Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Puucomp sai Supercellin pelihahmot pomppimaan seinillä

Supercellin uusi toimistorakennus Jätkäsaaressa on ainutlaatuinen luova kokonaisuus. Puun innovatiivinen käyttö sisustuksessa säväyttää kerta toisensa jälkeen – ja seinillä seikkailevat Supercellin omat pelihahmot tutuissa ympäristöissään.

Pelimaailman sai elämään Puucomp, pohjalainen pintarakentamisen asiantuntija. Toimitusjohtaja Kari Hallman Puucompista toteaa, että Puucompille oli kunnia-asia tuoda seinälevyissä näkyvät hahmot tyylillä esiin.

“Ne ovat hienoja taideteoksia, jotka on poltettu laserilla ja jotka koostuvat useista levyistä”, Hallman kuvailee.

Kyseessä on erikoisjoukkojen erikoiskeikka: jos joku mitta heittää millinkin, ei lopputulos toimi. ”Levyillä ja niiden teknisellä suunnittelulla on suuri rooli. Samoin on myös asennuksella ja sen laadulla”, tietää Hallman. Supercell-kohteessa asennuksen on tehnyt Sisärakenne Isomäki Oy.

Poikkeuksellista oli sekin, että taideteoksilla on niin tuhdisti pinta-alaa: yksittäisten taulujen sijaan toteutettiin kokonaisia seiniä. ”Yhteensä kuvapintaa tehtiin kymmenien neliöiden edestä.”

kuva
Aukko Puucomp Premium koivuviilupintainen sisäverhouslevy. Valkoiset portaikon seinät Puucomp Premium akustiikkalevy.

Rima taivaissa

Puucomp toteutti sisäverhouksia jo Supercellin edelliseen toimistoon, joten jatko tuntui hyvältä. ”Nyt tehtiin taas päämajaa maailmanluokan luoville ammattilaisille ja halusimme, että meidän työmme jälki on samalla tasolla”, Hallman toteaa.

Hallman näkee, että tällaisissa projekteissa Puucompin roolina on toimia suunnittelijan apuna sopivia rakenneratkaisuja ja materiaaleja etsittäessä.

”Tässä kohteessa hahmot on toteutettu arkkitehdin toiveiden mukaan vanerilevyille ja kiinnitetty taitavasti piilokiinnityksellä”, Hallman taustoittaa.

Pelimaailmojen integrointi itse tilaan on onnistunut erittäin hyvin – missään ei ole ”päälleliimauksen” tuntua, vaan kaikesta näkee, että kyseessä on nimenomaan loppuun asti ajateltu kokonaisuus

”Sama innovatiivinen linja kulkee läpi talon”, kehaisee Hallman Jätkäsaaren uutta maamerkkiä.

kuva
Puucomp Premium sisäverhouslevyt.

Loppukäyttäjä tiiviisti mukana prosessissa

Hallmanin mukaan ei ole sattumaa, että koko rakennus on niin syvällä brändi-ilmeessä: Supercellin väki oli tiiviisti mukana työmaalla, ohjaamassa ja keskustelemassa läpi koko prosessin.

”Lopputulos oli se, että Supercell sai aivan varmasti sellaista jälkeä kuin halusi. Työmaalla oli hyvä fiilis”, Hallman toteaa.

Puucompissa toteutetaan mielellään uniikkeja sisäverhousratkaisuja, jotka haastavat tekijätiimin – näin rima pysyy korkealla ja ammatillinen nälkä sopivana. ”Teemme säännöllisin väliajoin sellaista, mitä ei olla ennen tehty”, vahvistaa Hallman.

Puucomp on monella tapaa monitoimija arkkitehtien ja urakoitsijoiden välillä.

“Me linkitämme mukaan alakattourakoitsijat ja hoidamme käytännössä kommunikoinnin
urakoitsijoihin päin. Me myös helpotamme lopputuloksen toteuttamista valmistamalla levyt yksilöllisesti työmaamittojen mukaan”, kuvailee Hallman.

kuva
Oikealla seinällä Puucomp Premium digiprintatut sisäverhouslevyt.

Kuninkaan palveluksessa

Hallman muistuttaa, että arkkitehti ja suunnittelija vastaavat aina tilan ilmeestä ja tunnelmasta.

”Kun saamme heiltä piirustukset, on ne vielä jalostettava fyysisiksi tuotteiksi: levyiksi, pintakäsittelyiksi ja asennusratkaisuiksi. Siinä on paljon suunniteltavaa, jotta levyt saadaan istumaan saumattomasti yhteen. Puu on kuitenkin elävä materiaali”, Hallman pohtii.

Puucompin juuret ovat viilupintaisten sisustuslevyjen suunnittelussa ja tuotannossa. Vuonna 1987 perustetun yrityksen lähtökohtana on aina ollut arkkitehdin idea.

”Haemme yksilölliset tekniset, logistiset ja asennusta helpottavat ratkaisut yhdessä rakennuskohdetta suunnittelevan arkkitehdin kanssa. Arkkitehti on meille kuningas.”

Teksti: Sami J. Anteroinen
Kuvat: Supercell
Kuvaaja: Pasi Salminen

kuva
Valkeat seinät Puucomp Premium akustiikkalevyt.

Jaa tämä artikkeli: 

Suunnittelu

Luonnollisuus näkyy pintamateriaaleissa

Lämpimät luonnonsävyt, tekstuurit ja luonnosta vaikutteita saaneet kuosit luonnehtivat vahvasti tämän vuoden pintamateriaalien uutuuksia. Pinnat saavat olla aiempaa elävämpiä ja ilmeeltään kerroksellisempia.

Lohdullinen ympäristö viimeisten hyvästien hetkiin

Malmin vainajatilojen rakennus vastaa tarpeeseen, joka koskettaa meitä kaikkia jossain vaiheessa elämäämme. Se puhuttelee meitä sekä hyvin henkilökohtaisella tasolla että yleisemmin yhteiskuntana, jonka väestö ikääntyy. Osana elämän kiertokulkua kohtaamme kaikki jäähyväisten hetkiä läheisen ihmisen menehtyessä. Nämä hetket ovat ainutlaatuisen henkilökohtaisia ja intiimejä. Ne myös kutsuvat ihmiset yhteen tukemaan ja lohduttamaan toisiaan hyvästien jättämisessä. Tavat, joilla kokoonnumme perheen ja ystävien kesken surun hetkellä, vaihtelevat riippuen perinteistä ja arvoista, jotka yhdistävät meitä yhteisöinä. Yhä monikulttuurisemmassa yhteiskunnassamme elämän merkittäviin taitekohtiin liittyy laaja kirjo erilaisia perinteitä. Viimeisiin jäähyväisiin liittyvät rituaalit ovat tärkeä osa ihmisten kulttuuriperintöä.

Vanha pääkonttori sai uuden elämän

Tietokuja 2 on esimerkki pitkäjänteisestä yhteistyöstä ja suunnitteluprosessista, joka osoittaa, miten suojeltu toimistotalo voi sopeutua muuttuviin tarpeisiin ja löytää uuden paikkansa osana kaupunkia. Vanha pääkonttori on saanut uuden elämän monipuolisena hyvinvointi-, hoiva- ja hoitopalveluja tarjoavana kiinteistönä osa kerrallaan.

Seinäpinnat ottavat uuden roolin – akustiikka, painotekniikka ja materiaalit yhdistävät toiminnallisuuden ja estetiikan

Seinä ei ole enää pelkkä tausta tilalle. Nykyaikaisessa sisustussuunnittelussa seinäpinnat osallistuvat tilan ilmeen rakentamiseen, käyttäjäkokemukseen ja jopa työskentelyn tai oppimisen edellytyksiin. Samalla digitaalinen painotekniikka on laajentanut suunnittelijan mahdollisuuksia toteuttaa yksilöllisiä pintoja lähes mille tahansa materiaalille. Kun tähän yhdistetään kasvavat vaatimukset hyvästä akustiikasta, seinäratkaisut ovat nousseet merkittäväksi osaksi kokonaisvaltaista tilasuunnittelua. Onnistunut lopputulos syntyy kuitenkin vasta silloin, kun estetiikka, tekninen toimivuus ja materiaalien ominaisuudet suunnitellaan yhtenä kokonaisuutena.

Tekstiili ei ole enää vain viimeistelymateriaali

Julkitiloissa tekstiili vaikuttaa yhtä aikaa akustiikkaan, tilan tunnelmaan, visuaaliseen identiteettiin ja materiaalien kestävyyteen. Kun suunnittelussa huomioidaan myös huollettavuus ja materiaalin elinkaari, tekstiilistä voi tulla yksi tilan toiminnallisista rakennuspalikoista.

Perinteiset materiaalit, uudet vaatimukset

Laatat, luonnonkivi ja tiili ovat rakennusmateriaaleja, joiden käyttö perustuu paljon muuhunkin kuin estetiikkaan. Arkkitehdille ja suunnittelijalle ne ovat välineitä, joilla vaikutetaan rakennuksen käyttöikään, huollettavuuteen, sisäilmastoon ja käyttökokemukseen. Samalla materiaalivalintoja ohjaavat yhä vahvemmin vastuullisuus, elinkaariajattelu ja rakennusten muuttuvat käyttövaatimukset. Perinteiset materiaalit ovatkin löytäneet uuden roolin nykyarkkitehtuurissa, jossa pitkäikäisyys ja ajaton ilme nousevat hetkellisiä trendejä tärkeämmiksi.

Käyttötarkoitus ohjaa kylpyhuoneen suunnittelua

Kylpyhuoneilta odotetaan yhä enemmän, mutta odotukset ja vaatimukset eivät ole samoja kaikissa kohteissa. Kodin, hotellin ja julkisten tilojen kylpyhuoneissa painotukset vaihtelevat käyttökokemuksesta puhdistettavuuteen ja energiatehokkuudesta esteettisiin ratkaisuihin.

Lattia kantaa arkkitehtuuria — materiaali ratkaisee

Lattia on sisustuksen suurin yksittäinen pintarakenne. Se määrittää tilan akustiikan, lämpömukavuuden ja visuaalisen yhtenäisyyden — ja samalla se joutuu kovimmalle rasitukselle. Materiaalivalinta on siksi sekä tekninen että arkkitehtoninen päätös.

Kalustemuotoilu on tiimityötä

Uutisointi talouden heikkenemisestä, yritysten haasteista ja kotitalouksien varovaisesta kuluttamisesta heijastuu väistämättä myös huonekalualaan. Haasteita lisäävät jatkuvat alennusmyynnit sekä edulliset tuontikalusteet, jotka ohjaavat ostokäyttäytymistä lyhytjänteisempään suuntaan.

Mitä asiakas ei näe

Siinä vaiheessa, kun kohde luovutetaan asiakkaalle, suurin osa tehdystä työstä on kadonnut näkyvistä. Talotekniikka, aikataulut, koordinointi ja lukemattomat pienet päätökset on tehty kauan ennen pintamateriaalien asentamista.

Älykkäät turvaratkaisut osana arkkitehtuuria

Turvallisuus, opastaminen ja automaatio eivät ole enää erillisiä teknisiä järjestelmiä, vaan kiinteä osa julki- ja toimitilojen arkkitehtonista kokonaisuutta. Sääntelyn kiristyminen, kasvavat

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Prointerior 3/2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.