Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Täsmäratkaisut turvalliseen kulunvalvontaan

dormakaba on tuttu yritys kulunvalvontaratkaisujen ja mobiilin kulunvalvonnan kehityksen kansainvälisestä kärjestä – mutta minne alan evoluutio johtaa seuraavaksi?

dormakaban Suomen maajohtajana toukokuussa aloittanut Hannu Kupila uskoo, että turvallisuusalalla on ”valtavasti liiketoimintamahdollisuuksia” 2020-luvulla.

”Turvallisuusratkaisujen kysyntä kasvaa nyt liki jokaisella yhteiskunnan sektorilla ja sekä yritykset että kansalaiset ovat hyvin valveutuneita tämän teeman suhteen”, hän kuvailee.

Kupila hyppää dormakaban ruoriin intoa täynnä: hänen mukaansa yrityksellä on vahva asema turvallisuusalalla ja hyvä etunoja tulevaisuuteen.

”dormakaba on tehnyt rautaista työtä älykkäiden ja luotettavien kulunvalvontaratkaisujen parissa. Tästä on hyvä jatkaa – ja samalla kohottaa rimaa edelleen.”

kuva
Hannu Kupila, dormakaban Suomen maajohtaja uskoo, että turvallisuusalalla on valtavasti liiketoimintamahdollisuuksia.

Digi kasvaa ja kehittyy

Kasvusaumoja yrityksellä on runsaasti, koska yhteiskunta hyödyntää digitaalisia ratkaisuja yhä enemmän – ja uuden maajohtajan mukaan dormakaballa on paljon tarjottavaa juuri näihin tarpeisiin.

”Virta vie kohti integroituja kokonaisratkaisuja, joiden tekemisestä meillä on paljon kokemusta. Samalla on selvää, että digitalisaatio ei ole koskaan ’valmis’, vaan kehitystä tapahtuu ja pitääkin tapahtua jatkuvasti”, hän pohtii.

Tulevaisuuden visioissa ihminen kulkee vaikkapa toimistopalatsissa, ja ovet avautuvat ja sulkeutuvat liki maagisesti hänen edellään ja takanaan. Kupilan mukaan kaikki teknologia vision toteutukseen on jo olemassa ja esteettömän kulkemisen saralla on otettu paljon edistysaskeleita viime vuosina:

”Huolettoman kulkemisen mahdollistavat ratkaisut muuttuvat yhä monipuolisimmiksi ja tulevat auttamaan esimerkiksi palvelutalojen arjessa”, hän uskoo.

kuva

Avaimeton taloyhtiö?

Yrityksen luotettavia kulku- ja turvallisuusratkaisuja on totuttu näkemään hotelleissa, liikkeissä, urheilutiloissa, lentokentillä, sairaaloissa – sekä tietenkin kotona ja konttorilla. Taloyhtiöratkaisuja on toteutettu niitäkin:

”Taloyhtiöt ovat meille hyvin kiinnostava kohderyhmä, jolle olemme tehneet jo esimerkiksi avaimettomia sovelluksia”, Kupila toteaa ja lisää, että kulunvalvonta- ja turvallisuusteemat ovat tärkeitä taloyhtiöissä – mutta samalla pitää aina muistaa asukasystävällisyys.

”Ratkaisujen pitää olla vaivattomia käyttää. Taloyhtiöpuolella on selvää – kuten toiminnassamme laajemminkin – että tässä tuotetaan arvoa ihmiselle. Tekniikka on vain väline tavoitteen saavuttamiseen”, toteaa Kupila, joka tunnustautuu ”humanisti-insinööriksi”.

”Ihmistä ei voi unohtaa ratkaisujen toteutuksessa, koska kaikkinainen vuorovaikutus on tässä aivan keskeinen asia.”

kuva

Kännykkä on passi ja avain

Uusista ratkaisuista yhä useampi on ankkuroitu asukkaan matkapuhelimeen: luuriin ladatun sovelluksen avulla ovia tietysti avataan ja suljetaan – mutta appi mahdollistaa taloyhtiöympäristössä paljon muutakin.

”Esimerkiksi taloyhtiöiden yhteisiin tiloihin voi tehdä varauksen sovelluksen kautta ja vaikka maksaakin sen. Äpin avulla on mahdollista myös kerätä ja hallinnoida dataa taloyhtiön sisältä ja kenties etsiä uusia, parempia toimintatapoja sitä kautta.”

Vaikka perinteisillä avaimilla on puolensa, tietynlainen hybridimalli voi sopia monen pirtaan.

”Tällöin mekaaninen ja elektroninen lukitus voidaan yhdistää elektromekaaniseksi malliksi, jota voidaan hallinnoida kustannustehokkaasti pilvipalvelun avulla.”

Lisätietoja: dormakaba.fi

Teksti: Sami J. Anteroinen

Jaa tämä artikkeli: 

Talotekniikka

Tukholman messut juhli hillitysti

messut | Stockholm Furniture & Light Fair Tukholmassa juhlittiin pyöreitä vuosia, kun Stockholm Furniture & Light -messut täyttivät 70 vuotta. Juhlavuotta

Uusi inLine-säleikkö sulautuu katon linjaan

Korkeatasoisessa arkkitehtuurissa jokainen yksityiskohta on tarkkaan harkittu. Myös jäähdytyksen päätelaitteen tulee sulautua ilmeeseen ja toimia sisustuselementtinä. Täydellisesti linjassa moduulien kanssa Säleikön

KIRA kiritti kiinteistöalaa

Digitalisaatio myllertää kiinteistöjen turvallisuusratkaisuja – mutta missä vaiheessa kiinteistö- ja rakentamisalan digimurros on tällä hetkellä? Reilut kaksi vuotta kestänyt ympäristöministeriön KIRA-digi

Digiturvaa kiinteistöihin

IoT, tekoäly ja ennakoitavuus puhuttavat alan ammattilaisia – ja kaikessa toiminnassa korostuu käyttäjäkokemus Toiminnanjohtaja Joona Vuorenpää Finnsecurity ry:stä katsoo, että toimitila-

Älykästä avainhallintaa

Yksikään avainjärjestelmä ei ole turvallinen niin kauan, kun avain on väärissä käsissä Kiinteistön kulkuun monesti käytetään erilaisia yhdistelmiä mekaanisia ja sähköisiä

Ekologista taide- ja valoakustiikkaa

Vuoden arktinen muotoiluyritys 2019 esittelee Habitaressa uusia innovaatiotaanEkologisuudestaan ja innovatiivisuudestaan tunnettu Siinne palkittiin keväällä Vuoden arktinen muotoiluyritys ‑tunnustuksella. Habitaressa yritys esittelee

Valon tulevaisuus

Valaistus on noussut yhä keskeisemmäksi osaksi arkkitehtuuria ja tilasuunnittelua. Se ei ole enää vain funktionaalinen ratkaisu näkemisen mahdollistamiseksi, vaan tilaa määrittävä

Kiinteistöturvallisuus ja opastaminen julkitiloissa

Suunnittelun avainkohdat Julkisten rakennusten suunnittelussa turvallisuus ja käyttäjäystävällisyys ovat keskeisiä tavoitteita. Kiinteistöturvallisuus kattaa monia osa-alueita, kuten rakenteellisen turvallisuuden, turvavalaistuksen, kiinteistöautomaation sekä

Valo luo tilan

Valaistuksen merkitys arkkitehtuurin suunnittelussa ja elinkaariajattelussa Valaistuksella on keskeinen rooli arkkitehtuurissa – se ei ainoastaan tuo tiloihin valoa, vaan se vaikuttaa

Tulevaisuuden kylpyhuoneet ja märkätilat

Kylpyhuoneet ja märkätilat ovat yhä merkittävämmässä roolissa kodin ja muiden rakennusten suunnittelussa. Nykyään niitä pidetään jopa kodin spa-alueina, jotka voivat olla

Habitare vie suomalaista muotoilua maailmankartalle

Habitaren vahvasti kasvava ammattilaisalusta Habitare Pro tähtää suomalaisen muotoilualan kansainvälistymiseen sekä ammattilaisyleisön verkostoitumis- ja liiketoimintamahdollisuuksien tukemiseen. Monipuolinen ohjelmatarjonta on suunniteltu muotoilualan

Habitare 2023

Laadukas printtilehti kutsuu tutustumaan digitaaliseen mediaan Toimialakohtaisten medioiden lukijat arvostavat printtilehdessä laatua, kutsuvaa ilmettä ja kiinnostavia sisältöjä. Messuilla jaettava painettu lehti