Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Talotekniikan kiertotalous etenee – uutta tietoa ja ohjeita alan toimijoille

Rakentaminen kuluttaa valtavasti luonnonvaroja: Suomessa jopa 55 prosenttia käytetyistä luonnonvaroista menee rakentamiseen, ja alan osuus jätteistä on 12 prosenttia*. Kiertotalous nähdään keinona pienentää ympäristövaikutuksia ja mahdollisesti myös kustannuksia.

Talotekniset osat ja järjestelmät ovat toimitilarakentamisessa rungon jälkeen toiseksi suurin materiaalisidonnaisten hiilipäästöjen lähde. Ne sisältävät arvokkaita materiaaleja, ja perinteisesti kierrätys on tarkoittanut materiaalin kierrätystä. Todellinen kiertotalous edellyttää kuitenkin laitteiden ja komponenttien uudelleenkäyttöä.

Monissa liiketiloissa, toimistoissa ja hotelleissa tehdään usein tilamuutoksia, jolloin talotekniikkaa uusitaan ennen osien elinkaaren päättymistä.

”Muutostöissä talotekniikkaa uusitaan jo paljon ennen osien elinkaaren päättymistä. Talotekniikan kiertotalous -hankkeessa selvitettiin, mitä edellytyksiä on sille, että purettavat tuotteet kierrätettäisiin lähes sellaisinaan uudessa käyttötarkoituksessa”, sanoo toimitusjohtaja Ilkka Salo Talotekninen teollisuus ja kauppa ry:stä.

Ohjeita ja tietoa maksutta

Talotekniikan kiertotalous -hankkeessa kartoitettiin käytännön prosesseja ja laadittiin ohjekortteja kiinteistön omistajille, suunnittelijoille, tukkuliikkeille, tuotevalmistajille ja urakoitsijoille. Materiaali julkaistiin 14.8.2025 osoitteessa talteka.fi ja on kaikkien käytettävissä maksutta.

Hankkeessa valmistui myös kattava taustaraportti, joka esittelee toteutuneita esimerkkejä, potentiaalisesti uudelleenkäyttöön soveltuvia osia ja niiden kierrätyksen erityispiirteitä.

Haasteita ja mahdollisuuksia

”Talotekniikan kiertotalouden kehityksen esteitä on monia, esimerkiksi ansaintamallit, jotka eivät tue uudelleenkäyttöä. Osittain kyse on kuitenkin osaamisen puutteesta sekä siitä, että yhteistä prosessia ei ole ollut”, kertoo hankkeen asiantuntija Charlotte Nyholm Granlundilta.

Talotekniikan etuna on kattava data LVI- ja sähkönumeroiden kautta.

”Numerot yksilöivät Suomessa myytävät LVI- ja sähkötekniset tuotteet ja ne löytyvät parhaimmillaan jopa fyysisen laitteen tai tuotteen kyljestä. Tämä on uudelleenkäytön mahdollistamisen kannalta merkittävä etu”, toteaa Taltekan jaosjohtaja Magnus Sirén.

*Tekstilähteet: VN: Suomen kansantalouden materiaalivirrat ja niiden vaikutukset sekä Tilastokeskuksen StatFin jätetilasto.

Stilisointi: Toimitus
Kuvat: Pixabay

Lähde: Talotekninen teollisuus ja kauppa ry (Talteka)

Jaa tämä artikkeli: 

Talotekniikka

Valolla rakennetaan tilan identiteetti

Valaistus on olennainen osa arkkitehtuuria ja tilasuunnittelua – se määrittää tilan tunnelman, ohjaa liikkumista ja viestii vastuullisuudesta. Moderni valaistussuunnittelu yhdistää esteettisyyden,

Hyvä yhteistyö hankkeen vauhdittajana

ARE talotekniikkakumppaniksi Arinan hotellihankkeeseen Rukalle Osuuskauppa Arina valitsi ARE:n uuden, Rukalle nousevan hotellinsa talotekniikkaurakoitsijaksi. ARE toteuttaa hankkeen lämpö-, vesi-, ilmanvaihto- ja

DALI-2 saatavilla nyt kaikkiin projekteihin

Helvar tuo markkinoille uuden DALI-2 Imagine 945 Multi-Master -reitittimen, joka on merkittävä laajennus Helvar Imagine -tuoteperheeseen. 945-reititin on suunniteltu vastaamaan älyrakennusaikakauden

EPD tekee vastuullisuudesta konkreettista

Rakennusala on siirtymässä kohti kestävämpiä ratkaisuja. EPD-ympäristöselosteiden avulla arkkitehdit, suunnittelijat ja urakoitsijat voivat tehdä vastuullisia tuotevalintoja, joiden ympäristövaikutukset voidaan todentaa läpinäkyvästi

Valon tulevaisuus

Valaistus on noussut yhä keskeisemmäksi osaksi arkkitehtuuria ja tilasuunnittelua. Se ei ole enää vain funktionaalinen ratkaisu näkemisen mahdollistamiseksi, vaan tilaa määrittävä

Tukholman messut juhli hillitysti

messut | Stockholm Furniture & Light Fair Tukholmassa juhlittiin pyöreitä vuosia, kun Stockholm Furniture & Light -messut täyttivät 70 vuotta. Juhlavuotta

Uusi inLine-säleikkö sulautuu katon linjaan

Korkeatasoisessa arkkitehtuurissa jokainen yksityiskohta on tarkkaan harkittu. Myös jäähdytyksen päätelaitteen tulee sulautua ilmeeseen ja toimia sisustuselementtinä. Täydellisesti linjassa moduulien kanssa Säleikön

KIRA kiritti kiinteistöalaa

Digitalisaatio myllertää kiinteistöjen turvallisuusratkaisuja – mutta missä vaiheessa kiinteistö- ja rakentamisalan digimurros on tällä hetkellä? Reilut kaksi vuotta kestänyt ympäristöministeriön KIRA-digi

Digiturvaa kiinteistöihin

IoT, tekoäly ja ennakoitavuus puhuttavat alan ammattilaisia – ja kaikessa toiminnassa korostuu käyttäjäkokemus Toiminnanjohtaja Joona Vuorenpää Finnsecurity ry:stä katsoo, että toimitila-

Älykästä avainhallintaa

Yksikään avainjärjestelmä ei ole turvallinen niin kauan, kun avain on väärissä käsissä Kiinteistön kulkuun monesti käytetään erilaisia yhdistelmiä mekaanisia ja sähköisiä

Ekologista taide- ja valoakustiikkaa

Vuoden arktinen muotoiluyritys 2019 esittelee Habitaressa uusia innovaatiotaanEkologisuudestaan ja innovatiivisuudestaan tunnettu Siinne palkittiin keväällä Vuoden arktinen muotoiluyritys ‑tunnustuksella. Habitaressa yritys esittelee