Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Entä jos?

Istahtaessani autooni muutama minuutti sitten päättyneen työmaakokouksen jälkeen huomaan olevani hyväntuulinen. Paikalla oli koko projektin kahdeksanhenkinen tiimi: lupa-arkkitehti, vastaava mestari, sähkösuunnittelija, LVI-suunnittelija, sähkömies, kirvesmies, asiakas ja minä. Toimin hankkeessa sisustusarkkitehtina sekä projektivastaavan roolissa. Kokouksen tunnelma oli koko kahden tunnin ajan osallistava ja salliva. Päällimmäisenä mielessäni on aseista riisuva alkupuheenvuoro, jonka piti vanhempi vastaava mestari. Kiitos hänelle siitä!

Aina kokouksen jälkeen tunnelma ei ole sama. Tiedämme kilpailuhenkisyyden
ja kiireen vaikuttavan negatiivisesti neuvottelutilanteisiin.
Jokainen tunnistaa tilanteen, jossa tunnelma jäätyy sarkasmin huntuun
puetun puheenvuoron vuoksi. Se ei ole koskaan rakentavaa. Onneksi näin
käy harvoin. Toisaalta: onko toistemme mittailu ammatin tai roolin perusteella
lainkaan tarpeellista?

Kriisit ja haastavat tilanteet korostavat resurssiviisasta toimintaa
eli yhteistyön kultivoimista, tiedon jakamista ja ihmisyyttä. Parhaat
onnistumisen tunteet ja lopputulokset syntyvät yhdessä: vuoropuhelulla,
kuuntelemalla, osallistamalla, oppimalla ja mokatakin voi.

Entä jos luopuisimme hierarkiasta, pelosta menettää oma asema tai
saavutettu status ja ottaisimmekin askeleen taaksepäin? Kuten vanhempi
mestari kokouksen aloituspuheenvuorossa totesi: ”Yhdessähän tätä
tehdään.”

Teksti: Päivi Himanen / SI
Kuva: Linda Svarfvar

Jaa tämä artikkeli: 

Suunnittelu

Arkkitehtuurikoulutus murroksessa

Onko arkkitehtuurikoulutus Suomessa kriisissä? Opiskelijat valmistuvat perinteisiin käytäntöihin ja ylityökulttuuriin tottuneina, usein itseään kuluttaen, sen sijaan että he saisivat valmiudet kestävään

Kaikki, mikä arkkitehtuurissa menee pieleen

Arkkitehtuurin ala kohtaa lukuisia rakenteellisia ja kulttuurisia haasteita. Edwin Heathcoten mukaan arkkitehdit, erityisesti nuoremmat ammattilaiset, kantavat syvää syyllisyyden tunnetta rakennusalan ympäristö-,

Suomalainen kivi kestää aikaa

Teksti: Virpi Illman JO ROOMALAISET gladiaattorit makasivat marmoripenkeillä kylpylöissä. – MITÄ? Voiko kiveä käyttää kosteiden tilojen sisustusmateriaalina? – Kyllä todellakin voi

Heimtextil 2023 ajan hermolla

Frankfurtin Heimtextil-messut järjestettiin taas normaalissa muodossaan 10.–13.1.2023. Maailman merkittävin sisustustekstiilien ammattitapahtuma oli erittäin kansainvälinen ja osoitti suuntaa tekstiilisisustamisen kestävämmälle kehitykselle ja

Vihreydellä viihtyisyyttä

Vihersisustuksella voidaan parantaa tilojen viihtyisyyttä ja luoda erilaisia tunnelmia. Kasvien lisäksi ruukut ovat näyttäviä sisustuselementtejä. Kasvi- ja ruukkuvalinnoilla voi vaikuttaa sisustuksen

Sisustussuunnittelijat SI ry – 50 vuotta

Viisikymmentä vuotta sitten 10.10.1972, rohkea ja näkemyksellinen joukko alamme edelläkävijöitä perusti Sisustussuunnittelijoiden oman yhdistyksen: Sisustussuunnittelijat SI ry:n. Yhdistyksen kivijalka valettiin tukevalle

Tapaus QUU Design

Immateriaalioikeuksien hyödyntäminen on osa brändinrakennusta Sisustussuunnitteluprojektien yhteydessä syntyy usein kokonaan uusia tuotteita. Juuri näin sai alkunsa myös Heli Mäkirannan suunnittelema moderni