
Luonteikkaan Noli Otaniemen modernissa ilmeessä on ripaus 1950-lukua
Alkuvuodesta avattu Noli Otaniemi on upea, dynaaminen maamerkki Otaniemen ja Tapiolan alueiden välissä. Kahdesta tornimaisesta siivestä muodostuvan rakennuksen

Alkuvuodesta avattu Noli Otaniemi on upea, dynaaminen maamerkki Otaniemen ja Tapiolan alueiden välissä. Kahdesta tornimaisesta siivestä muodostuvan rakennuksen

Ilmala 2 -vesitornin vesikaton sekä kattorakennuksen kahden ylimmän kerroksen julkisivun ja sisätilojen peruskorjaus valmistui vuonna 2023. Suojellun rakennuksen

Metsä Groupin Tampereen toimitilojen tilasuunnittelussa panostettiin toiminnallisuuteen, viihtyisyyteen ja muuntojoustavuuteen. Tilojen sisustuksessa käytetään puuta innovatiivisilla tavoilla. Toimivat ja viihtyisät toimitilat

Arkkitehdit Aki Davidsson ja Jaana Tarkela saivat Lahden kaupungintalon perusparannuksesta suunnitteluprojektin, joka haastavuudessa hakee vertaistaan Suomessa. Suojellun rakennuksen sisukset menivät

Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevan Ateneumin taidemuseon asiakastilojen ja taidetyöpajojen uudistus on huolella suunniteltu kokonaisuus, joka tuo esiin Ateneumin ainutlaatuisen hengen ja

Ateneumin kolmanteen kerrokseen avattiin klassinen kahvila Café Höijer. JKMM Interiors suunnitteli kahvilan Valopihan ja yleisötilojen uudistuksen yhteydessä. Suunnittelun lähtökohtana oli

Viihdeherkuilla ladattu Kulttuurikasarmi viimeistelee Lasipalatsikorttelin kulttuuripalvelukokonaisuuden ja yhdistää Narikkatorin Lasipalatsinaukioon Helsingin Lasipalatsikorttelin Kulttuurikasarmi avautui yleisölle marraskuussa – ja näin reilut

Suomen Asianajajaliiton uusien toimitilojen suunnittelun lähtökohtina olivat toiminnallisuus ja edustavuus. Muotokieleltään ja ilmeeltään ylelliset, klassiset tilat on sisustettu maanläheisillä sävyillä

Itämerenkadulle Helsingin Ruoholahteen on keväällä 2024 valmistumassa We Land -toimistotalo, jonka julkisivuihin on asennettu näyttäviä kupari- ja lasielementtejä. Osittain 14-kerroksinen

Cloud1:n kodikkaissa toimitiloissa vehreys näkyy aulasta alkaen jokaisessa tilassa. Vihersisustuksella luonto tuodaan lähelle, mikä parantaa työhyvinvointia. Investointi vihersisustukseen kannattaa: viihtyisissä

Krikettimaailman kuuluisin sali viimeisteltiin Genelecin Smart IP -kaiuttimilla Kriketin kotikenttänä tunnettu Lord’s Cricket Ground Lontoossa on 31 000 katsojan urheilustadion,

Tuusulan lukio ja kulttuuritalo Monio otettiin käyttöön syyslukukauden 2023 alussa. Ainutlaatuisessa projektissa hirttä on käytetty kokonaisvaltaisella tavalla. Polveilevan

STEP-koulutuksen Järvenpään kampusalueen uusi oppilaitosrakennus, Lastu toimii kaikkien yhteisenä kokoontumispaikkana, joka tuo yhteen oppilaitoksen monet eri toiminnot. Samalla se täydentää

Radisson RED lataa Kaisaniemen puiston kulmalle suuren maailman arkkitehtuuria ja designia Helsinki sai uuden eturivin hotellin, kun Radisson RED Helsinki

Rakentamisessa on tänä päivänä erityisen tärkeää varmistaa valittujen materiaalien ympäristöystävällisyys ja pitkäikäisyys. Maatiili on kestävän kehityksen mukainen Kesy-materiaali, jonka valmistuksessa

Kotimaisten massiivipuulevyjen kysyntä kasvaa koko ajan. Hiljattain CLT-puulevyjä esimerkiksi käytettiin juuri valmistuneen STEP-koulutuskampus LASTUn rakentamisessa, koska tavoitteena oli saada aikaan

Vihersisustuksessa on suosittu luonnonläheisiä ja runsaita toteutuksia jo muutamia vuosia. Vehreässä ympäristössä on viihtyisää, joten ihminen kaipaa vihreyttä ympärilleen myös

Projekti käynnistyi vuonna 2016 laajennuksena olemassa olevalle yksikerroksiselle päiväkodille, joka oli tarkoitus peruskorjata. Muuttunen tarpeen mukaan ja vanhan

Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevien Varian Finlandin toimitilojen tilasuunnittelulla tuetaan erilaisia työn tekemisen muotoja. Sisustukseen ammennettiin elementtejä ympäröivästä maisemasta. Materiaali- ja värivalinnat

Tammisaaren uusi taidemuseo Chappe täydentää vanhaa puutalokorttelia. Suunnikkaan muoto toistuu rakennuksessa eri mittakaavoissa muodosta näyttävään julkisivuun ja detaljiikkaan. Monikäyttöisten sisätilojen

Nurmijärven kunta ja Rakennusliike Lapti ovat allekirjoittaneet urakkasopimuksen Urheilupuiston koulun toteuttamisesta Klaukkalaan. Reilulle 500 oppilaalle suunnitellun yläkoulun rakennustöiden on tarkoitus alkaa helmikuussa 2027, ja koulu valmistuu suunnitelmien mukaan kevätlukukaudeksi 2029.

Halkokarin uusi koulu ja päiväkoti kokoaa saman katon alle varhaiskasvatuksen, esiopetuksen sekä perusopetuksen vuosiluokat 1–9. Talotekniikkayritys ARE vastaa hankkeen lämpö-, vesi-, ilmanvaihto- ja automaatiourakasta. Sopimuksen arvo on noin 5,0 miljoonaa euroa.

Rovaniemen keskustan tuntumaan rakentuvan uuden asuinalueen ensimmäisen asuinkerrostalon ennakkomarkkinointi on käynnistynyt vahvasti. Ensimmäisen talon asunnoista lähes puolet varattiin heti ennakkomarkkinoinnin alkaessa. Revontuliranta I:n arvioidaan valmistuvan vuoden 2027 lopulla.

Lähes 125-vuotias koulurakennus kävi läpi kattavan perusparannuksen. Helsingin kaupunki jatkaa vuokralaisena Hemsön omistamassa rakennuksessa.

Malmin vainajatilojen rakennus vastaa tarpeeseen, joka koskettaa meitä kaikkia jossain vaiheessa elämäämme. Se puhuttelee meitä sekä hyvin henkilökohtaisella tasolla että yleisemmin yhteiskuntana, jonka väestö ikääntyy. Osana elämän kiertokulkua kohtaamme kaikki jäähyväisten hetkiä läheisen ihmisen menehtyessä. Nämä hetket ovat ainutlaatuisen henkilökohtaisia ja intiimejä. Ne myös kutsuvat ihmiset yhteen tukemaan ja lohduttamaan toisiaan hyvästien jättämisessä. Tavat, joilla kokoonnumme perheen ja ystävien kesken surun hetkellä, vaihtelevat riippuen perinteistä ja arvoista, jotka yhdistävät meitä yhteisöinä. Yhä monikulttuurisemmassa yhteiskunnassamme elämän merkittäviin taitekohtiin liittyy laaja kirjo erilaisia perinteitä. Viimeisiin jäähyväisiin liittyvät rituaalit ovat tärkeä osa ihmisten kulttuuriperintöä.

Tietokuja 2 on esimerkki pitkäjänteisestä yhteistyöstä ja suunnitteluprosessista, joka osoittaa, miten suojeltu toimistotalo voi sopeutua muuttuviin tarpeisiin ja löytää uuden paikkansa osana kaupunkia. Vanha pääkonttori on saanut uuden elämän monipuolisena hyvinvointi-, hoiva- ja hoitopalveluja tarjoavana kiinteistönä osa kerrallaan.

Tallinnan sataman ja vanhankaupungin kupeessa sijaitseva Tallink Express Hotel on avannut ovensa mittavan uudistuksen jälkeen. Puoli vuotta kestänyt remontti uudisti koko majoituskokemuksen vastaamaan tämän päivän matkailijoiden toiveita: helppoutta, joustavuutta ja huolettomuutta.

Strawberry ottaa nyt seuraavan askeleen laajentumisessaan Suomessa yhteistyössä NCC:n kanssa. Tavoitteena on uuden hotellin avaaminen Lahteen.

YIT ja Helsingin kaupungin asunnot Oy (Heka) ovat allekirjoittaneet kokonaisurakkasopimuksen Helsingin Veräjämäessä, Jokiniementie 5:ssä sijaitsevan vuokra-asuntoyhtiön peruskorjauksesta.

Julkiseen taiteeseen erikoistunut taidekollektiivi Upeart selvitti, miten paljon isojen kaupunkien ja pienten paikkakuntien julkisen taiteen projektien määrät eroavat toisistaan lasten ja nuorten kasvuympäristöissä. Yksityisen rahan rooli kasvaa julkisen taiteen hankinnassa.

Green Building Council Finland (FIGBC) käynnistää Valtavirta 2030 -hankkeen, jonka tavoitteena on tehdä vähähiilisten rakennustuotteiden käytöstä valtavirtaa Suomessa vuoteen 2030 mennessä.

Helsingin Hakaniemessä sijaitseva Pitkänsillanranta 3 on vuonna 1957 valmistunut toimisto- ja liikekiinteistö, josta avautuu poikkeuksellisen hienot merinäkymät kahteen suuntaan.

Helsingin Kruunuvuorensilta palkitaan vuoden 2025 betonirakenteena. Kruunuvuorensilta on esimerkillisesti johdettu suurhanke, jonka merkitys sekä kaupunkiliikenteelle että -ympäristölle on suuri. Hankkeessa

Ympäristöministeriö on julkaissut soveltamisoppaan rakennusperinnön suojelemisesta annetun lain soveltamisen tueksi. Opas yhtenäistää rakennusperintölain tulkintaa ja soveltamista. Rakennusperinnön suojelemisesta annettua lakia,

Vallilan toimistohanke yhdistää 70-luvun perinnön ja kestävän rakentamisen Kohdetiedot: Vallila C5 Tilaaja: Pembroke Real Estate OyAsiakas: NCCArkkitehtisuunnittelu: Tengbom OyPääsuunnittelija: Petrus

SKiB-kampus on avoin, monikielinen ja monikerroksinen tila, joka yhdistää oppimisen, taiteen ja yhteisöllisyyden Porin kaupunkirakenteeseen. Rakennuksen arkkitehtuurissa kiteytyvät historian kunnioitus,

Sisustusarkkitehdit SIO on valinnut Vuoden kohteen 2026. Nominaatin saa sisustusarkkitehtitoimisto Sistemin suunnittelema Kansaneläkelaitoksen työ- ja asiakaspalveluympäristö Seinäjoella. Keskus kokoaa saman katon

Uudet hoivakodit rakennetaan Saloon ja Muurameen. Plus Hoivakodit rakennuttaa ja omistaa hoivakiinteistöt, ja Esperi toimii niissä palveluntuottajana. Hankkeet tukevat alueellista

Espoon Koulutaival Oy valitsi YIT:n kolmen Espooseen toteutettavan koulu- ja päiväkotikiinteistön toteuttajaksi sekä niiden elinkaaripalvelujen tuottajaksi. Hankekokonaisuus toteutetaan yhteistoiminnallisena vuokrahankkeena

Kohdetiedot: Lammenrannan pysäköintitalo Tilaaja: Helsingin ATTAsiakas: KSBRArkkitehtisuunnittelu: Tengbom OyUrakointi: Keski-Suomen Betonirakenne Oy Helsingin Kuninkaantammen Lammenrantaan valmistunut pysäköintitalo yhdistää puuarkkitehtuurin ja
Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.
Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.