Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Puu näkyy Metsä Groupin uusissa toimitiloissa

Metsä Groupin Tampereen toimitilojen tilasuunnittelussa panostettiin toiminnallisuuteen, viihtyisyyteen ja muuntojoustavuuteen. Tilojen sisustuksessa käytetään puuta innovatiivisilla tavoilla. Toimivat ja viihtyisät toimitilat houkuttelevat henkilöstön toimistolle ja lisäävät uusien osaajien kiinnostusta Metsä Groupia kohtaan työnantajana.

Metsä Groupin toimitilat Tampereen Hatanpäällä kokoavat yhteen henkilöstöä eri liiketoiminta-alueilta ja konsernipalveluista. Tiloissa työskentelee yli 80 Metsä Forestin puukaupan ja metsänhoidon osaajaa, Metsä Tissuen myynnin ja markkinoinnin ammattilaista sekä HR-, IT- ja taloushallinnon taitajia.

”Saimme Tampereelle uudet, toimivat tilat kaikille, joiden työtehtävät eivät edellytä sijaintia tuotantolaitoksen yhteydessä. Vastaisuudessa Tampere voi toimia vaihtoehtona Espoon pääkonttorille, kun rekrytoimme uusia osaajia. Vetovoimaisella alueella asiantuntijoita on hyvin saatavilla”, kertoo Metsä Groupin henkilöstöjohtaja Pertti Hietaniemi.

Tilasuunnittelussa hyödynnettiin Metsä Groupin toimistokonseptia. Lähtökohtana oli toiminnallinen avotoimisto, jossa on hiljaisen työskentelyn tila, hillityn keskustelun salliva alue ja äänieristettyjä yhden hengen huoneita, joissa puhelut ja Teams-tapaamiset voi hoitaa häiriöittä. Suunnittelussa otettiin huomioon muuntojoustavuus, jotta tilat mukautuvat Metsä Groupin tarpeisiin myös tulevaisuudessa.

METSÄ TISSUE Oyj SAGA

Sisustuksessa käytetään puuta innovatiivisesti

Toimitilojen sisustuksessa panostettiin monipuoliseen puun käyttöön. Puurimoista rakennetut pinnat ja aulan näyttävä, aaltoileva puureliefi kutsuvat henkilöstöä ja vierailijoita astumaan sisään, ja henkilöstön taukotilaa elävöittää viidestä eri puulajista koostettu sävykäs seinäpinta.

Sisustuksessa käytetään puuta myös innovatiivisilla tavoilla. Wc-tiloihin valittiin kotimaisia, vastuullisia tuotteita: Woodion vedenkestävät, puukomposiitista valmistetut harmaasävyiset pesualtaat luovat tyylikkään vaikutelman, jota täydennetään mustilla kierrätysmuovista valmistetuilla Katrin-annostelijoilla.

METSÄ TISSUE Oyj SAGA

Vuonna 2016 perustettu Woodio Oy on Metsä Springin portfolioyhtiö, joka kehittää kestäviä biokomposiittivaihtoehtoja kivi- ja keramiikkatuotteille. Woodion design-palkittuun tuoteportfolioon kuuluu pesualtaan lisäksi wc-istuin, kylpyamme ja paneelimuotoisia tuotteita.

Woodio®-materiaalin raaka-aineina käytetään hartseja ja puuhaketta, joita syntyy Metsä Groupin teollisina sivuvirtoina. Woodion arvion mukaan Woodio®-materiaalista valmistetun pesualtaan hiilijalanjälki on noin 80 prosenttia pienempi kuin vastaavanlaisen keraamisen altaan.

METSÄ TISSUE Oyj SAGA

Hyvin suunniteltu annostelija säästää ympäristöä

Kotimainen Katrin on Metsä Groupin hygieniabrändi, jonka käytännölliset ja älykkäät ratkaisut sopivat työpaikoille ja julkisiin wc-tiloihin. Vastuullisuus näkyy Katrinin tuotekehityksessä:
annostelijat tarjoavat juuri sopivan määrän pehmopapereita ja käsisaippuaa.
Laadukkaiden paperien pehmeys ja imukyky varmistavat, että paperin kulutus pysyy kestävällä tasolla.

METSÄ TISSUE Oyj SAGA

Katrin-brändin markkinointitiimi iloitsee sekä uusista, valoisista toimitiloista että Katrin-tuotteiden käyttämisestä tiloissa. Toiminnalliset tilat tukevat yhteistyötä ja nopeaa sparrailua siinä missä asiakastapaamisten järjestämistäkin.

”Meitä Metsäläisiä on täällä arvoketjumme jokaiselta alueelta metsästä loppuasiakkaaseen. On mahtavaa tarjota oman talon tyylikäs ja toimiva Katrin-hygieniaratkaisu myös uusille työkavereille – ja tietysti Katrin-pehmopaperit suoraan omalta Mäntän tehtaaltamme”, sanoo Katrin Suomen markkinointipäällikkö Julia Laaksonen.

Lisätietoja: www.metsagroup.com/fi/katrin

Teksti: Merja Maukonen

Jaa tämä artikkeli: 

Projektit

Lohdullinen ympäristö viimeisten hyvästien hetkiin

Malmin vainajatilojen rakennus vastaa tarpeeseen, joka koskettaa meitä kaikkia jossain vaiheessa elämäämme. Se puhuttelee meitä sekä hyvin henkilökohtaisella tasolla että yleisemmin yhteiskuntana, jonka väestö ikääntyy. Osana elämän kiertokulkua kohtaamme kaikki jäähyväisten hetkiä läheisen ihmisen menehtyessä. Nämä hetket ovat ainutlaatuisen henkilökohtaisia ja intiimejä. Ne myös kutsuvat ihmiset yhteen tukemaan ja lohduttamaan toisiaan hyvästien jättämisessä. Tavat, joilla kokoonnumme perheen ja ystävien kesken surun hetkellä, vaihtelevat riippuen perinteistä ja arvoista, jotka yhdistävät meitä yhteisöinä. Yhä monikulttuurisemmassa yhteiskunnassamme elämän merkittäviin taitekohtiin liittyy laaja kirjo erilaisia perinteitä. Viimeisiin jäähyväisiin liittyvät rituaalit ovat tärkeä osa ihmisten kulttuuriperintöä.

Vanha pääkonttori sai uuden elämän

Tietokuja 2 on esimerkki pitkäjänteisestä yhteistyöstä ja suunnitteluprosessista, joka osoittaa, miten suojeltu toimistotalo voi sopeutua muuttuviin tarpeisiin ja löytää uuden paikkansa osana kaupunkia. Vanha pääkonttori on saanut uuden elämän monipuolisena hyvinvointi-, hoiva- ja hoitopalveluja tarjoavana kiinteistönä osa kerrallaan.

Tallink Express Hotel aukesi mittavan uudistuksen jälkeen

Tallinnan sataman ja vanhankaupungin kupeessa sijaitseva Tallink Express Hotel on avannut ovensa mittavan uudistuksen jälkeen. Puoli vuotta kestänyt remontti uudisti koko majoituskokemuksen vastaamaan tämän päivän matkailijoiden toiveita: helppoutta, joustavuutta ja huolettomuutta.

Opas rakennusperintölain soveltamiseen on julkaistu

Ympäristöministeriö on julkaissut soveltamisoppaan rakennusperinnön suojelemisesta annetun lain soveltamisen tueksi. Opas yhtenäistää rakennusperintölain tulkintaa ja soveltamista. Rakennusperinnön suojelemisesta annettua lakia, eli

Koskenrannan päiväkoti Amanda

    Projekti käynnistyi vuonna 2016 laajennuksena olemassa olevalle yksikerroksiselle päiväkodille, joka oli tarkoitus peruskorjata. Muuttunen tarpeen mukaan ja vanhan rakennuksen

Varian Finlandin viihtyisät tilat tukevat toimintaa

Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevien Varian Finlandin toimitilojen tilasuunnittelulla tuetaan erilaisia työn tekemisen muotoja. Sisustukseen ammennettiin elementtejä ympäröivästä maisemasta. Materiaali- ja värivalinnat viestivät

Taidemuseo Chappen arkkitehtuuri nostaa taiteen esiin

Tammisaaren uusi taidemuseo Chappe täydentää vanhaa puutalokorttelia. Suunnikkaan muoto toistuu rakennuksessa eri mittakaavoissa muodosta näyttävään julkisivuun ja detaljiikkaan. Monikäyttöisten sisätilojen suunnittelussa

Pyhä yksinkertaisuus

Tuntureiden sylissä sijaitseva luksushotelli syvähengittää vuodenaikojen virrassa Miltä kuulostaa järvenrantahotelli tuntureiden lomassa, Pyhän maisemissa? Erityisesti kansainvälisiä asiakkaita silmällä pitäen rakennettu Kurula’s

Itämeren vehreä keidas

MyStar vie laivamatkustamisen uudelle, elämykselliselle tasolle. Itämeren taika herää henkiin aisteja hivelevän vihersisustuksen avulla. Tallinkin MyStar-laiva aloitti liikennöinnin Helsinki-Tallinna -välillä joulukuussa

Inspiraationa Itämeri

    Tallink M/S MyStarin tilasuunnittelussa on panostettu kulkemisen sujuvuuteen. Sisustuksessa luodaan erilaisia tunnelmia ja leikitellään väreillä. Itämeren henki näkyy väri-

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Prointerior 3/2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.