Suomessa puretaan vanhoja rakennuksia kiihtyvää tahtia. Tai ei edes kovin vanhoja – kotiseudultani purettiin pari vuotta sitten kokonainen betonielementtimarketti, joka oli rakennettu 1980-luvun puolivälissä, ja sen tuorein mittava laajennos oli vuodelta 2009. Eli noin 15 vuotta vanha betonirakennus purettiin suoraan jätteeksi.
Rakennusosien ja erityisesti betonielementtien uudelleenkäyttö olisi kyllä kiinnostanut monia paikallisia, ja minäkin osallistuin hankkeeseen, jossa tutkittiin elementtien uudelleenkäyttöä eräässä kohteessa. Hankaluutena oli epätietoisuus rakennusosien käyttökelpoisuudesta, ja tiukka aikataulu – rakennusosista ei saatu piirustuksia ennen kuin purkufirma oli jo aloittamassa urakkaansa, eikä hankkeeseen ryhtynyt kiinnostunut kierrätyksestä.
Kiertotaloushanke päätettiin hylätä pitkälti aikataulusyistä. Uudelle rakennukselle ei olisi saatu rakennuslupaa eikä rahoitusta ajoissa, ja julkisivuelementtien välivarastointi olisi ollut hankalaa. Logistiset vaikeudet olisivat syöneet myös uusien elementtien hankintakulujen välttämisestä syntyneen säästön melko pieneksi.
Marketin viereen rakennettiin uusi, entisen kokoinen betonielementtirakennus, ja vanha purettiin heti kun uusi oli avattu. Uuden rakentamista perusteltiin muun muassa talotekniikan mahduttamisen mahdottomuudella ja energiataloudella. Mitään varsinaista teknistä vikaa rakennuksessa ei kerrottu olevan.
Purkaminen aiheutti kuitenkin melkoisen takamatkan päästöjen vähentämisessä. Vanha rakennus olisi voinut kuluttaa enemmänkin energiaa vuosittain, ja vaikutus olisi silti ollut ympäristölle parempi. Energiansäästöllä on hidasta maksaa uudisrakentamisen hinta, joten asiaan liittynee muitakin vaikuttimia.
Tällaisen toiminnan ei pitäisi olla kannattavaa, jos halutaan varjella ympäristöä ja hillitä päästöjä.
Osien kierrättämistä vaikeuttaa sekin, että varsinkin julkisivuelementeiltä vaaditaan uusien vastaavien, nykymääräysten mukaisia ominaisuuksia. Uusi rakentamislaki pakottaa laskemaan rakentamisen hiilijalanjälkeä ja parantamaan rakennusosien ja materiaalien jäljitettävyyttä, mutta raja-arvot ovat vielä niin väljät, etteivät ne juuri hillitse purkamista. Tonttimaan arvonnousu jyrää keskusten talovanhuksia, ja uuden rakentaminen arvioidaan korjaamista halvemmaksi usein kevyin perustein. Harvoin korjaamista edes harkitaan ennen purkupäätöstä. Kustannusarviot nykäistään konsultin hihasta neliöiden perusteella.
Mistä purkuvimma kumpuaa? Raha ei kaikkea selitä, kuten markettitapaus osoittaa. Raivokkaasti on purettu ennenkin. Tällä hetkellä kohteena on 1960–1980-lukujen rakennuskanta, jonka tieltä purettiin samalla vimmalla vuosisadan vaihteen rakennuksia, koska ne olivat tehottomia ja vanhanaikaisia sekä toiminnoiltaan että estetiikaltaan.
Uuden talotekniikan sovittaminen niihinkin oli varmaankin lähes mahdotonta. Ne eivät olleet muotia, eikä niihin haluttu satsata. Uusi kun on aina uusi.
Tomi Hautakangas
Arkkitehti, Ark:sto
JSY:n hallituksen jäsen
teknisen toimikunnan jäsen
