Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

SimsalaBIM!

Yksi 2000-luvun keskeisimmistä rakentamisinnovaatioista on tietomallintaminen (Building information modelling eli BIM). Tietomallintaminen on edistänyt suomalaista suunnittelua ja nostanut rakennusteollisuutta vaikeiden karikoiden yli.

BIM on älykästä tiedon hallintaa, joka vapauttaa suunnittelijan luovuuden ja tehostaa yhteistyötä eri toimijoiden kesken. Tietomallintaminen auttaa rakennus- ja kiinteistöalan yrityksiä välttämään poikkeamia ja virheitä läpi linjan. Suomalaisen BIM-osaamisen sanotaan olevan maailmanluokkaa, mutta eivät kilpailijatkaan varsinaisesti nuku.

BIM-osaamista on jatkuvasti kehitettävä edelleen, jotta suomalaiset yritykset säilyvät kärkikastissa. Samalla on tunnistettava BIMin evoluution vaihe: siinä missä aikaisemmin pääfokus on ollut tekniikassa, on viime aikoina alettu kiinnittää enemmän huomiota ihmisiin ja sosiaalisiin ulottuvuuksiin. Kun BIM integroidaan syvälle systeemeihin, siitä tulee tavallaan näkymätön. Konehuoneessa tapahtuu silti koko ajan.

BIM on myös yksi Aalto-yliopiston uusista keihäänkärjistä. Esimerkiksi apulaisprofessori Vishal Singh on todennut, että jatkossa BIM- ja LEAN-ajattelu tulevat lähentymään monin tavoin. Intialainen Singh uskoo, että BIM-mallinnus voi palvella rakentajia ja rakennushankkeita muutenkin kuin vain teknisen tiedonvaihdon tehokkaana apuvälineenä. BIMin avulla koko rakentamisen prosessia voi tehostaa – esimerkkinä vaikkapa allianssimallilla toteutettavat hankkeet. Allianssiprojekteja pidetään usein raskassoutuisina, mutta järkeviä täsmätietomalleja tuottamalla tämäkin tuska voi helpottaa.

Hyvän käsityksen siitä, mitä BIM tänä päivänä on, saa kurkistamalla Tekla BIM Awards -kilpailuun. Kyseessä on Trimble Solutions Oy:n asiakkailleen järjestämä kilpailu, jossa tuomaristo seuloo esiin vuoden parhaat BIM-projektit.

Tänä vuonna voittajaksi ei selviytynyt pelkästään tietomallintamalla, vaan kilpailun kriteereinä olivat mm. rakennemallin mallinnustarkkuus ja tietosisältö sekä osapuolien välinen mallipohjainen yhteistyö. Ykköseksi vaativassa kisassa ylsi Järvenpään uusi sosiaali- ja terveyskeskus JUST.

Voittaja vakuutti tuomarit tietomallipohjaisella yhteistyöllä, mallien monipuolisella hyödyntämisellä, tiedolla johtamisella sekä tilaajan roolilla tietomallihankkeessa. Yleisöäänestyksen perusteluissa taas nousivat esille mm. käyttäjien poikkeuksellisen tehokas osallistaminen, tulevaisuuteen tähtäävä integrointi ja yhteistoimintamalli sekä avoimen rakentamisen periaatteiden tunnollinen noudattaminen.

Kunniamainintoja saivat Pudasjärven hirsikampus, Statoil Office Building sekä Länsimetro.

Lemminkäisen ja Swecon yhteistyönä noussut Pudasjärven hirsikampus on maailman suurin hirsikampus, joka esitellään tässä lehdessä. Tuomaristo kiinnitti huomiota mm. tilaajan rooliin sekä tuotantoautomaatioon uudessa ympäristössä. Kohteessa on käytetty tietomallia tehokkaasti esimerkiksi kattoristikoiden ja CLT-seinien osalta. Hirsikampus myös nousi yleisön suosikiksi ylivoimaisella äänienemmistöllä.

Kansainvälistä väriä kisan kärkeen toi liettualaisen Concretus Designersin Statoil Office Building, jossa tuomaristoa kiinnostivat esimerkiksi elementtituotanto, LEAN-prosessien hyödyntäminen sekä onnistunut logistiikka.

Kolmas kunniamainittu projekti, Länsimetro, ei esittelyjä kaipaa – niin hyvin dokumentoituja ovat projektin loppusuoran aikataulumurheet. Kunniamaininta kuitenkin asettaa näitä asioita oikeaan mittakaavaan: Länsimetro on vuosikymmenien haave ja vuosien rakennustyö, jonka onnistuminen tai epäonnistuminen ei voi olla muutaman kuukauden myöhästymisestä kiinni.

Juryn mielestä tämä mittakaavaltaan massiivinen projekti onnistui erinomaisesti muun muassa paikallavalujen mallintamisessa ja statustarkastelussa. Vaikeissa mallinnuskohteissa käytettiin ansiokkaasti erikoistyökaluja ja myös viranomaisesittelyt on hoidettu mallipohjaisesti.

Jaa tämä artikkeli: 

Yleinen

Götessons Tukholman messuilla

Tänä vuonna Götessons lanseerasi Tukholman messuilla paljon uutuuksia eri tuoteryhmissä sähköistyksistä akustiikkaan, viherkasveista istuimiin. Merkittävänä uutuutena Götessons lanseerasi Loop-konseptin. Tuotteita voidaan

Linak Tukholman messuilla

LINAK ESITTELI Tukholmassa MOVE-teemalla messuvieraille erilaisia tapoja, joilla voi edistää terveyttä ja lisätä joustavuutta toimisto- ja kotiympäristössä. Messuvieraat saivat kokeilla tulevaisuuden

Cosentino Tukholman messuilla

COSENTINO OLI mukana Tukholman messuilla Natural by Vieser -messuosastolla Vieserin yhteistyökumppanina. Osastolla Cosentino esitteli Dekton seinä- ja lattiamateriaaleja. Viime syksyn Habitare

Kährs Tukholman messuilla

Kährsin teemana Tukholman messuilla 2020 oli Mix & Match. Osastolla esiteltiin kolmen tunnelmallisen väritrendin alle koottua näyttävää kokonaisuutta, joissa yhdisteltiin Kährs-parketteja

Framery Tukholman messuilla

Frameryn messuosasto Tukholman huonekalumessuilla oli vierailijoille mielenkiintoinen kokemus monella tapaa. Ständi itsessään oli jättimäinen Framery 2Q jonka sisälle oli rakennettu monia

Arktis Tukholman messuilla

ARKTIS on muutaman vuoden tauon jälkeen jälleen esillä Tukholman kalustemessuilla omalla osastollaan C-­‐hallissa, C14:51. Mikko Halosen suunnittelema osasto on saanut osakseen

Vähähiilisyys ja digitaalisuus mullistavat

Rakentaminen etsii uomaansa 2020-luvulla. Esimerkiksi liike- ja varastorakentaminen hiljenee selvästi mittavien hankkeiden valmistuessa. Teollisuusrakentaminen sen sijaan vaikuttaisi kasvavan terhakkaasti lisääntyvästä kansainvälisen

Kalasatama – se kehittyy sittenkin

KALASATAMA ON kenties visionaarisin Helsingin uusista asuinalueista. Lokakuussa itse New York Times intoutui kertomaan Kalasataman arkea helpottavista palveluista, älykaupunkikokeiluista ja ilmastoystävällisistä

Uudet värit ja yhteensopivat laattakoot

Kährs Upofloor Quartz innostaa luovuuteen Lattianpäällysteiden kotimainen klassikko Kährs Upofloor Quartz on nyt entistä monipuolisempi. Uudistunut väriskaala sisältää pehmeiden murrettujen sävyjen

Puurakentamisen mallimaa on _ _ _ _

Nelikerroksisen puukerrostalon rakentamiseen tarvittava puutavara kasvaa Suomen metsissä yhdessä minuutissa. Jos meidän pitäisi rakentaa kaikki kansakunnan asunnot puusta, tähän mahtiprojektiin tarvittava

Digipaukkuja paranemiseen

KORONA ON tuonut terveydenhoidon julkisuuteen ennennäkemättömällä tavalla. Tämän päivän sairaalassa potilaiden hyvinvointi – ja sen parantaminen – otetaan huomioon mahdollisimman monialaisesti.

HILO sermiratkaisut

Ergo Finland Tukholman messuilla "Tukholman messut toimivat fantastisena ponnahduslautana HILO sermiratkaisuille. Tämä valtavirrasta erottuva sähkösäädettävä kokonaisuus sai aikaan innostusta, visioita ja

Muotolevy Oy Tukholman messuilla

Muotolevyn Module luo puitteet työssä onnistumiselle tarjoamalla yksityisyyttä ja työrauhaa tehokkaaseen työntekoon. Module malliston Solo, Duo ja Team ovat eri kokoisia

Lintex Tukholman messuilla

Lintex esitteli osastollaan siirreltävän kaksipuolisen Frame Mobile lasitaulun, jonka puureuna ja jalat ovat yksityiskohtia myöden kauniisti viimeistelty. Uutta on myös Area

Taiga Concept Tukholman messuilla

Äänieristettyjä koppeja valmistava Taiga Concept esitteli Tukholman Huonekalumessuilla uudistettuja työtilojaan. Kopit, kuten myös koko messuosasto henkivät pohjoisen luontoa, ja etenkin puiset