Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

ARE talotekniikkakumppaniksi uuteen hotellihankkeeseen Kokkolassa

Lujatalo Oy valitsi ARE:n toteuttamaan Osuuskauppa KPO:n uuden hotellihankeen lämpö-, vesi- ja ilmanvaihtotyöt.

Kokkolan keskustaan nousevan hotellihankkeen tilaajana toimii Kokkolan, Pietarsaaren, Ylivieskan ja Vaasan talousalueilla toimiva Osuuskauppa KPO. Uuden, järjestyksessään neljännen KPO:n Original Sokos Hotelli Kokkola 2:n on määrä aueta keväällä 2027.

"Hienoa saada Kokkolaan iso urakka käyntiin. Arelaisten osalta työt ovat jo käynnistyneet Kokkola on valtakunnallisesti toimivalle ARE:lle tärkeä kohde, ja ilolla lähdemme mukaan näin huomattavaan hankkeeseen. Tilaaja Osuuskauppa KPO on meille tuttu kumppani muun muassa Vaasan Original Sokos Royal hotellihankkeesta, jossa toteutamme parhaillaan hotellin kaksivaiheisen uudistushankkeen sähköurakointia. Hotelliosaamisemme on erittäin vahvaa", ARE:n yksikönjohtaja Petri Alapelto sanoo.

”ARE:lla on vankkaa kokemusta monipuolisista talotekniikkahankkeista, ja luotamme heidän ammattitaitoonsa. Yhteistyön sujuvuus monivuotisessa hotellihankkeessa on äärimmäisen tärkeää, samoin luotettavat kumppanit”, kertoo Lujatalon projektijohtaja Håkan Nyman.

Kuva: L Arkkitehdit Oy

Lähde: ARE

Jaa tämä artikkeli: 

Rakentaminen

Konvektio vaikuttaa tuulettuvan julkisivun toimintaan

Tuulettuva julkisivu mielletään usein kosteusteknisesti turvalliseksi ja pitkäikäiseksi ratkaisuksi. Vähemmälle huomiolle jää kuitenkin ilmiö, joka voi merkittävästi heikentää rakenteen todellista energiatehokkuutta: lämmöneristeessä mahdollisesti tapahtuva konvektio.

Ihmisen kokoinen urakka

Rakentamisen innovaatioita tekee jatkossakin ihminen, ei algoritmi Rakentamisen kenttää kirittävät uudenlaiset tekniikat ja prosessit, mutta todelliset innovaatiot nousevat edelleen ihmisistä ja

Rakennuksille ympäristötase elinkaaren mukaan

Kirjoittaja: Leena Lundell Kiertotalous puhuttaa rakentajia, mutta toistaiseksi keskustelu pyörii lähinnä materiaalikysymyksissä eli miten mikäkin raaka-aine voidaan kierrättää. Kiertotalous kehittyy kuitenkin

Varmaa vedenpoistoa Seal in teknologialla

Vuonna 1972 Münchenin Olympiastadionista tuli ensimmäinen rakennus, jonka pintavedenpoistoon käytettiin ACO:n polymeeribetonista valmistettua kourua. Sen ylivoimaisten ominaisuuksien ansiosta tästä ympäristöä säästävästä

Opasteita K-ryhmän päätoimitaloon

K-Kampus K-ryhmän uusi päätoimitalo K-Kampus valmistui kesän 2019 aikana Helsingin Kalasatamaan. K-Kampus on yli 1 800 työntekijän seitsenkerroksinen, 37 000 m2

Plootu19 ja vuoden metallijulkisivu 2019

Julkisivuyhdistys ry Aiemmin muissa Pohjoismaissa kiertänyt metallijulkisivuihin ja niiden arkkitehtuuriin keskittynyt PLOOTU, ruotsalaisittain PLÅT, -tapahtuma saapuu ensi kertaa Suomeen. Julkisivuyhdistys on

Plootu19 -tapahtuma esittelee metallijulkisivuja

Syyskuussa 2019 Helsingin Kaapelitehtaalla järjestetään ’Plootu19’ -tapahtuma, joka keskittyy julkisivujen arkkitehtuuriin ja metallirakenteisiin julkisivuihin. Mukana useita alan yrityksiä ja toimijoita mm.

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Prointerior 2/2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.