Oppimisympäristöjen kehittäminen on yksi alue, johon valtiovalta on kiinnittänyt yhä enemmän huomiota viime aikoina. Samalla kun digitaaliset oppimisympäristöt ovat nousseet isoksi puheenaiheeksi, on muistettu korostaa myös holistista näkemystä, joka alleviivaa mm. sosiaalisia ja psykologisia tekijöitä.
Fyysinen oppimisympäristö on kuitenkin kunkin koulun toimintakulttuurin sokkeli. Opetus- ja kulttuuriministeriön asettama fyysisten oppimisympäristöjen työryhmä onkin etsinyt malleja tiloista, jotka mahdollistavat uusien opetussuunnitelmien ja peruskoulun uudistamisen kärkihankkeen suuntaisen pedagogiikan toteuttamista suomalaisissa kouluissa. Fyysisiin ympäristöihin keskittyviä sisältöjä on koottu Opetushallituksen rahoittamalle Oppimaisema.fi-sivustolle.
Millainen sitten on fyysisen oppimisympäristön merkitys oppimistuloksiin? – Tutkimusten mukaan esimerkiksi tilan muodolla ja kalustuksella on vaikutusta siihen, miten opiskelijat kokevat opettajaopiskelijasuhteen. Kun fyysisen oppimisympäristön taso on heikko, opiskelijat ovat tyytymättömämpiä opettajien opetukseen.
Visuaalinen ympäristö määrittää pitkälle sen, miten visuaalisia ärsykkeitä havaitaan – ja luo raamit itse oppimissuorituksille. Joustavuus on valttia: esimerkiksi valaistuksen tulisi olla säädeltävissä erilaisten opetusmenetelmien ja -tilanteiden mukaan. Desibelejäkin pitäisi pystyä säätelemään, sillä hyvä ääniympäristö vaikuttaa myönteisesti tiedon prosessoinnin nopeuteen.
Tiina Mäkelän väitöskirja tammikuulta 2018 hahmotteli oppimiselle ja hyvinvoinnille tärkeitä oppimisympäristön ominaisuuksia 7–19-vuotiaiden suomalaisten ja espanjalaisten oppilaiden näkemysten pohjalta. Jyväskylän yliopiston väitöskirjassa esitellään oppimisympäristöjen suunnitteluviitekehys, joka ohjaa tasapainottamaan yhteisöllisyyttä yksilöllisyydellä, mukavuutta terveydellä ja uudenaikaisuutta perinteisyydellä.
Mäkelän luoma viitekehys neuvoo esimerkiksi huomioimaan sosiaalisten suhteiden ja yhteisöllisen oppimisen lisäksi oppijoiden tarpeet yksityisyyteen ja oppimisen yksilöllistämisen. Viitekehys auttaa valitsemaan mukavia huonekaluja unohtamatta hyvän ergonomian tärkeyttä. Se myös kannustaa uudenaikaisten tilojen ja välineiden käyttöön – katkaisematta yhteyksiä perinteisiin. Lisäksi se tähdentää joustavien ja toimivien oppimisympäristöjen tärkeyttä.
Mäkelän mukaan oppimisympäristöjen yhteissuunnittelu on parhaimmillaan jatkuva prosessi, joka osallistaa kouluyhteisön jatkuvaan oppimisympäristöjen suunnitteluun etukäteen ja käytön aikana.
Tutkimukseen osallistuneet suomalaiset ja espanjalaiset koululaiset toivoivat oppimisympäristöiltään samankaltaisia asioita: esimerkiksi yhteisöllistä oppimista, rauhallisia ympäristöjä ja luonnon läsnäoloa arvostettiin molemmissa maissa.
Erojakin löytyi: Suomessa linkitetään Espanjaa selkeämmin kokonaisvaltainen hyvinvointi ja oppiminen. Toisaalta toiveet vaihtelivat jonkin verran ikäryhmittäin samoin kuin eri sukupuolten välillä.
Samansuuntaisia tuloksia on saatu Englannista, jossa Salfordin yliopiston professori Peter Barrett on tutkinut pitkään oppimisen tiloja ja niiden vaikutusta oppimistuloksiin. Barrettin tiimin keskeinen havainto on ollut SIN-periaatteiden vaikutus oppimistuloksiin. SIN-raamissa on kolme elementtiä: tilan stimuloivuus (Stimulation), yksilöllistäminen (Individualisation) ja luonnollisuus (Naturalness).
Näistä ykköseksi nousi luonnollisuus: valon, lämpötilan ja ilman laadun merkitys oppimiselle on Barrettin tutkimusten mukaan noin 50 %. Yksilöllistäminen – eli tilan omistussuhteiden ja joustavuuden merkitys – nappaa kakusta neljänneksen ja riittävä stimuloivuus (mm. tilan virikkeisyyden ja värimaailman merkitys) vie samansuuruisen osuuden.
Ei liene kovin rohkea johtopäätös, jos väittää että Suomen umpipimeän kouluvuoden aikana ainakin valon merkitys korostuu entisestään
