Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Säilytyskalusteet osana monimuotoisia oppimistiloja

Tilankäyttö tehostuu, kun tilat joustavat ja opetuksessa hyödynnetään muuta ympäristöä.

Puntan lokerokaapit pääsivät uudelle luokalle

kuva

Haukilahden lukio toimii Aalto-yliopiston kampuksella Espoossa. Uudenlainen kouluratkaisu tukee uudenlaisia oppimisen tapoja ja avaa koulun ovet yhteiselle tekemiselle ja verkostoitumiselle.

Jarmo Keppola Puntan myynnistä kertoo, että uudistuvissa kouluissa ja opetustiloissa oppilaiden tavaroille tarvitaan joustavaa ja muunneltavaa säilytystilaa. Tukevarakenteiset, teräksiset lokerokaapit pysyvät hyvin paikallaan omalla jalustallaan, joten ne voivat toimia myös tilanjakajina

Punta LK4 lokerokaapeista rakennettiin 350 oppilaan kouluun käytännöllisiä kokonaisuuksia: Lokeroita on noin 200 ja ne sijaitsevat ensimmäisen kerroksen aulassa, toisen kerroksen oleskelutilassa ja kolmannen kerroksen monikäyttöisessä opetustilassa. Lukitusjärjestelmät mahdollistavat kaappien joustavan käytön sen mukaan missä tilassa kulloinkin opiskellaan.

Lokerokaapeissa on Puntan toimittama älykäs Vecos-lukitusjärjestelmä. V2-järjestelmässä on lukija jokaisessa ovessa. Avaimena on oppilaiden HSL:n etäluettava bussikortti.

kuva

Vecos-lukko on push-to-open-tyyppinen. Vahtimestari Tuukka Vepsäläinen toteaa, että toimivuus on ollut hyvä ja oppilaiden on helppo jättää tavaransa säilytykseen. "HSL:n kortin käyttö on yksinkertaista ja helppoa. Kun kaappi näyttää vihreää valoa, se on vapaa. Kortti käytetään lukijassa ja valo alkaa vilkkua. Nyt lokeron voi avata painamalla sormella. Kun tavarat on laitettu kaappiin, kaappi suljetaan ja korttia käytetään lukijassa. Varatuissa kaapeissa palaa punainen valo."

kuva
Järjestelmän ansiosta tarvitaan vähemmän lokeroita ja vähemmän lattiapinta-alaa.

Teksti ja kuvat: Juha Punta Oy

Jaa tämä artikkeli: 

Kalusteet

Tulevaisuuden kylpyhuoneet ja märkätilat

Kylpyhuoneet ja märkätilat ovat yhä merkittävämmässä roolissa kodin ja muiden rakennusten suunnittelussa. Nykyään niitä pidetään jopa kodin spa-alueina, jotka voivat olla

Ammattikeittiö- ja siivottavuussuunnittelu

Ammattikeittiösuunnittelun erikoissuunnittelija tarvitaan hankkeisiin, joihin sisältyy ammattikeittiö. Suomi poikkeaa muista maailman maista siinä, että täällä erikoissuunnitteluala on pitkälti laitetoimittajien varassa. Muualla

Bulevardin designkeidas hyvässä vedossa

Vuonna 2015 ovensa avannut Dekostudio on liki 10 vuodessa vakiinnuttanut asemansa rakennus- ja sisustusalan kohtaamispaikkana. Suunnittelijoiden, arkkitehtien ja rakentajien temmellyskentäksi suunniteltu

Käyttöä ja aikaa kestäviä kalusteita

Kotimaisten Paladin ja Junetin mallistoissa käytetään kotimaista puuta, ja kalusteet suunnitellaan ja valmistetaan Suomessa. Kestävän kehityksen mukaisesti suunnitellut kalusteet ovat monikäyttöisiä

Ilmalanlinnan vihersisustus lumoaa kävijät

Tänä vuonna valmistuneen Ilmalanlinnan kiehtova vihersisustus vetää katseen puoleensa ja luo kodikkaan tunnelman. Viherviisikon toteuttaman vihersisustuksen katseenvangitsijoita ovat atriumin viherseinä ja

Pienvarusteet ovat rakennuksen käyttöliittymä

Tutustumme nyt kiinnostavaan osa-alueeseen rakennusten suunnittelussa. Puhumme pienvarusteista – huomaamattomista arjen esineistä, jotka määrittelevät tilojen käytettävyyttä paljon. Asiantunteva suunnittelu ottaa huomioon

Miksi huonekalun pitää olla empaattinen?

Taitelija-arkkitehtipari Partasen & Lamusuon designbrändi Palad jättää empaattisen jalanjäljen maailmaan. Mutta mitä tämä tarkoittaa käytännössä? Miksi huonekalun tulee olla empaattinen ja

Itämeren vehreä keidas

MyStar vie laivamatkustamisen uudelle, elämykselliselle tasolle. Itämeren taika herää henkiin aisteja hivelevän vihersisustuksen avulla. Tallinkin MyStar-laiva aloitti liikennöinnin Helsinki-Tallinna -välillä joulukuussa