Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Tulevaisuuden työympäristöjä Orgatec 2022 -sisustusmessuilla

Saksan Kölnissä pidettiin 25.–29. lokakuuta Orgatec 2022 -messut. Niiden punaisena lankana olivat nykypäivän ja tulevaisuuden työympäristöjen sisustusratkaisut. Nopeasti muuttuva työelämä on jo
tuonut toimistoihin uudenlaisia joustavia kalusteita ja muunneltavia tiloja. Monista sisustustuotteista on myös tullut entistä ympäristöystävällisempiä.

TYÖPAIKKOJEN LUONNE sekä tilanjako- ja sisustusratkaisut kehittyvät,
koska etä- ja hybridityöt ovat yleistyneet koronapandemian myötä.

Toimistoissa eri puolilla maailmaa pyritään toisaalta turvallisiin työympäristöihin,
joissa on mahdollista pitää turvaväliä muihin ja huolehtia
hyvästä hygieniasta. Toisaalta tiimityötä ja vuorovaikutusta työntekijöiden
kesken tarvitaan siinä missä ennenkin.

Osa työnteosta on kuitenkin pysyvästi muuttumassa etätyöksi. Niinpä
tiimityöstäkin tulee jossain määrin virtuaalista – siis tietotekniikalla toteutettavaa
– ja siihen tarvitaan uudenlaisia työkaluja.

On suunniteltava tiloja ja kalusteita, joiden avulla työtä voidaan tehdä
uusilla luovilla tavoilla, niin työpaikoilla kuin kotonakin. Orgatec 2022
-messujen yhtenä teemana oli löytää tätä varten erilaisia toimivia käytännön
ratkaisuja ja ideoita.

kuva

Innovatiivinen sisustus työpaikoille ja etätöihin

Kun etätöitä on tehty pitkään kotioloissa, myös työpaikkoja pitäisi kehittää
viihtyisämmiksi, jotta työntekijät viihtyisivät konttorillakin tekemässä tuottavaa
työtä.

Uusissa työtilakonsepteissa on oltava kekseliäitä ratkaisuja, joilla saadaan
aikaan inspiroivia työympäristöjä ja joustavia käyttäjäystävällisiä toimistoja.
Tätä varten työpaikoille olisi tuotava uutta teknologiaa, älykästä
toimistotekniikkaa, taidokasta muotoilua ja esteettistä sisustusta.

kuva

Harmaat avokonttorit, joissa valaistus ja ilmanvaihto on suunniteltu
puutteellisesti ja joissa yleinen hälinä häiritsee työntekoa, ovat jo lähtökohtaisesti
epäviihtyisiä. Huono työympäristö ei motivoi hyviin työsuorituksiin.

Nykyaika ja ”uusi normaali” vaativat tyylikkäitä, sopivasti värikkäitä ja
ergonomisia työtiloja, joita voidaan tarvittaessa hienosäätää tilanteiden
mukaan. Tarvitaan esimerkiksi joustavia tilaratkaisuja.

Tuoteuutuuksista olikin nähtävissä, miten nopeasti työpaikkojen tilaja
kalusteratkaisut ovat muuttuneet ja kehittyneet. Markkinoille pyritään tuomaan yhä huolitellummin suunniteltuja kalusteita ja jopa työtilakokonaisuuksia,
joissa on sekä ergonomisuutta että innovatiivisuutta.

Ergonomisuus on tärkeää, jotta työntekijät malttavat istua pitempäänkin
töiden ääressä joko kodin etätyöpisteellä tai työpaikan toimistotuolilla.
Jos toimisto on kodinomainen, se voi olla mitä sopivin työympäristö –
mutta muuten välttämättä ei.

Osa Orgatecissä esitellyistä uutuuskalusteista olikin suunniteltu sekä
toimisto- että etätyökäyttöön.

kuva

Muunneltavia tiloja

Modulaarisilla ratkaisuilla työpaikan tiloja voitaisiin jakaa erilaisiksi vyöhykkeiksi.

Jonkinlaisia monitilatoimistoja on toki toteutettu ennenkin, mutta yhä
pitemmälle kehitetylle muunneltavuudelle on kysyntää. Esimerkiksi italialaisvalmistaja
La Cividina esitteli messuilla Node+ -mallistoaan modulaaristen
työympäristöjen toteuttamiseen. Ratkaisuun kuuluu tilajoustoa
muun muassa modifioitavien väliseinien avulla.

Avotiloissa on tarvetta rauhallisille työpisteille. Muiden muassa Sedusyhtiö
esitteli ”Se:Cube Max” -työtilakuutiota, joka soveltuu monentyyppisiin
olemassa oleviin toimistotiloihin.

Työrauhaa ja entistä parempaa
akustiikkaa kaivataan muutenkin
työpaikoille. Akustisesti suojattuja
kokoustiloja oli tuonut messuille esimerkiksi
Abstracta, jonka uusi ”Zen
Pod” -tilaratkaisu oli tyylillisesti erikoinen
ja pohjautui japanilaistyyppisiin
interiööreihin.

kuva

Monikäyttöisiä työkalusteita

Toiset valmistajat keskittyivät modulaarisiin
kalustus- ja arkistokaappiratkaisuihin
sekä uudenlaisiin monikäyttöisiin
kalusteisiin.

Vaikkapa Pontis Hypa -malliston
työpöydissä on mahdollisuus kääntää
pöytälevyä sähköisesti vertikaaliasentoon,
minkä jälkeen levy toimii
työpalavereissa whiteboard-tyyppisenä
esitystauluna. Lisäksi pöytäkorkeus
on säädettävissä ergonomisesti
sopivalle tasolle.

kuva

Ympäristöystävällisyys ja kestävä
kehitys olivat selvästi teemoina
monissa uutuuskalusteissa. Vaikkapa
Kinnarpsin Nilo-työtuolit ovat
modulaarisia ja purettavissa osiin,
mikä helpottaa kuluvien osien vaihtamista
ja lopulta tuolien kierrätystä.

Ruotsalaisvalmisteinen Lammhults-tuoli taas on kokonaisuudessaan
terästä. Työtuoli kestää käyttöä pitkään,
mutta sen voi aikanaan sulattaa sellaisenaan metallinkierrätykseen.

Kunnon valaistus auttaa jaksamaan

Myös valaistus on tärkeä sisustus- ja viihtyvyyskysymys
työympäristöissä. Orgatec-messuilla valaistusasiantuntijat
Soyhan Bagei ja Rolf Göbel kertoivat valaistuksen optimoinnista
työpaikoilla.

kuva

Professori Bagei korosti oikeanlaisen valaistuksen olevan
jopa työterveyskysymys. Hänen mukaansa työpaikkavalaistuksessa
olisi kiinnitettävä enemmän huomiota työtekijöiden
erilaisiin biorytmeihin, jotta ihmiset pysyisivät virkeinä
työpaikoilla.

Göbel puolestaan muistutti, että työympäristöihin tarvittaisiin
keinovalon lisäksi aiempaa enemmän luonnonvaloa.
Myös päivänkiertoa jäljittelevät muuttuvasävyiset valonvärit
valaistuksessa olisivat järkevä ratkaisu, jonka toteutus
onnistuu hyvin nykyaikaisella valaistuksenohjaustekniikalla.

”Yksilöllisempi valaistuksen ohjausmahdollisuus työpisteillä
vaikuttaisi myönteisesti työntekijöiden vireystilaan ja
jaksamiseen”, asiantuntijat vakuuttivat.

Teksti: Ari Mononen
Kuvat: Koelnmesse / Orgatec / Harald Fleissner

Jaa tämä artikkeli: 

Talotekniikka

Suomalaisen kirjakaupan lippulaivamyymälä

– moderni valaistus luo tunnelmaa kirjanystävien kohtaamispaikkaan Sijainti: Aleksanterinkatu 15, 00100 Helsinki Valmistumisaika: 11/2018 Sisustussuunnittelu: Insight and design agency Kuudes Sähkösuunnittelu:

Estradi on edelläkävijä

Kone hissit muutti Suomen ekotehokkaimpiin tiloihin Haagassa KONE Hissit Oy löysi uuden kodin Haagan Estradista. Spondan rakennuttama ja omistama Estradi on

Parempaa sisäilmaa julkitilakiinteistöihin

Monissa Suomen kouluissa, päiväkodeissa ja muissa julkisissa rakennuksissa kärsitään vaikeista sisäilmaongelmista. Aina rakennusta ei saada terveelliseksi ja turvalliseksi korjaamallakaan, ja pitkäikäisiksi

Miksi Alexa nauroi?

Kotiautomaatio – tai pikemminkin ”integroitu asumisen automaatiojärjestelmä” – valvoo ja hallitsee sähkölaitteita kotona. Modernin ”älyasunnon” tavoitteena on lisätä ja parantaa mukavuutta,

Valoa kohti!

Oppimisympäristöjen kehittäminen on yksi alue, johon valtiovalta on kiinnittänyt yhä enemmän huomiota viime aikoina. Samalla kun digitaaliset oppimisympäristöt ovat nousseet isoksi

Valolla rakennetaan tilan identiteetti

Valaistus on olennainen osa arkkitehtuuria ja tilasuunnittelua – se määrittää tilan tunnelman, ohjaa liikkumista ja viestii vastuullisuudesta. Moderni valaistussuunnittelu yhdistää esteettisyyden,

Hyvä yhteistyö hankkeen vauhdittajana

ARE talotekniikkakumppaniksi Arinan hotellihankkeeseen Rukalle Osuuskauppa Arina valitsi ARE:n uuden, Rukalle nousevan hotellinsa talotekniikkaurakoitsijaksi. ARE toteuttaa hankkeen lämpö-, vesi-, ilmanvaihto- ja

DALI-2 saatavilla nyt kaikkiin projekteihin

Helvar tuo markkinoille uuden DALI-2 Imagine 945 Multi-Master -reitittimen, joka on merkittävä laajennus Helvar Imagine -tuoteperheeseen. 945-reititin on suunniteltu vastaamaan älyrakennusaikakauden

EPD tekee vastuullisuudesta konkreettista

Rakennusala on siirtymässä kohti kestävämpiä ratkaisuja. EPD-ympäristöselosteiden avulla arkkitehdit, suunnittelijat ja urakoitsijat voivat tehdä vastuullisia tuotevalintoja, joiden ympäristövaikutukset voidaan todentaa läpinäkyvästi