Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Uusi lasi auttaa estämään lintujen törmäyksiä ikkunoihin

NSG-konserniin kuuluva Pilkington United Kingdom Limited on kehittänyt Pilkington AviSafe™ -lasin, jonka erikoispinnoite on suunniteltu estämään lintujen törmäämistä rakennuksen ikkunoihin ja julkisivuun.

Useimmiten linnut törmäävät lasiin, kun ne erehtyvät luulemaan lasipinnan heijastuksia todellisiksi ja näkevät heijasteessa esimerkiksi puita tai avointa taivasta.

Pilkington AviSafe™ -laseissa on UV-tehostettu kuvio, jonka linnut havaitsevat paremmin kuin ihmiset. Se auttaa estämään lintujen törmäyksiä ikkunoihin ja säilyttää samalla kuitenkin parhaan mahdollisen näkyvyyden sekä lasipintojen arkkitehtonisen estetiikan.

Lasin heijaste käyttää aallonpituutta, jossa linnut näkevät UV-valon kaikista tarkimmin. Tämän ansiosta ne näkevät heijasteessa erittäin kirkkaan kuvion ja osaavat siten olla lentämättä ikkunaa kohti.

Uutuuslasi auttaa ammattilaissuunnittelijoita varautumaan tilanteeseen, jossa lainsäätäjät alkavat vaatia rakennuksilta lintuystävällisiä materiaaleja. Esimerkiksi Yhdysvalloissa New Yorkin ja San Franciscon kaupungit ovat jo ottaneet käyttöön kaupallisen rakennuttamisen määräyksiä, jotka kannustavat linnuille näkyvän lasin käyttöön.

Pilkington
AviSafe™ auttaa arkkitehtejä luomaan kohteita, joissa riskit paikalliselle eläimistölle on minimoitu ilman, että rakennuksessa käytettävän lasin määrässä on jouduttu tekemään kompromisseja.

Pilkington
AviSafe™ -lasi asennetaan lasituksen ulkopinnalle, ja se voidaan yhdistää myös muihin NSG-konsernin tuotteisiin lisähyötyjen saamiseksi. Laseihin voidaan valita esimerkiksi lämmöneristys, auringonsuoja- tai turvalasiominaisuudet ja äänieristys.

Lasia on jo kokeiltu menestyksekkäästi Mere Sands Woodissa, joka on luonnonsuojelualue Pilkingtonin tutkimus- ja kehityskeskuksen lähellä Lancashiressa Isossa-Britanniassa. Lasit asennettiin alueen vierailijakeskukseen ja kahvilaan, ja tarkoituksena oli estää puiston 170 eri lintulajin lintuja törmäämästä ikkunoihin. Lancashire Wildlife Trust -säätiön ylläpitämä luonnonsuojelupuisto on entinen hiekkalouhos, josta louhittiin lasinvalmistuksessa tarvittavia mineraaleja. Pilkington
AviSafe™ -lasien avulla vierailijoille on pystytty tarjoamaan kaunis näköala vaarantamatta puiston lukuisia lintulajeja.

Lisää tietoa löytyy alla olevasta linkistä:

www.pilkington.com/fi-fi/fi/tuotteet/tuotteen-hyodyt/erikoislasit/pilkington-avisafe

Jaa tämä artikkeli: 

Rakennusosat

Honka – tunne metsän voima

Pohjoisen läheinen luontosuhde ja ainutlaatuinen valo ovat suomalaisen onnellisuuden ydin. Hongan tehtävä on tuoda metsän ja auringonvalon elinvoimaa ihmisten elämään. Siksi

Kiertotalousesimerkki Kokkolasta:

Uudella julkisivulla vanha runko uuteen käyttöön Teksti: Tomi Hautakangas Kokkolassa Jyväskyläntien varrella sijaitsee paikallisille tuttu Rukka-vaatetehtaan tuotantotila. Rakennus on vanhimmilta osiltaan

Lämpöpuu – tyyliä ja kestävyyttä

Materiaalin valinnalla on merkitystä, kun rakennetaan muuttuviin olosuhteisiin. Sävykäs thermo- eli lämpöpuu on paitsi kaunista katsella myös säänkesto-ominaisuuksiltaan verratonta. Pirkkalalaisen Karavan

Avaimet käteen

Julkisivujärjestelmä Vodavol nopeuttaa julkisivukorjausten suunnittelua ja toteutusta Vodavol on uusi, rakennusalan asiantuntijayritysten (Consti, Hilti, Paroc ja Vahanen) yhdessä kehittämä järjestelmä vanhojen

Miten suunnitella optimaalinen lasirakenne?

Lasirakenteet tuovat arkkitehtuuriin estetiikkaa ja erilaisia toiminnallisuuksia. Lisäksi rakenteiden on täytettävä rakennusmääräysten vaatimukset. Lasin ominaisuudet kehittyvät jatkuvasti, joten miten suunnitella juuri

Laatat, kivet ja tiili

Pasilan Konepajan restauroinnissa näkyvät kerroksellisuus ja rosoisuus Restaurointikohteen arkkitehtuurissa eri aikakausien kerrokset voidaan tuoda esiin vanhaa kunnioittaen. Punatiilestä ja luonnonkivestä syntyy

Parvekekaiteiden turvallisuus selvityskohteena

Kirjoittaja: Inari Weijo Suomessa on suhteellisen harvinaislaatuista, että rakennustyömailla tai rakennuksissa tapahtuu onnettomuuksia, joissa tavanomaisen käytön seurauksena syntyy vakavia tapaturmia ja

Julkisivut kannattaa korjata kunnolla

Rakennusten ulkoseinien lämmöneristyksen parantaminen on ympäristön kannalta myönteistä. Ulkoseinien uusiminen tyylikkäiksi ja energiatehokkaiksi tyypillisesti nostaa kiinteistön arvoa ja asumismukavuutta. Samalla taloyhtiössä

Tiili ja rappaus ikisuosiossa

Muurattujen ja rapattujen julkisivujen kuntotutkimukseen lisää panostusta Kirjoittaja: Inari Weijo Suomalainen rakennettu ympäristö muodostuu monimuotoisesta rakennuskannasta, jonka merkittävänä julkisivumateriaalina on jo

Linnuille turvaa Pilkington AviSafe™-lasilla

NSG Groupin kehittämän Pilkington AviSafe™ -lasin erikoispinnoite on suunniteltu estämään lintujen törmäämistä rakennuksen ikkunoihin ja julkisivuun. Useimmiten linnut törmäävät lasiin, kun

Suojaus mukaan jo suunnittelupöydällä

Oikein suojattu julkisivu kestää vuosikymmenestä toiseen hyväkuntoisena ja hyvännäköisenä Rakennuksen julkisivu on käyntikortti, joka antaa ensivaikutelman rakennuksen tyylistä ja kunnosta. Sopivien