Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Tekoäly ohjaa valaistusta Rambollin pääkonttorissa

Suunnittelu- ja konsulttiyritys Ramboll on muuttanut uuteen pääkonttoriin Espoon Perkkaalla. Helvar Oy on toimittanut rakennukseen uudenlaisen älykkään valaistuksenohjausjärjestelmän, joka pystyy ohjelmoimaan itsensä. Valaistuksen optimointi säästää myös energiaa merkittävästi.

Valaistusta ohjaavan ActiveAhead itseoppivan valaistuksen ohjausjärjestelmän kehitystyö alkoi pääosin Helvarin konttorilla Espoossa vuonna 2016.

”Muilla valmistajilla ei ole vielä tekoälypohjaista ohjausjärjestelmää. Tämä on uuden ajan systeemi, joka on myös laajennettavissa”, Helvar Oy:n myyntijohtaja Jukka Riikkula sanoo.

Helvarin Active-järjestelmän ohjaamia valaisimia on kaikkiaan asennettu Rambollin uuteen pääkonttoriin yli 3 600 kappaletta. Valaisimissa on mukana langaton Ahead Bluetooth-ohjausmoduuli sekä liikettä ja päivänvaloa mittaavat anturit.

Itseoppiva ohjausjärjestelmä
Helvarin Active-valaistuksen ohjausratkaisut toimivat sekä langallisesti että langattomasti. Rakennuksen pääaulan valaistusta säädetään pääosin perinteiseen tapaan langallisesti DALI-ohjauksella.

”Rambollin pääkonttorin valaistuksenohjaus on ensimmäinen langaton ja itseoppiva tekoälypohjainen järjestelmä, joka toteutetaan näin suuressa mittakaavassa”, selittää Riikkula.

”Kun systeemi ensimmäisen kerran havaitsee ihmisiä, se sytyttää valot yksitellen valaisin valaimelta. Ajan mittaan järjestelmä oppii, millä tavoin ihmiset liikkuvat alueella, ja ennakoi valojen sytyttämistä sen mukaan.”

”Tällainen ohjausjärjestelmä soveltuu hyvin esimerkiksi avokonttoritiloihin ja muunneltaviin työympäristöihin. Rambollin pääkonttorissa on myös autohalli, johon tultaessa valot aluksi syttyvät mahdollisiin kulkusuuntiin, ja sitten kirkas valaistus alkaa kulkea kulkijan edellä kulkusuunnan mukaisesti.”

Valaistuksenohjaus voidaan toteuttaa myös langallisesti, jolloin voidaan säätää esimerkiksi valon värilämpötilaa tai ajastaa erilaiset värilämpötilat vaihtumaan kellonajan mukaan.

Valaistuksesta kerätään tietoa automaattisesti
Valaistuksen ohjausjärjestelmään voidaan liittää Helvari pilvipalvelin HCG:hen (Helvar Cloud Gateway), joka mahdollistaa suurten tietomäärien käsittelyn ja keräämisen.

Koska jokaisessa valaisimessa on antureita, niistä saatavan tiedon pohjalta voidaan samalla esimerkiksi mitata rakennuksen eri tilojen käyttöastetta.

”Valaistusjärjestelmä siis kerää automaattisesti ’big dataa’, jota voidaan siirtää myös muun talotekniikan käyttöön. Kerätyistä tiedoista on hyötyä valaisimien ennakoivassa huollossa ja vaikkapa siivoustöiden suunnittelussa myös.”

Työtiloissa valaistusta voidaan säätää työpistekohtaisesti. Valojen säätö onnistuu älypuhelimillakin. Neuvotteluhuoneissa on erillisiä ohjauspaneeleja, joilla valaistusta voidaan ohjelmoida ennalta.

”Tyypillisesti 80 prosenttia valaistuksesta hoituu itseoppivan järjestelmän avulla. Muuta ohjausta tarvitaan vain 20 prosentissa tapauksista”.

”Vakavissa vikatapauksissa valaistus kytkeytyy turvallisesti täydelle tasolle.”

Älykäs valaistuksenohjaus voidaan asentaa sekä uusiin että saneerattaviin kiinteistöihin. Langaton järjestelmä on korjausrakentamisessa helpompi asentaa kuin langallinen.

Riikkulan mukaan Rambollin pääkonttorin valaistuksenohjausjärjestelmä on jo asennettu kokonaan toimintavalmiiksi. Viimeiset datankeruulaitteet lisättiin mukaan kesän 2019 aikana.

Teksti: Ari Mononen
Kuvat: Tom Appelroth

Jaa tämä artikkeli: 

Talotekniikka

Käyttötarkoitus ohjaa kylpyhuoneen suunnittelua

Kylpyhuoneilta odotetaan yhä enemmän, mutta odotukset ja vaatimukset eivät ole samoja kaikissa kohteissa. Kodin, hotellin ja julkisten tilojen kylpyhuoneissa painotukset vaihtelevat käyttökokemuksesta puhdistettavuuteen ja energiatehokkuudesta esteettisiin ratkaisuihin.

Empowering Spaces to Collaborate: sujuvat kokoukset Ochno:n avulla

Kun ihmiset kokoontuvat tekemään yhteistyötä, ideat tarvitsevat tilaa kasvaa ilman häiriöitä. Nykypäivän työelämässä se tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että kokouksista poistetaan tekniset ongelmat. Ochno tekee tämän mahdolliseksi. Älykäs Plug & Play -ratkaisu tuo yksinkertaisuuden ja sujuvuuden jokaiseen neuvottelutilaan.

Älykkäät turvaratkaisut osana arkkitehtuuria

Turvallisuus, opastaminen ja automaatio eivät ole enää erillisiä teknisiä järjestelmiä, vaan kiinteä osa julki- ja toimitilojen arkkitehtonista kokonaisuutta. Sääntelyn kiristyminen, kasvavat

Terveellinen sisäilma syntyy suunnittelupöydällä

Julkisten rakennusten sisäilmaratkaisut ovat siirtymässä reaktiivisesta korjaamisesta ennakoivaan ja mitattavaan laatuun. Uudisrakentamisessa ja peruskorjauksissa korostuvat elinkaariajattelu, energiatehokkuuden ja ilmanvaihdon tasapaino sekä

Valon tulevaisuus

Valaistus on noussut yhä keskeisemmäksi osaksi arkkitehtuuria ja tilasuunnittelua. Se ei ole enää vain funktionaalinen ratkaisu näkemisen mahdollistamiseksi, vaan tilaa määrittävä

Kiinteistöturvallisuus ja opastaminen julkitiloissa

Suunnittelun avainkohdat Julkisten rakennusten suunnittelussa turvallisuus ja käyttäjäystävällisyys ovat keskeisiä tavoitteita. Kiinteistöturvallisuus kattaa monia osa-alueita, kuten rakenteellisen turvallisuuden, turvavalaistuksen, kiinteistöautomaation sekä

Tulevaisuuden kylpyhuoneet ja märkätilat

Kylpyhuoneet ja märkätilat ovat yhä merkittävämmässä roolissa kodin ja muiden rakennusten suunnittelussa. Nykyään niitä pidetään jopa kodin spa-alueina, jotka voivat olla

Valo luo tilan

Valaistuksen merkitys arkkitehtuurin suunnittelussa ja elinkaariajattelussa Valaistuksella on keskeinen rooli arkkitehtuurissa – se ei ainoastaan tuo tiloihin valoa, vaan se vaikuttaa

Habitare vie suomalaista muotoilua maailmankartalle

Habitaren vahvasti kasvava ammattilaisalusta Habitare Pro tähtää suomalaisen muotoilualan kansainvälistymiseen sekä ammattilaisyleisön verkostoitumis- ja liiketoimintamahdollisuuksien tukemiseen. Monipuolinen ohjelmatarjonta on suunniteltu muotoilualan

Habitare 2023

Laadukas printtilehti kutsuu tutustumaan digitaaliseen mediaan Toimialakohtaisten medioiden lukijat arvostavat printtilehdessä laatua, kutsuvaa ilmettä ja kiinnostavia sisältöjä. Messuilla jaettava painettu lehti