Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Blogi

Uusi kerros korjausrakentamiseen

Arkkitehtiopiskelijoille suunnattu kerrostalon korjaamisen ideakilpailu käy tänä keväänä nelikerroksisen asuintalon kimppuun Tampereen Onkiniemessä. Vuonna 1972 valmistunut As Oy Näsinkorkee saa

Kiertotaloudessa kannattaa vain aloittaa

Kirjoittaja: Salla Saukkoriipi Tuskin kukaan ajattelee kiertotalouden olevan huono asia. Samoin luultavasti kaikille on selvää, että ilmaston sekä luonnon monimuotoisuuden

Kiinteistö- ja rakennusalan paradigman on muututtava

Kirjoittaja: Pekka Kiuru Energiantuotannon hiilijalanjälki on pudonnut ennakoitua nopeammin, mikä nostaa rakennusmateriaalien osuutta rakennusten elinkaaren hiilijalanjäljestä. Päästövähennystalkoissa katseet on siis

Parvekekaiteiden turvallisuus selvityskohteena

Kirjoittaja: Inari Weijo Suomessa on suhteellisen harvinaislaatuista, että rakennustyömailla tai rakennuksissa tapahtuu onnettomuuksia, joissa tavanomaisen käytön seurauksena syntyy vakavia tapaturmia

Tiili ja rappaus ikisuosiossa

Muurattujen ja rapattujen julkisivujen kuntotutkimukseen lisää panostusta Kirjoittaja: Inari Weijo Suomalainen rakennettu ympäristö muodostuu monimuotoisesta rakennuskannasta, jonka merkittävänä julkisivumateriaalina on

Kotiin panostetaan, kun maailmalla myrskyää

Tuoreen trendiraportin mukaan suomalaiset haluavat panostaa kotiinsa. Arvostamme energiatehokkuutta, vastuullisuutta ja digitaalisuutta sekä unelmoimme muutosta maalle. Trendit näkyvät mielenkiintoisella tavalla