Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Valkoisella alumiiniverkolla luotiin ahtojäävaikutelma

Ahtojäästä innoituksensa saaneen Tyksin pysäköintitalon julkisivun materiaalina käytettiin alumiinia yhdistettynä betonirunkoon

Veistosmaisen julkisivun lohkareinen muoto ja elävät pinnat on toteutettu valkoiseksi jauhemaalatusta alumiiniverkosta, jonka muotoilu kuvaa rantaan pakkautunutta jäätä. Alumiini on monipuolinen julkisivumateriaali, jolle pintakäsittely antaa kulutusta ja erilaisia sääolosuhteita kestävän pinnan.

Turun yliopistollisen keskussairaala Tyksin pysäköintitalo on kiinteä osa sairaalarakennusten muodostamaa kokonaisuutta, jonka muotokieleen on haettu vaikutteita saaristosta. 530-paikkaisen pysäköintitalon suunnittelusta vastasi Arkkitehtiryhmä Koivula yhdessä Schauman Arkkitehtien kanssa, ja toteutusvaiheen suunnittelusta vastasi F6 Arkkitehdit.

”Saaristo on Turun alueelle leimallinen piirre, jota sairaalan rakennusten muodostama kokonaisuus jäljittelee. Valtatie edustaa virtaavaa vettä ja rakennukset saaria”, kertoo arkkitehti SAFA Mikko Sinervo Arkkitehtiryhmä Reino Koivula Oy:stä.

Sinervo toimi pysäköintitalon ulkoasun suunnittelijana, ja tällä hetkellä hän työskentelee sairaalakampukselle valmistuvan majakkateemaisen rakennuksen parissa. Pysäköintitalon näyttävä julkisivu edustaa saaren kalliorantaan pakkautunutta ahtojäätä.

”Lohkareisella ja veistosmaisella muotoilulla haettiin murtuneen ahtojään muotoja, joiden toteutuksessa käytettiin kahta eri silmäkoolla tehtyä alumiiniverkkoa yhdistettynä betoniin. Alumiinin etuna on monikäyttöisyys ja muokattavuus keveyden ohella. Paljas betoni yhdistettynä valkoiseen alumiiniin luo jäämaisen vaikutelman”, Sinervo sanoo.

Alumiiniverkkojen vaihtelevat silmäkoot korostavat julkisivun kolmiulotteisuutta ja pinnan elävyyttä. Kolmiulotteiset muodot on tuotu julkisivun etupuolelle metallikannakkeilla.

Alumiini muovautuu moneksi

Ilma pääsee liikkumaan vapaasti avoimessa pysäköintitalossa, joten verkon silmäkoon valinnassa oli huomioitava paloturvallisuusmääräykset. Julkisivumateriaalien silmäkoon valintaan vaikuttivat lisäksi ulkonäkö, muokattavuus ja kestävyys. Jauhemaalattu alumiiniverkko kestää kulutusta ja Suomen vaihtelevia sääolosuhteita.

”Kevyttä alumiiniverkkoa on helppoa käsitellä ja työstää. Suurikokoiset alumiiniverkot asennettiin paikoilleen julkisivuelementteihin pysäköintitalon katolla, jonka jälkeen valmiit elementit verkkoineen nostettiin paikoilleen. Tällainen rakennustapa oli logistisesti tehokas, toimiva ja nopeutti rakennusprojektia”, sanoo pääkoordinaattori Jukka Nordblom EBC Oy:ltä.

EBC Oy toimi urakoinnissa yhteistyössä pääurakoitsijana olleen JPV Engineering Oy:n kanssa. Julkisivun metalliverkkoina käytettiin Terästarvike Oy:n jauhemaalaamia ja toimittamia RMIG:n materiaaleista valmistettuja alumiiniverkkoja.

Terästarvike tarjoaa monipuolista teräksen käsittelyä suunnittelusta tuotantoon ja pintakäsittelystä valmiiseen tuotteeseen. Julkisivumateriaalivalikoimat pitävät sisällään muun muassa erilaiset verkko- ja reikälevyt, joita voidaan kuvioida monipuolisesti. Kiinnitykseen Terästarvike toimittaa sekä standardin mukaisia vakiotuotteita että erikoistuotteita asiakkaan piirustusten mukaisesti.

”Optimoimme yhteistyössä suunnittelijan kanssa verkkojen asennusleveydet ja -korkeudet siten, että silmäjaot menivät tasan ja materiaalia käytettiin kustannustehokkaasti”, sanoo Jyrki Hämäläinen Terästarvikkeelta.

Lisätietoja:
terastarvike.fi
www.rmig.com/en/city+emotion

Teksti: Merja Maukonen
Kuva: Wellu Hämäläinen

Jaa tämä artikkeli: 

Rakennusosat

Lasi tuo tyyliä julkisivuun

Alumiini-lasirakenteet ovat näyttäviä ja sataprosenttisesti kierrätettäviä Lasi tuo julkisivuun modernin ilmeen ja päästää sisälle runsaasti luonnonvaloa, mikä parantaa sisätilojen viihtyisyyttä. Alumiini-lasirakentamisessa

Habitare 2023

Laadukas printtilehti kutsuu tutustumaan digitaaliseen mediaan Toimialakohtaisten medioiden lukijat arvostavat printtilehdessä laatua, kutsuvaa ilmettä ja kiinnostavia sisältöjä. Messuilla jaettava painettu lehti

Maanläheinen MAATIILI

Rakentamisessa on tänä päivänä erityisen tärkeää varmistaa valittujen materiaalien ympäristöystävällisyys ja pitkäikäisyys. Maatiili on kestävän kehityksen mukainen Kesy-materiaali, jonka valmistuksessa käytetään

Uusi vähähiilinen lasi Pilkington Mirai™

Pilkington Lahden Lasitehdas Oy, osa NSG-konsernia, lanseerasi uuden Pilkington Mirai™ -lasituoteperheen, joka tuotetaan 50 % pienemmillä hiilidioksidipäästöillä kuin tavallinen floatlasi. Vaihtoehtoisten

Kestävää rakentamista kivimateriaaleilla

Kun rakennusten halutaan kestävän käytössä pitkään, kivitalojen rakentaminen on usein hyvä ratkaisu. Toisaalta rakennuskivet ja kivilaatat toimivat hyvin myös sisustuksessa. Tiilistä,

Suoja-aineet antavat pitkäkestoisen suojan julkisivulle

Käyttötarkoitukseen sopivalla suoja-aineella suojattu julkisivu pysyy edustavana. Haastavasta punajäkälästä pääsee eroon auringonvalon puhdistavaa vaikutusta tehostavalla suoja-aineella. Suoja-aineet tuovat säästöjä, sillä julkisivun

Kotiin panostetaan, kun maailmalla myrskyää

Tuoreen trendiraportin mukaan suomalaiset haluavat panostaa kotiinsa. Arvostamme energiatehokkuutta, vastuullisuutta ja digitaalisuutta sekä unelmoimme muutosta maalle. Trendit näkyvät mielenkiintoisella tavalla myös

Julkisivut lämmönpitäviksi

Rakennusten julkisivut on syytä korjata kuntoon, jotta ne kestäisivät tuulta, sadetta, kylmiä säitä ja katumelua. Sekä kukkarot että ympäristö kärsivät varsinkin

Nuoria arkkitehtisuunnittelijoita palkittiin

Julkisivurakenteiden suunnitteluun panostettava jatkossa entistä enemmän Teksti: Riina Takala-Karppanen Julkisivuyhdistyksen viidestoista Kerrostalon korjauksen ideakilpailu 2022 on ratkennut. Tampereen yliopiston arkkitehtuurin yksikön

Sisäilmasto on monen tekijän summa

Paranna sisäilmaa ja rakennuksen energiatehokkuutta sopivalla ilmanvaihdolla ja lasituksella Yleisimpiä sisäilmaongelmia ovat liian korkeat ja liian alhaiset lämpötilat sekä tunkkaisuus. Oikein