Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Esteetön Suomi on kaikille yhdenvertainen

Rakennetun ympäristön esteettömyys ja palvelujen saavutettavuus vaikuttavat oleellisesti siihen, kuinka sujuvasti pystymme liikkumaan ja toimimaan jokapäiväisessä arjessamme. Ympäristö, jossa elämme ohjaa päätöksentekoamme ja joko kannustaa meitä liikkumaan ja toimimaan tai sitten pitää meidät paikoillamme ja estää aktiivisen osallistumisen. Ei ole siis yhdentekevää minkälaisia ympäristöjä suunnitellaan ja toteutetaan, sillä ne luovat pohjan yhdenvertaisen osallisuuden toteutumiselle ja toimivat päivittäisen hyvinvointimme perustana.

Ihmisten moninaiset tarpeet tulee huomioida kaikessa suunnittelussa. Kun rakennetun ympäristön laatu määritellään heikoimpien käyttäjien tarpeiden mukaan, varmistetaan soveltuminen kaikille käyttäjille. Voidaankin siis ajatella, että esteettömissä ympäristöissä meillä on vähemmän liikkumis- ja toimimisesteisiä henkilöitä, on vain henkilöitä, jotka liikkuvat ja toimivat eri tavoin.

Esteettömyyden ja saavutettavuuden toteutuminen on monen tekijän summa, joka vaatii erilaisten tarpeiden ymmärtämistä sekä tahtoa tehdä asiat paremmin kaikkien kannalta. Onneksi tätä tahtoa sekä esimerkkejä hyvistä, kaikille soveltuvista toteutuksista löytyy myös meiltä Suomesta!

Teksti on lyhennelmä Invalidiliiton Esteettömyyskeskus ESKEn vastaava esteettömyysasiantuntija Johanna Hätösen kirjoituksesta Apuvälinemessujen blogissa. (apuvaline.info/blogi)

Invalidiliiton ja Rakennustietosäätiön Esteetön Suomi -palkinto jaetaan Apuvälinemessuilla 7.11.2019 Tampereella. Apuvälinemessuilla pääset tutustumaan erilaisiin liikkumisen ja kommunikoinnin apuvälineisiin, esteettömyyteen ja saavutettavuuteen. Tervetuloa tutustumaan, tehdään yhdessä esteetön ja yhdenvertainen Suomi!

Apuvälinemessut 7.–9.11.2019 Tampereen Messu- ja Urheilukeskus www.apuvaline.info

Jaa tämä artikkeli: 

Suunnittelu

Habitare 2023

Laadukas printtilehti kutsuu tutustumaan digitaaliseen mediaan Toimialakohtaisten medioiden lukijat arvostavat printtilehdessä laatua, kutsuvaa ilmettä ja kiinnostavia sisältöjä. Messuilla jaettava painettu lehti

Stailaamisen edelläkävijäksi sattumalta

Sisustusalan yrittäjän arki täyttyy mukaansatempaavista projekteista Televisiosta tuttu sisustussuunnittelija Niina Ahonen on ollut lapsesta saakka kiinnostunut sisustuksesta. Sisustusalan yrittäjäksi ja stailaamisen

Pidä huolta

Kirjoittaja: Suvi-Maria Silvola Olen viime aikoina miettinyt paljon huolenpitoa, välittämistä ja vaalimista. Olen ymmärtänyt sen liittyvän kaikkeen tekemiseen, asumiseen, olemiseen ihmisenä,

Puulattia on sekä ajaton että trendikäs

Puulattioiden nousevana trendinä tällä hetkellä on kalanruotokuviointi. Suositut vaaleat sävyt ovat saaneet rinnalleen tumman tammen. Puulattian kulutuksen- ja kosteudenkestävyyttä voidaan parantaa

Kiertotalous tilasuunnittelussa

Teksti: Tiina Hirvanen Kiertotaloudesta puhutaan paljon, eikä syyttä. Maapallon resurssit uhkaavat loppua, koska kulutamme moninkertaisesti enemmän kuin maapallon kantokyky kestää. Olemme

Miksi huonekalun pitää olla empaattinen?

Taitelija-arkkitehtipari Partasen & Lamusuon designbrändi Palad jättää empaattisen jalanjäljen maailmaan. Mutta mitä tämä tarkoittaa käytännössä? Miksi huonekalun tulee olla empaattinen ja

Liikkuva+ yhdistää esteettömyyden designiin

Väestön ikääntyminen lisää tarvetta esteettömille, turvallisille ja toimiville kylpyhuoneratkaisuille. Laattapiste-Pukkilan Liikkuva+ on suunniteltu tukemaan käyttäjien itsenäistä liikkumista sekä sujuvaa arkea erilaisissa

Uusi kerros korjausrakentamiseen

Arkkitehtiopiskelijoille suunnattu kerrostalon korjaamisen ideakilpailu käy tänä keväänä nelikerroksisen asuintalon kimppuun Tampereen Onkiniemessä. Vuonna 1972 valmistunut As Oy Näsinkorkee saa kilpailussa

Arkkitehtuurikoulutus murroksessa

Onko arkkitehtuurikoulutus Suomessa kriisissä? Opiskelijat valmistuvat perinteisiin käytäntöihin ja ylityökulttuuriin tottuneina, usein itseään kuluttaen, sen sijaan että he saisivat valmiudet kestävään

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Prointerior 2/2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.