Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Betafence asensi 45 km pituisen aitauksen Tanger Med -satamaan Marokossa

Tanger Med -sataman rakennustyöt aloitettiin vuonna 2003. Sataman toiminta aloitettiin vuonna 2007 ja vuonna 2016 sen täysi kapasiteetti tulee olemaan 8 miljoonaa konttia. Betafence on ollut alusta asti valittu yhteistyökummaniksi, joka asentaa kaikki aidat sekä satamassa että sen ympärillä. Betafencen pääasialliseksi eduksi oli yrityksen vakaa kokemus isojen infrastruktuuri aitaushankkeiden parissa. Suuri merkitys oli myöskin tuotteiden korkealla laadulla, koska sataman olosuhteet ovat erittäin vaativat. Tähän saakka Betafence on toimittanut satamaan 45 kilometriä erilaisia aitoja ja 20 automaatiolla varustettua porttia.

Tämän arvokkaan sopimuksen syntymiseen on oleellisesti myötävaikuttanut lukuisat referenssit, joita Betafence on saanut töistään infrastruktuurin alalla ympäri maailmaa, myös yhtiön vakaa kansainvälinen maine vaikutti sopimuksen syntymiseen. Hankkeen ratkaiseva näkökohta oli kuitenkin tarve löytää kokonaisratkaisu, joka vastaisi hankkeen erityisiä vaatimuksia.

Sopimus sisältää lukuisia tuotteita ja sovellutuksia, kuten siirrettäviä 3 metrin korkuisia turva-aitoja, keskitason turvallisuusluokitusta vastaavia 3,5 m aitoja, korkeata turvallisuusluokitusta vastaavia 4,5 m aitoja ja myöskin isoja moottoroituja liukuportteja sataman pääsisäänpääsyjä varten.

Aitojen valintaan vaikutti olennaisesti sataman sijaintipaikan Gibraltarinsalmen aggressiivinen ilmasto. Asennetut tuotteet ovat Alusinkittyjä ja niille on tehty erityinen pinnoitekäsittely, jonka johdosta Betafence on pystynyt myöntämään tuotteille kymmenen vuoden takuun korroosiota vastaan, vaikka ne sijaitsevatkin aivan suolaisen veden vieressä. Aitausjärjestelmä on niin ikään suunniteltu kestämään Tangerin ankaria ilmasto-olosuhteita ja sietää tuulenpuuskia, joiden voimakkuus on jopa 170 km/tunnissa. Betafencen tuotteiden laadun maineella on tärkeä rooli yrityksen ja satamaviranomaisten pitkäaikaisessa yhteistyössä.

Ensimmäinen toimitus suoritettiin 2007 ja siitä alkaen ne jatkuivat säännöllisesti. Projekti valmistui huhtikuussa 2016.

BETAFENCE (www.betafence.com) on maailman johtava aitausratkaisujen, kulunhallinnan ja alueellisten turvallisuusratkaisujen suunnittelija ja valmistaja.

BETAFENCE suojelee sekä teollisuuslaitoksia, julkista infrastruktuuria ja erittäin korkean turvallisuusluokituksen alueita, esim. vankila-, armeija- ja lentokenttäkohteita. Kuten myös yksityisiä puutarhoja, maatalouskiinteistöjä ja karjaa.

BETAFENCE valmistaa myös metalliverkkotuotteita erilaisiin teollisuussovellutuksiin.

YRITYKSESSÄ työskentelee 1 400 ihmistä. Betafencen pääkonttori on Belgiassa ja sillä on 9 tuotantolaitosta 8 maassa. Yrityksen 30 myyntitoimistoa ja edustajaa toimivat aktiivisesti ympäri maailmaa.

Jarno Kauhanen
Sales Manager, Finland
M: +358(0)408223056
T: +358(0)925144260
E: jarno.kauhanen@betafence.com

Jaa tämä artikkeli: 

Rakentaminen

Habitare 2023

Laadukas printtilehti kutsuu tutustumaan digitaaliseen mediaan Toimialakohtaisten medioiden lukijat arvostavat printtilehdessä laatua, kutsuvaa ilmettä ja kiinnostavia sisältöjä. Messuilla jaettava painettu lehti

Valaistus turvallisuuden tukena

Turvavalaistus toteutetaan kohteen ja käyttötarpeen mukaisesti. Etähallinta ja -testaus helpottavat turvavalaistuksen kunnossapitoa. Adaptiiviset järjestelmät yleistynevät lähivuosina. TURVAVALAISTUS ON kiinteistön turvallisuusjärjestelmien oleellinen

Kehitys lähti keittiöveitsestä

Näin syntyi korjauseriste PAROC Trio Asiakkaan tarpeesta ja alkuperäisestä ideasta jalostui korjauseriste PAROC® Trio, Senior Development Engineer Bror Engström Owens Corning

Vastustuskykyisempi kaupunki, kiitos!

Koronapandemia hiipuu hiljalleen takavasemmalle – mutta voisiko seuraavan kulkutaudin taltuttamisessa auttaa – kaupunkisuunnittelu? Monitieteisessä, Suomen Akatemian yhteydessä toimivan Strategisen tutkimuksen neuvoston

Ihmisen kokoinen urakka

Rakentamisen innovaatioita tekee jatkossakin ihminen, ei algoritmi Rakentamisen kenttää kirittävät uudenlaiset tekniikat ja prosessit, mutta todelliset innovaatiot nousevat edelleen ihmisistä ja

Rakennuksille ympäristötase elinkaaren mukaan

Kirjoittaja: Leena Lundell Kiertotalous puhuttaa rakentajia, mutta toistaiseksi keskustelu pyörii lähinnä materiaalikysymyksissä eli miten mikäkin raaka-aine voidaan kierrättää. Kiertotalous kehittyy kuitenkin

Varmaa vedenpoistoa Seal in teknologialla

Vuonna 1972 Münchenin Olympiastadionista tuli ensimmäinen rakennus, jonka pintavedenpoistoon käytettiin ACO:n polymeeribetonista valmistettua kourua. Sen ylivoimaisten ominaisuuksien ansiosta tästä ympäristöä säästävästä

Opasteita K-ryhmän päätoimitaloon

K-Kampus K-ryhmän uusi päätoimitalo K-Kampus valmistui kesän 2019 aikana Helsingin Kalasatamaan. K-Kampus on yli 1 800 työntekijän seitsenkerroksinen, 37 000 m2

Plootu19 -tapahtuma esittelee metallijulkisivuja

Syyskuussa 2019 Helsingin Kaapelitehtaalla järjestetään ’Plootu19’ -tapahtuma, joka keskittyy julkisivujen arkkitehtuuriin ja metallirakenteisiin julkisivuihin. Mukana useita alan yrityksiä ja toimijoita mm.

Plootu19 ja vuoden metallijulkisivu 2019

Julkisivuyhdistys ry Aiemmin muissa Pohjoismaissa kiertänyt metallijulkisivuihin ja niiden arkkitehtuuriin keskittynyt PLOOTU, ruotsalaisittain PLÅT, -tapahtuma saapuu ensi kertaa Suomeen. Julkisivuyhdistys on

Rotia arkkitehtuuriin

Maaliskuussa ilmestynyt Rakennetun omaisuuden tila ROTI 2017 tuo jälleen jobinpostia: rakennuskannan korjausvelan määrä on Suomessa arviolta 30–50 miljardia euroa, liikenneväyläverkon viisi