Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Tripla astui älylukituksen aikakauteen

Kuva: iLOQ Oy

Pasilan uusi mahtikeskus Tripla on myös älylukituksen edelläkävijä. Suomen myyntijohtaja Toni Päivinen iLOQ Oy:stä kertoo, että Tripla on varustettu iLOQ S10-lukoilla. ”Toimittamiamme lukkoja on useita
tuhansia”, toteaa Päivinen.

ILOQ S10 on omavoimainen uuden sukupolven lukitusjärjestelmä, joka
korvaa mekaaniset sarjalukostot ja ulkoisesta virtalähteestä riippuvaiset
elektromekaaniset lukot. iLOQ S10 -järjestelmää voidaan hallinnoida
internetin kautta. Tällöin esimerkiksi pääsyoikeuksien hallinta on nopeaa
ja helppoa, ja kadonneet avaimet voidaan poistaa järjestelmästä käden
käänteessä.

Talotekniikka-asiantuntija Matti Rantamaa YIT Suomi Oy:stä vahvistaa,
että koko Triplan lukitus toteutettiin iLOQin järjestelmällä. Lukkosavotta
ei ole ihan pieni, sillä Tripla on Suomen kaikkien aikojen suurin
talorakennushanke.

”Tripla on hybridihanke, joka koostuu pysäköintilaitoksesta, liiketilamäärältään
pohjoismaiden suurimmasta kauppakeskuksesta, Pasilan
asemasta, hotellista, kolmesta toimistorakennuksesta ja neljästä asuntoosakeyhtiöstä”,
listaa Rantamaa. Kokonaispinta-ala on yli 360 000 bruttoneliötä.

puolilla kiinteistöjä yhdellä avaimella iLOQiin liitettävän RFID-tekniikan
ansiosta. Triplassa on pyritty hyödyntämään RFID-tekniikkaa mahdollisimman
paljon, esimerkiksi imujätepisteissä, jätepuristimissa ja liukuportaissa”,
Rantamaa toteaa.

kuva
Kuva: YIT

Keskitettyä avainhallintaa, kiitos!

Triplan kiinteistöpäällikkö Sakari Meriläinen kertoo, että Triplan yli 400
asuinhuoneistoa on varustettu iLOQin digitaalisen pääsynhallinnan ratkaisuilla,
jolloin asuntojen ainoa avain on iLOQ-avain.

”Samalla avaimella on pääsy Tripla Parkissa sijaitseviin kellarivarastoihin
ja jätehuoneeseen sekä imujätepisteisiin”, Meriläinen kertoo. iLOQjärjestelmän
piirissä ovat kauppakeskuksen ja asuntojen lisäksi myös
Triplan toimistot.

iLOQ S10 -lukitusjärjestelmällä pääsyoikeuksien hallinnointi on helpompaa
ja turvallisempaa kuin perinteisillä mekaanisilla järjestelmillä.
”Keskitetty avainhallintajärjestelmä lisää koko korttelin turvallisuutta”,
arvioi Meriläinen.

iLOQ S10 -lukitusjärjestelmällä on sekin etu, että sen huolto- ja elinkaarikustannukset
ovat huomattavasti pienemmät kuin mekaanisista ja
paristokäyttöisistä sähkömekaanisista lukitusjärjestelmistä aiheutuvat
kulut.

”Avainjärjestelmä on myös integroitavissa ulkopuolisiin järjestelmiin
toiminnan tehostamiseksi entisestään”, lisää Toni Päivinen.

Skaalautuvuus valttia

Päivinen kertoo, että iLOQin älylukkotoimitukset Triplaan jakautuivat kahdelle
vuodelle ja prosessi rullasi eteenpäin ilman ongelmia. ”Joustava ja
skaalautuva järjestelmä mahdollisti etenemisen tarpeiden mukaan ilman
merkittävää etukäteissuunnittelua.”

Tripla on samalla YIT:n ja iLOQin ensimmäinen yhteinen suuren luokan
projekti. iLOQista tuli YIT Rakennus Oy:n ainoa kumppani älykkäissä
lukitusratkaisuissa keväällä 2018 solmitun partnerisopimuksen myötä.
Sopimuksessa linjataan, että iLOQ toimittaa omavoimaiset lukitus- sekä
kulunhallinnan ratkaisut integraatiorajapintoineen kaikkiin YIT:n älylukittaviin
uudisasuntokohteisiin. YIT:lle iLOQ on luonteva kumppani, koska
rakennusliike haluaa tuoda rakentamiensa asuntojen tuleville asukkaille
merkittävää lisäarvoa näiden elämänlaatua parantamalla.

”Lisäarvoa tuovat mahdollisuus käyttää laajoissakin kohteissa vain
yhtä avainta sekä jatkuvasti ajan tasalla oleva turvallisuus. Asumisviihtyvyys
paranee erilaisten integraatioiden avulla, kuten esimerkiksi varausjärjestelmät”,
kuvailee Päivinen.

Integrointipotentiaali on kova

Sakari Meriläinen uskoo, että älylukituksen tulevaisuus 2020-luvulla on
erittäin hyvä. ”Älylukituksen integrointi eri järjestelmiin tulee lisääntymään
valtavasti ja jo Triplassa on tehty rajoja rikkovaa suunnittelua.”

Tästä yhtenä esimerkkinä imujätejärjestelmän syöttöluukut on liitetty
osaksi ILOQ-avaimien toiminnallisuuksia. ”Kyseisellä muutoksella on
päästy eroon loputtomasta tarpeesta hankkia uusia ’kulkulätkiä’ tai lisäavaimia
eri toimintoihin, kuten aiemmin oli esimerkiksi ’emännänavain’
pesulaan tai postilaatikoille eri avain”, Meriläinen toteaa.

Päivinen lisää, että samoin esimerkiksi yhtiöiden yhteiskäytössä olevan
”kylätalon” tilojen pääsynhallinta voidaan toteuttaa samalla lukitusjärjestelmällä.
”Tämä onnistuu, vaikka varaamiseen käytetäänkin ulkopuolista
varausjärjestelmää.”

Teksti: Sami J. Anteroinen

Jaa tämä artikkeli: 

Projektit

Lohdullinen ympäristö viimeisten hyvästien hetkiin

Malmin vainajatilojen rakennus vastaa tarpeeseen, joka koskettaa meitä kaikkia jossain vaiheessa elämäämme. Se puhuttelee meitä sekä hyvin henkilökohtaisella tasolla että yleisemmin yhteiskuntana, jonka väestö ikääntyy. Osana elämän kiertokulkua kohtaamme kaikki jäähyväisten hetkiä läheisen ihmisen menehtyessä. Nämä hetket ovat ainutlaatuisen henkilökohtaisia ja intiimejä. Ne myös kutsuvat ihmiset yhteen tukemaan ja lohduttamaan toisiaan hyvästien jättämisessä. Tavat, joilla kokoonnumme perheen ja ystävien kesken surun hetkellä, vaihtelevat riippuen perinteistä ja arvoista, jotka yhdistävät meitä yhteisöinä. Yhä monikulttuurisemmassa yhteiskunnassamme elämän merkittäviin taitekohtiin liittyy laaja kirjo erilaisia perinteitä. Viimeisiin jäähyväisiin liittyvät rituaalit ovat tärkeä osa ihmisten kulttuuriperintöä.

Vanha pääkonttori sai uuden elämän

Tietokuja 2 on esimerkki pitkäjänteisestä yhteistyöstä ja suunnitteluprosessista, joka osoittaa, miten suojeltu toimistotalo voi sopeutua muuttuviin tarpeisiin ja löytää uuden paikkansa osana kaupunkia. Vanha pääkonttori on saanut uuden elämän monipuolisena hyvinvointi-, hoiva- ja hoitopalveluja tarjoavana kiinteistönä osa kerrallaan.

Tallink Express Hotel aukesi mittavan uudistuksen jälkeen

Tallinnan sataman ja vanhankaupungin kupeessa sijaitseva Tallink Express Hotel on avannut ovensa mittavan uudistuksen jälkeen. Puoli vuotta kestänyt remontti uudisti koko majoituskokemuksen vastaamaan tämän päivän matkailijoiden toiveita: helppoutta, joustavuutta ja huolettomuutta.

Opas rakennusperintölain soveltamiseen on julkaistu

Ympäristöministeriö on julkaissut soveltamisoppaan rakennusperinnön suojelemisesta annetun lain soveltamisen tueksi. Opas yhtenäistää rakennusperintölain tulkintaa ja soveltamista. Rakennusperinnön suojelemisesta annettua lakia, eli

Inspiraationa Itämeri

    Tallink M/S MyStarin tilasuunnittelussa on panostettu kulkemisen sujuvuuteen. Sisustuksessa luodaan erilaisia tunnelmia ja leikitellään väreillä. Itämeren henki näkyy väri-

Upeat puitteet ainutlaatuisille tilaisuuksille

Helsingin keskustassa sijaitsevan Scandic Helsinki Hubin modernit kokous- ja tapahtumatilat muovautuvat tilaisuuden järjestäjän tarpeisiin. Nykyaikaisella tekniikalla varusteltujen tilojen sisustuksessa näkyy eri

Matinkylän uimahalli on monipuolinen liikunnan keidas

Puistopaviljonkimainen Espoon Matinkylän uimahalli suunniteltiin sekä käyttötarkoituksen että kaupunkisuunnittelun ja -maiseman ehdoilla. Esteettömyys ja ekologisuus ohjasivat suunnittelua ja toteutusta. Kohdetiedot: Matinkylän

Digiprintattu lasijulkisivu on vaikuttava

Lasirakentaminen tuo rakennukseen arvokkuutta, ja luonnonvalo parantaa sisätilojen viihtyisyyttä. Digiprinttauksella lasijulkisivuun voidaan toteuttaa haluttu ilme. Printti toimii samalla näkösuojana, mutta ei

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Prointerior 3/2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.