Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

YIT ja Helsingin kaupungin asunnot Oy ovat sopineet kahden kerrostalon peruskorjauksesta – arvo YIT:lle noin 14 miljoonaa euroa

YIT ja Helsingin kaupungin asunnot Oy (Heka) ovat allekirjoittaneet kokonaisurakkasopimuksen Helsingin Veräjämäessä, Jokiniementie 5:ssä sijaitsevan vuokra-asuntoyhtiön peruskorjauksesta.
Kuva: YIT

Sopimuksen arvo on vajaat 14 miljoonaa euroa ja se kirjataan vuoden ensimmäisen neljänneksen tilauskantaan.

Peruskorjausurakkaan kuuluu kaksi vuonna 1964 valmistunutta asuinkerrostaloa, joissa on yhteensä 116 asuntoa, autotallirakennus sekä pyörävarastoksi muutettava jätekatos. Kerrostaloissa on neljä asuinkerrosta sekä kellarikerros. Korjauksessa parannetaan yhtiön esteettömyyttä, talotekniikkaa sekä energiatehokkuutta toteuttamalla kaukolämmön rinnalle maalämpö ja lisäämällä poistoilmanvaihtoon lämmöntalteenotto. Julkisivut ja piha-alueet kunnostetaan.

”Kattavan peruskorjauksen jälkeen asuntojen laatutaso nousee huomattavasti, ja ne tarjoavat viihtyisän ja turvallisen kodin helsinkiläisille vuosikymmeniksi eteenpäin”, kertoi Hekan rakennuttamisjohtaja Vesa Nevala.

”Hankkeen myötä jatkamme pitkäaikaista yhteistyötämme Hekan kanssa. Peruskorjaus on merkittävä ympäristöteko. Sen yhteydessä taloyhtiön energiaratkaisuja parannetaan ja kiinteistöt päivitetään energiatehokkaammiksi”, sanoi korjausrakentamisen yksikönjohtaja Jani Dementjeff YIT:stä.

Rakennustyöt käynnistetään huhtikuun lopussa 2026 ja hanke valmistuu keväällä 2027.

Lähde: YIT

Jaa tämä artikkeli: 

Projektit

Digiprintattu lasijulkisivu on vaikuttava

Lasirakentaminen tuo rakennukseen arvokkuutta, ja luonnonvalo parantaa sisätilojen viihtyisyyttä. Digiprinttauksella lasijulkisivuun voidaan toteuttaa haluttu ilme. Printti toimii samalla näkösuojana, mutta ei

Terminaali täynnä tunnetta

Uutuuttaan kiiltävä Helsinki-Vantaan lentoaseman Terminaali 2:n laajennus avautui joulukuussa 2021. Visuaalisuutta ja funktionaalisuutta sopivassa suhteessa yhdistelevä sinivalkoinen kokonaisuus tarjoaa kosolti myös

Kymppipaikalla Hakaniemessä

Siltasaari 10 on valmis. Klassiset maamerkkirakennukset ja historialliset kulmat Hakaniemen sydämessä ovat ennallaan, mutta tilat ja palvelut on päivitetty komeasti 2020-luvulle.

Kodikkaassa muistiosaamiskeskuksessa asuu elämänilo

Palveluasumista tarjoavaan Malminkartanon hoitokotiin luotiin kodikas ja lämminhenkinen tunnelma viihtyisillä kaluste- ja sisustusratkaisuilla. Hoivakalusteiden toiminnalliset ominaisuudet helpottavat hoitokodin arkea. ”Täysipainoiseen ja

Park Life

Radisson RED lataa Kaisaniemen puiston kulmalle suuren maailman arkkitehtuuria ja designia Helsinki sai uuden eturivin hotellin, kun Radisson RED Helsinki avasi

Maanläheinen MAATIILI

Rakentamisessa on tänä päivänä erityisen tärkeää varmistaa valittujen materiaalien ympäristöystävällisyys ja pitkäikäisyys. Maatiili on kestävän kehityksen mukainen Kesy-materiaali, jonka valmistuksessa käytetään

Koskenrannan päiväkoti Amanda

    Projekti käynnistyi vuonna 2016 laajennuksena olemassa olevalle yksikerroksiselle päiväkodille, joka oli tarkoitus peruskorjata. Muuttunen tarpeen mukaan ja vanhan rakennuksen

Varian Finlandin viihtyisät tilat tukevat toimintaa

Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevien Varian Finlandin toimitilojen tilasuunnittelulla tuetaan erilaisia työn tekemisen muotoja. Sisustukseen ammennettiin elementtejä ympäröivästä maisemasta. Materiaali- ja värivalinnat viestivät

Taidemuseo Chappen arkkitehtuuri nostaa taiteen esiin

Tammisaaren uusi taidemuseo Chappe täydentää vanhaa puutalokorttelia. Suunnikkaan muoto toistuu rakennuksessa eri mittakaavoissa muodosta näyttävään julkisivuun ja detaljiikkaan. Monikäyttöisten sisätilojen suunnittelussa

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Prointerior 2/2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.