Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Uusia tutkimustuloksia signaali-ikkunoiden toimivuudesta

Lammin Ikkuna Oy kehitti maailman ensimmäisen radiosignaalit läpäisevän lasiratkaisun vuonna 2014. Keksintö kantaa nimeä Lammin Signal Window®, ja siitä on nyt myynnissä neljäs ja kehittynein versio.

Lasiratkaisun kehittämisen taustalla on ilmiö huonosta mobiiliyhteyksien
kuuluvuudesta sisätiloissa. Huono kuuluvuus johtuu siitä, että rakentamisessa
ja remontoinnissa käytetään entistä enemmän radiosignaaleja
vaimentavia materiaaleja (esim. metallipinnoitteiset lasit ja eristeet).
Lisäksi käytetyt materiaalit ovat tulleet entistä energiatehokkaammiksi.
Tämä koskee niin ikkunoita ja ovia kuin muitakin rakennusmateriaaleja,
kuten seinäelementtejä.

Nykyaikaisilla energiatehokkailla rakenteilla on kuitenkin varjopuolensa
– myös matkapuhelinten ja internetin toimivuudelle välttämättömät
radiosignaalit ovat jääneet rakennusten ulkopuolelle.

Tutkittua tekniikkaa

Viimeisimmät tutkimustulokset ovat vuoden 2020 syksyltä. Tuolloin testattiin
laboratorio-olosuhteissa uusimman tuoteversion toimivuutta suhteessa
tavanomaisiin lasiratkaisuihin. Tulokset osoittavat, että Signal
Window® -teknologialla käsitellyt lasiratkaisut laskevat signaalin vaimennuksen
murto-osaan tavanomaisista ratkaisuista, joissa ei tätä käsittelyä
ole.

Huonon kuuluvuuden ilmiöön sisätiloissa ja uusimpiin tutkimustuloksiin
voi tutustua tarkemmin Lammin Ikkunan webinaaritallenteesta yhtiön
YouTube-kanavalta.

Edellisen kerran Signal Window® -laseilla varustettujen ikkunoiden
toimivuutta testattiin Nokia Bell Labsin vetämässä Lux Turrim 5G -hankkeessa
vuonna 2018. Teknologiaa on tutkittu yhdessä suomalaisten yliopistojen
ja tutkimuslaitosten kanssa.

Rakentamiseen ja remontointiin

Signal Window® -ikkunat soveltuvat niin uudisrakentamiseen kuin remontointiin
ja isojen taloyhtiöiden saneeraukseen. Käytännössä signaali-ikkunat
eivät eroa tavallisista ikkunoista mm. toiminnallisuuksiltaan tai värivalinnoiltaan.
Niihin vain valitaan radiosignaalit läpäisevä lasiratkaisu.

Uudisrakentamisen haasteena on se, miten varmistetaan mahdollisimman
hyvä mobiiliyhteyksien kuuluvuus sisätiloissa. Valitsemalla Signal
Window® -lasituksella varustetut ikkunat, rakennuttaja voi varmistaa hyvät
yhteydet nyt ja tulevaisuudessa.

Remontoinnissa huonon kuuluvuuden ilmiötä ei tunnisteta yhtä helposti.
Esimerkiksi vanhassa rintamamiestalossa yhteydet voivat olla
hyvällä tasolla ennen remontointia. Kuitenkin nykyaikaisten ja energiatehokkaampien
ikkunoiden vaihdon jälkeen kuuluvuus huononee. Lammin
Signal Window® -ikkunoilla yhteydet vaimenevat vain murto-osan verran,
kun taas tavallisilla lasiratkaisuilla varustetuilla ikkunoilla kuuluvuus tulee
todistetusti heikkenemään.

Tarjouspyynnöissä ja työselosteissa kannattaa mainita termi ”Lammin
Signal Window”, niin ikkunavalmistajat osaavat tarjota oikeaa ratkaisua
rakennus- ja remontointihankkeisiin.

Lisätietoja: tommi.aulin@lammin.fi

Lammin Ikkuna Oy – se suomalainen ikkuna- ja ovivalmistaja

Jaa tämä artikkeli: 

Rakentaminen

Ekologinen ja kestävä maatiili

Maatiili on ympäristöystävällinen ja huoltovapaa valinta, joka kestää satoja vuosia. Poltettu maatiili on huomattavasti betonitiiltä kestävämpää. Sen väri ei haalistu, eikä

Syväsäiliöjärjestelmät tehokkaiksi ja kestäviksi

Maahan kaivettavat jätesäiliöt säästävät kiinteistöissä tilaa ja ovat hygieeninen vaihtoehto. Nykyaikaiset jätteenkeräysjärjestelmät suunnitellaan tiiviiksi, lujiksi ja kierrätystä tehostaviksi. Lahdessa ja Virroilla

Klassinen kalanruotolattia modernilla tekniikalla

Täysin uudentyyppinen B:hard-kovapuulattia mahdollistaa uivan asennuksen myös kalanruotoladonnalla. Uusi huippukova Forte-lakka antaa B:hardille erittäin kovaa kulutusta kestävän ja helppohoitoisen pinnan. B:hard

Tuulettuvien julkisivujen suunnitteluopas

Turvalliseen ja toimivaan rakennesuunnitteluun helppokäyttöinen työkalu Paroc on julkaissut hyvin eristettyjen tuulettuvien julkisivujen suunnitteluoppaan. Opas sisältää ohjeet erikorkuisten julkisivujen suunnitteluun sisältäen

Julkisivut juhlavaan kuntoon

Nykyaikaiset julkisivulevyt ja -pinnoitteet ovat omiaan, kun kiinteistöjen ulkoseiniä viimeistellään kestäviksi ja kaikin puolin tyylikkäiksi. Kirkkaat ja puhtaat ikkunat julkisivussa osaltaan

Rakennuksille ympäristötase elinkaaren mukaan

Kirjoittaja: Leena Lundell Kiertotalous puhuttaa rakentajia, mutta toistaiseksi keskustelu pyörii lähinnä materiaalikysymyksissä eli miten mikäkin raaka-aine voidaan kierrättää. Kiertotalous kehittyy kuitenkin

Varmaa vedenpoistoa Seal in teknologialla

Vuonna 1972 Münchenin Olympiastadionista tuli ensimmäinen rakennus, jonka pintavedenpoistoon käytettiin ACO:n polymeeribetonista valmistettua kourua. Sen ylivoimaisten ominaisuuksien ansiosta tästä ympäristöä säästävästä

Opasteita K-ryhmän päätoimitaloon

K-Kampus K-ryhmän uusi päätoimitalo K-Kampus valmistui kesän 2019 aikana Helsingin Kalasatamaan. K-Kampus on yli 1 800 työntekijän seitsenkerroksinen, 37 000 m2

Plootu19 -tapahtuma esittelee metallijulkisivuja

Syyskuussa 2019 Helsingin Kaapelitehtaalla järjestetään ’Plootu19’ -tapahtuma, joka keskittyy julkisivujen arkkitehtuuriin ja metallirakenteisiin julkisivuihin. Mukana useita alan yrityksiä ja toimijoita mm.

Plootu19 ja vuoden metallijulkisivu 2019

Julkisivuyhdistys ry Aiemmin muissa Pohjoismaissa kiertänyt metallijulkisivuihin ja niiden arkkitehtuuriin keskittynyt PLOOTU, ruotsalaisittain PLÅT, -tapahtuma saapuu ensi kertaa Suomeen. Julkisivuyhdistys on

Rotia arkkitehtuuriin

Maaliskuussa ilmestynyt Rakennetun omaisuuden tila ROTI 2017 tuo jälleen jobinpostia: rakennuskannan korjausvelan määrä on Suomessa arviolta 30–50 miljardia euroa, liikenneväyläverkon viisi