Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon suunnittelukilpailun voitto Suomeen

Toteuttajaksi JKMM Arkkitehdit ehdotuksellaan ”Kumma”

 

JKMM Arkkitehdit on voittanut uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon kansainvälisen suunnittelukilpailun ehdotuksellaan ”Kumma”. Kaksivaiheinen kilpailu, johon saapui 624 ehdotusta eri puolilta maailmaa, huipentui Helsingin kaupungintalossa 11. syyskuuta 2025. Museon on tarkoitus rakentua Helsingin Eteläsatamaan, ja sen laajuus on noin 10 000 m².

Voittajatyön pääsuunnittelijana toimi arkkitehti Samuli Miettinen. JKMM sai ehdotuksestaan 60 000 euron palkinnon. Kilpailun toiseksi sijoittui Cossement Cardoson ”City, Sky and Sea” ja kolmanneksi Lopes Brennan ”Moby”. Lisäksi palkittiin ehdotukset ”Tyrsky” ja ”Tau”.

 

 

”Kilpailussa kriteereiksi asetettiin arkkitehtonisten ja kaupunkikuvallisten tavoitteiden lisäksi tulevaisuuden museotoiminnan tarpeiden huomioiminen, ympäristöviisaan rakentamisen periaatteet ja se, että museo toisi iloa ja inspiraatiota käyttäjilleen. Kummassa tuomaristo näki potentiaalia kaikkien näiden tavoitteiden saavuttamiseen. On todella suuri ilo aloittaa yhteistyö JKMM Arkkitehtien kokeneen ja näkemyksellisen tiimin kanssa – onnittelut kilpailun voitosta niin suunnittelijoille, museolle kuin kaikille museon käyttäjille! Valtavan suuri kiitos myös kaikille finalistiehdotusten suunnittelijoille”, toteaa toimitusjohtaja Kaarina Gould Suomen arkkitehtuuri- ja designmuseosäätiöstä.

Ympäristöä kunnioittaen

Tuomariston puheenjohtaja Mikko Aho korostaa, että Kumma sulautuu ympäristöä kunnioittaen kaupunkikuvaan, mutta erottuu samalla tunnistettavana maamerkkinä. Suunnittelijaryhmän kanssa jaamme näkemyksen siitä, että ilmastoviisaan rakentamisen ratkaisut ovat jatkokehityksen keskiössä.

 

 

”Toivon, että uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon suunnittelu ja toteutus voivat näyttää tietä sille, kuinka uutta voidaan rakentaa vastuullisesti ja taidolla. Arkkitehtuuri ja muotoilu ovat hyvin inhimillisiä – ne syntyvät unelmista ja kaipuusta ja saavat merkityksensä paikoissa, joissa voimme kokea ja elää yhdessä”, sanoo pääsuunnittelija Samuli MiettinenSamuli Miettinen JKMM Arkkitehdeiltä.

Museon odotetaan valmistuvan vuoteen 2030 mennessä. Helsingin kaupunki, Suomen valtio sekä merkittävät säätiöt, kuten Jane ja Aatos Erkon säätiö, tukevat hanketta pääomalahjoituksin.

”Uusi arkkitehtuuri- ja designmuseo on keskeinen hanke Helsingin historiallisen Eteläsataman kehittämisessä. Museo tulee vahvistamaan entisen satama-alueen vetovoimaa ja täydentää alueelle rakentuvaa uutta, merellistä kaupunkitilaa”, toteaa Helsingin pormestari Daniel Sazonov.

 

 

”Uusi arkkitehtuuri- ja designmuseo on yhteinen suuri tavoitteemme,
jonka eteen on tehty työtä vuosia. Museo vastaa siihen laajaan kansain-väliseen kiinnostukseen, jota arkkitehtuurimme ja muotoilumme herättää. Valmistuessaan museo on ihmisten kohtaamispaikka ja toimii oppimis-ympäristönä ja kansainvälisenä näyttämönä suomalaiselle osaamiselle. Samalla se vahvistaa arkkitehtuurin ja designin roolia yhteiskunnan kehittämisessä ja luo edellytyksiä kestävälle kasvulle. On hienoa, että hanke on herättänyt suurta mielenkiintoa ja onnittelen lämpimästi kilpailun voittajia ja järjestäjiä”, toteaa tiede- ja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitie.

Lisätietoja: kaarina.gould@admuseo.fi

Kuvat: JKMM Arkkitehdit
Stilisointi: Toimitus

Lähde: Suomen arkkitehtuuri- ja designmuseosäätiö

Jaa tämä artikkeli: 

Projektit

Kymppipaikalla Hakaniemessä

Siltasaari 10 on valmis. Klassiset maamerkkirakennukset ja historialliset kulmat Hakaniemen sydämessä ovat ennallaan, mutta tilat ja palvelut on päivitetty komeasti 2020-luvulle.

Kodikkaassa muistiosaamiskeskuksessa asuu elämänilo

Palveluasumista tarjoavaan Malminkartanon hoitokotiin luotiin kodikas ja lämminhenkinen tunnelma viihtyisillä kaluste- ja sisustusratkaisuilla. Hoivakalusteiden toiminnalliset ominaisuudet helpottavat hoitokodin arkea. ”Täysipainoiseen ja

Nykytaiteen Mylly

Taideyliopiston Kuvataideakatemian uudisrakennuksen minimalistinen arkkitehtuuri on modernia tulkintaa perinteisestä teollisuusrakentamisesta. Uusi rakennus elää ajan mukana ja muuntuu käytön myötä; Myllyssä taiteen

Tinkimätön The Loft House

Kuusikymmentävuotias EKE Group halusi koota toimintonsa saman katon alle, ja toisaalta hyödyntää omistamansa tontin Länsiväylän varressa EKE-Rakennuksen näyteikkunaksi. Vaativiin rakennesuunnittelukohteisiin ja

Virtain uusi yhtenäiskoulu

Virtain kaupungin keskustassa Pohjois-Pirkanmaalla nautitaan nyt oppimisesta modernissa kasvuympäristössä. Komea hirsirakenteinen julkisivu ja huolella mietityt sisätilat tarjoavat turvallisen ja terveellisen oppimisalustan

Kalterien takana

Kotimainen boutique-hotelli rikkaalla historialla marinoidulla entisellä vankila-alueella? Haluatko viettää yösi eristyssellissä ja herätä vanginvartijan avainten kolkkoon kalinaan tämän tuodessa ”ruhtinaallisen” vettä

BOLONIN räätälöidyt lattiat Supercellillä

BOLONIN kudotut vinyylilattiat valikoituivat yhdeksi lattiamateriaaliksi Supercellin uuteen pääkonttoriin, joka sijaitsee Jätkäsaaressa Wood Cityssä. BOLONIN kudotut vinyylilattiat määriteltiin kohteeseen niiden helppohoitoisuuden,

Hyvä yhteistyö hankkeen vauhdittajana

ARE talotekniikkakumppaniksi Arinan hotellihankkeeseen Rukalle Osuuskauppa Arina valitsi ARE:n uuden, Rukalle nousevan hotellinsa talotekniikkaurakoitsijaksi. ARE toteuttaa hankkeen lämpö-, vesi-, ilmanvaihto- ja

Paluu toimistolle

Tilasuunnittelu toimiston vetovoimatekijänä Työnteon tavat ovat muuttuneet, mutta monissa organisaatioissa toivotaan jälleen läsnäoloa toimistolla. Mitä toimisto voi tarjota, jotta se voi