Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Ajatonta ja kestävää

Teksti: Maiju koskinen

Jokin aikasitten huomasin, että osa ruukkusalaateista myydään nykyään ilman ruukkuja. Asia, joka mainitaan jopa tuotteen nimessä, voidaan jättää pois, koska se ei ole välttämätön.

Jäin pohtimaan tätä, mitä
voisimme omassa työssämme jättää pois vähentääksemme materiaalien
kulutusta. Onko esimerkiksi tarpeellista peittää kattorakenne alakatolla tai
voisiko lattian jättää useammin betonipinnalle? Mitä uutta voisimme keksiä
vähentääksemme materiaalien käyttöä? Pintamateriaalien perimmäinen
tarkoitus on suojata rakenneosia kulumiselta sekä tehdä pinnasta
helposti huollettava ja turvallinen. Usein pintamateriaalien valinnassa painottuvat
kuitenkin visuaaliset tekijät.

Suunnittelijalla on suuri vastuu valinnoissaan niiden ulottuessa koko
rakennuksen elinkaaren ajalle. Valinnoilla on merkittävä vaikutus elinkaaren
alku- ja loppupään lisäksi myös rakennuksen käytönaikaisiin päästöihin
erityisesti, kun huomioidaan sisustusten nopeatempoinen vaihtuvuus.
Sisätilojen tyyliä ja toimintoja muokataan useita kertoja sekä yksityisissä
että julkisissa rakennuksissa niiden elinkaaren aikana käyttäjien tai tarpeiden
muuttuessa.

Pohtiessani omaa toimintaani suunnittelijana, myönnän olleeni
mukana projekteissa, joissa on tehty tyylillisesti lyhytnäköisiä valintoja,
esimerkiksi konseptista, toivotusta tyylistä tai budjetista johtuen. Tällaiset
ratkaisut eivät ole enää perusteltuja, kun jokaisen meidän tulisi vaikuttaa
omalta osaltamme maapallomme tulevaisuuteen.

Miten voisimme suunnittelijoina
vaikuttaa esimerkiksi ravintolatiloihin, joissa konseptit muuttuvat
usein muutaman vuoden välein ja sisustus laitetaan muutoksen myötä
uusiksi? Ekologiset ja vastuullisesti tuotetut materiaalitkaan eivät ole vastuullisia,
jos niitä vaihdetaan tarpeettomasti muutaman vuoden välein.
Tästä syystä haluan nostaa myös ajattomuuden näkökulman esille osana
kestävää suunnittelua.

Tutkimukseni aiheesta:
Ajattomat materiaalit osana kestävää sisustamista

Maiju Koskinen
Sisustusarkkitehti, Sisustussuunnittelija SI
Suunnittelutoimisto Muotoa

Jaa tämä artikkeli: 

Suunnittelu

Arkkitehtuurikoulutus murroksessa

Onko arkkitehtuurikoulutus Suomessa kriisissä? Opiskelijat valmistuvat perinteisiin käytäntöihin ja ylityökulttuuriin tottuneina, usein itseään kuluttaen, sen sijaan että he saisivat valmiudet kestävään

Kaikki, mikä arkkitehtuurissa menee pieleen

Arkkitehtuurin ala kohtaa lukuisia rakenteellisia ja kulttuurisia haasteita. Edwin Heathcoten mukaan arkkitehdit, erityisesti nuoremmat ammattilaiset, kantavat syvää syyllisyyden tunnetta rakennusalan ympäristö-,

Ympäristövastuulliset valinnat

Jokainen rakennusprojeksi kuluttaa luonnonvaroja. Rakennus kuluttaa energiaa ja vettä ja tuottaa hiilidioksidipäästöjä sekä rakennusvaiheessa, että käytön aikana. Jätettä syntyy purkuvaiheessa tai

Monipaikkaisuus on tullut jäädäkseen

Sisustusarkkitehdit ja muotoilijat ovat avainasemassa, kun työn tekemisen muutoksia pohditaan. Koulutetuilla suunnittelijoilla on eväitä ja osaamista muutosprosessien läpiviemisessä. Suunnittelijoita askarruttavat tulevaisuuden

Kohti kestävää suunnittelua

Viime vuosisadan alussa, jopa puoleen väliin saakka rakentamiskulttuuri perustui kokemukseen ja historiaan. Rakennettiin hyväksi havaituilla menetelmillä ja tuotteilla. Rakennusosiin ja -materiaaleihin

Kotihäpeä vai kotionni?

Millaiset hetket eletystä elämästä jäävät mieleesi: Liittyvätkö ne siistiin kotiin vai esimerkiksi ystävien kanssa jaettuihin hetkiin?” -Katarina Meskanen- LAPSUUDENKODISSA MEILLÄ oli

Vihersisustus tuo luonnon osaksi sisätiloja

Näyttävät kasviseinät ja -pylväät ovat katseen vangitsevia tunnelman luojia. Viherkasvien lisäksi sammalista ja jäkälistä voi luoda säväyttäviä sisustusratkaisuja. Runsaat toteutukset viehättävät

Voimauttava vihreys – ergonomiaa aivoille!

Ilmeikäs vihersisustus tuottaa hyvää oloa ja onnellisuutta tilojen käyttäjille. Elävistä kasveista saa virtaa ajatteluun ja voimaa edetä kohti tavoitteita. ”Ihmiset työskentelevät

Mikä on tilasi, etätyöläinen?

Tietotyötä tehdään nyt monipaikkaisesti hybridimallilla ja yhteisöllisyys saa uusia muotoja monialaisissa coworkingverkostoissa. Yritysten huolella brändättyjen toimitilojen rinnalla kukoistavat kotitoimistot, joiden persoonalliseen