Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Uudelleenverhoilu haastaa kertakäyttökulttuurin

Verhoilulla on käsityöalana vuosisatojen perinteet, ja nykyään kalusteita verhoillaan uudelleen yhä useammassa suunnittelukohteessa. Toimitilojen olemassa olevia kalusteita halutaan hyödyntää ja tehdä niihin rohkeitakin materiaalivalintoja. Ympäristökysymykset ja kotimaisen työn tukeminen on yrityksille tärkeää, aivan kuten verhoiluttamisen mahdollistamat yksilölliset brändiä tukevat sisustusratkaisutkin.

Verhoomo Palttina Oy:n yrittäjät Sari Rossi ja Päivi Immonen tapasivat toisensa vuonna 2009 silloisessa Vallilan ammattikoulussa, kun kipinä käsityöhön oli syttynyt monien vaiheiden jälkeen. Vuonna 2012 oli aika perustaa yritys Helsingin Arabianrantaan, ja vuoden 2019 alkupuolella Palttina muutti tuplasti isompiin tiloihin naapuritaloon.

Näiden vuosien aikana asiakaskunta on laajentunut yksityisasiakkaista yrityksiin ja alihankintakuvioihin. Palttinan alkutaipaleella on myös ehditty viettää 4 äitiyslomaa. Sitkeät yrittäjäluonteet ovat ruuhkavuosista huolimatta vieneet jokaisen projektin sovitusti loppuun.

Toimiva ja luotettava yhteistyöverkosto on ollut tärkeässä asemassa Palttinan jatkuvuuden ja kasvun kannalta. Yhteistyöverkoston puusepät, pintakäsittelijät sekä Palttinan käyttämä kuljetuspalvelu luovat osaltaan asiakkaille vahvaa luottamusta työnjälkeen ja toimitusvarmuuteen. Sisustusarkkitehtien on helppo lähestyä luonnoksien kanssa; ideoita ja materiaalipohdintoja pallotellaan puolin ja toisin. Palttinalla on vankka tietämys julkitiloissa käytettävistä materiaaleista, ja Sari ja Päivi auttavatkin mielellään materiaalivalintojen ja kestävyyskysymysten kanssa.

Verhoomo Palttina Oy:n palveluihin kuuluvat mm. verhoillut mittatilauskalusteet, vanhojen kalusteiden uudelleenverhoilu, käsijohteiden nahkaverhoilut ja verhoillut seinäelementit, sekä istuin- ja selkätyynyt.

Lisätietoja: www.verhoomopalttina.com

Jaa tämä artikkeli: 

Kalusteet

Luksusta arkeen ylellisillä vesikalusteilla

Tuotenäyttelyssä vesikalusteiden designiin ja ominaisuuksiin voi tutustua rauhassa Sisustukseen ja käyttötarkoitukseen sopivien vesikalusteiden valinta helpottuu, kun tuotteisiin voi tutustua rauhallisessa ja

Valo kruunaa tunnelman

Kotimainen perheyritys Cariitti Oy on keskittynyt toimivaan ja kauniiseen sauna- ja kylpylätunnelman luomiseen erityisesti valaistuksella ja persoonallisen kauniilla saunan lauteilla ja

Kauneutta ja käytännöllisyyttä

GRANA OY on suomalainen suihkujen, hanojen ja LVI-tarvikkeiden valmistaja, joka vannoo kauniin ja kestävän designin nimeen. Keskitymme aina moitteettomaan tuotteiden laatuun,

Puusepän palveluja mittatilaustyönä

Mittatilauksesta valmistettavat puusepäntuotteet ovat yksilöllisiä ja suunnitellaan aina asiakkaan ja tilan tarpeita ajatellen. Perinteisen käsityöläistaidon ja modernin puuntyöstöteknologian avulla voidaan valmistaa

Käyttötarkoitus ohjaa kylpyhuoneen suunnittelua

Kylpyhuoneilta odotetaan yhä enemmän, mutta odotukset ja vaatimukset eivät ole samoja kaikissa kohteissa. Kodin, hotellin ja julkisten tilojen kylpyhuoneissa painotukset vaihtelevat käyttökokemuksesta puhdistettavuuteen ja energiatehokkuudesta esteettisiin ratkaisuihin.

Kestävää designia kylpyhuoneisiin

Julkisiin kohteisiin ja koteihin suunnitelluissa d linen tuotteissa yhdistyvät pitkä käyttöikä, harkittu design ja huolellinen viimeistely. Laattapiste-Pukkilan valikoimaan kuuluvat d line Qtoo- ja Knud Holscher -sarjat muodostavat yhtenäisen kylpyhuonekokonaisuuden.

Kalustemuotoilu on tiimityötä

Uutisointi talouden heikkenemisestä, yritysten haasteista ja kotitalouksien varovaisesta kuluttamisesta heijastuu väistämättä myös huonekalualaan. Haasteita lisäävät jatkuvat alennusmyynnit sekä edulliset tuontikalusteet, jotka ohjaavat ostokäyttäytymistä lyhytjänteisempään suuntaan.

Liikkuva+ yhdistää esteettömyyden designiin

Väestön ikääntyminen lisää tarvetta esteettömille, turvallisille ja toimiville kylpyhuoneratkaisuille. Laattapiste-Pukkilan Liikkuva+ on suunniteltu tukemaan käyttäjien itsenäistä liikkumista sekä sujuvaa arkea erilaisissa

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Prointerior 2/2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.