen laadukkaiden laattojen hiilijalanjälki on selvästi aiempaa pienempi.

Kylppäri 2024

Tulevaisuuden kylpyhuoneiden designissa irrotellaan maltillisesti – samalla kun vastuullisuus kiihdyttää edelleen. Prointerior kysyi viideltä asiantuntijalta, mitkä trendit sykähdyttävät kylppäreissä ja vessoissa

Melusta mukavuuteen

Akustiikkasuunnittelu vaikuttaa tilojen toiminnallisuuteen Ravintoloiden, liikuntatilojen ja oppimisympäristöjen akustiikkasuunnittelu parantaa tilojen viihtyisyyttä. Akustiikan parantamiseen on lukuisia vaihtoehtoja niin seiniin, alakattoon kuin

Heimtextil 2024: sisustustekstiilit palaavat kukoistukseensa

Tämän vuoden Frankfurtin Heimtextil-messuilla sekä näytteilleasettajien että vierailijoiden määrä oli noususuunnassa. Arkkitehdit ja sisustussuunnittelijat pääsivät jälleen nauttimaan laajasta Interior.Architecture.Hospitality -ohjelmasta. Kestävä

Saumaton, kestävä ja esteettinen

Flowcrete on yksi Euroopan johtavista lattiapinnoitteiden kehittäjistä ja valmistajista. Flowcrete-pinnoitusjärjestelmät on kehitetty vaativiin ympäristöihin, joissa pinnoitteelta vaaditaan kulutus- ja kemikaalienkestoa sekä

Alakaton ääneneristys parantaa yksityisyyden suojaa

Rockfonin kivivillapohjaisissa dB-levyissä yhdistyvät erinomaiset ääneneristys- ja äänenvaimennusominaisuudet. Alakaton ääneneristyksellä varmistetaan, että luottamukselliset tiedot pysyvät salassa eivätkä tilasta toiseen kantautuvat äänet

Suurlaatta on katseenvangitsija

Suurlaatat ovat monipuolinen sisustustuote, jolla voidaan toteuttaa näyttäviä sisustuskokonaisuuksia sisälle ja ulos. Saumattomat suurlaatat luovat tilaan rauhallisen, harmonisen tunnelman. Materiaalina laatat

Habitare 2023

Laadukas printtilehti kutsuu tutustumaan digitaaliseen mediaan Toimialakohtaisten medioiden lukijat arvostavat printtilehdessä laatua, kutsuvaa ilmettä ja kiinnostavia sisältöjä. Messuilla jaettava painettu lehti