Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Poistumisvalojen langaton tiedonsiirto pelastaa ihmishenkiä

Suuren kiinteistön turva- ja opastevalot tarvitsevat tänä päivänä paitsi sähköä, myös tietoa. Poistumisteiden valaisimet muodostavat dataverkon, jossa valvotaan valaisinten ja järjestelmän toimintaa jatkuvasti. Ja esimerkiksi poikkeustilanteessa, kuten sähköverkon toimintahäiriön aikana, valaisimet toimivat oman akkunsa varassa, ja tilanteen palatessa normaaliksi liittyvät taas yhteiseen valvontaan.

Normaalitilanteessa turva- ja opastevalot saavat siis virtaa rakennuksen sähköjärjestelmästä. Kaapeloinnin kannalta on yksinkertaisinta, jos molempien valaisinryhmien sähkönjakelu hoidetaan samalla kaapeloinnilla, kuten esimerkiksi Exilightin ESC-200-järjestelmässä. Poikkeustilanteessa valaisimet saavat virtaa valaisinkohtaisista akuista tai keskusakuista, vaikkakin keskusakkujen käyttö vähenee jatkuvasti.

Kun kiinteistöstä on syystä tai toisesta poistuttava nopeasti, turvaja opastevalot varmistavat poistumisen sujuvuuden ja ääritilanteessa pelastavat ihmishenkiä. Tämän vuoksi valaisinjärjestelmät täytyy testata kerran kuukaudessa. Jos valaisimet eivät ole osa tietojärjestelmää, tarkastus tehdään käsin. Exilightin EXIoT -langaton turvavalojärjestelmä hoitaa testauksen automaattisesti. Jos jokin valaisin ei toimi kunnolla ja vaatii huoltoa, järjestelmä lähettää tiedon vaikkapa suoraan huoltomiehen kännykkään.

EXIoT-järjestelmä muodostaa valaisimien välille nopean ja toimintavarman Wirepas Mesh -verkon, jonka kautta valaisimet välittävät turvavalokeskuksen ja huoltomiehen lisäksi tietoa myös toisilleen. Jos poikkeustilanteessa jokin yksittäinen led-valaisin putoaa verkosta, lähellä olevat muut valaisimet ottavat sen paikan ja reitittävät tiedonkulun uudelleen.

Wirepas Mesh -verkkoon voidaan liittää lähes rajaton määrä valaisimia. Valaisimien kytkeminen verkkoon on erittäin yksinkertaista, mikä osaltaan vähentää EXIoT-järjestelmän asennukseen tarvittavaa työmäärää merkittävästi.

Lisätietoja: www.exilight.fi

Jaa tämä artikkeli: 

Rakentaminen

Puun ja luonnollisten materiaalien Novo Wood

Viimeisimpinä sisustustrendeinä ovat nousseet esille aidot puupinnat, luonnollisuus ja maanläheiset värit. Koteihin ja julkisiin tiloihin kaivataan lämpöä ja kodikkuutta, joita luonnonmateriaalit

Metallista on moneksi

Suunnittelijat suosivat metallirakentamista muun muassa metallin lujuuden ja kestävyyden takia. Toisaalta metalleilla voidaan toteuttaa monenlaista näyttävää ja hienoa arkkitehtuuria. RAKENNUSMATERIAALEINA METALLIT

Luonnonkaunis kaupunki

Urbaanit vihertilat tarjoavat runsaasti mahdollisuuksia muotoilulle. Uudistuvia kaupunginosia rakennetaan tiiviisti ja tehokkaasti. Modernit kerrostalot ovat tyylikkäitä, ne nojaavat lähelle toisiaan ja

Puurakenteet monessa mukana

Puu on luonnonmukainen materiaali, joka soveltuu monenlaiseen rakentamiseen ja sisustamiseen. Puusta rakennetaan taas paljon, ja vuoden 2020 Tuusulan asuntomessuillakin esitellään useita

Julkisivut juhlavaan kuntoon

Nykyaikaiset julkisivulevyt ja -pinnoitteet ovat omiaan, kun kiinteistöjen ulkoseiniä viimeistellään kestäviksi ja kaikin puolin tyylikkäiksi. Kirkkaat ja puhtaat ikkunat julkisivussa osaltaan

Luovuuden linnoitus – Supercell

Supercell sai hienon pääkonttorin Wood Citystä – mutta aivan käden käänteessä ei kotipesään päästy. Vuonna 2021 valmistuneen Wood City -kortteliin kuuluu

PRP:n julkisivut taipuvat moneksi

Julkisivut toimivat rakennuksen käyntikorttina ja kertovat sen sisällä tapahtuvasta toiminnasta ja arvomaailmasta. Laadukkaasti toteutetut julkisivut korostavat yrityksen brändiä ja vetävät asiakkaita

Suojelukohteen laatat valmistuivat tilaustyönä

Kohteen asettamien vaatimusten mukaan suunniteltavien mittatilauslaattojen tuotekehitys alkaa oikeanlaisen savimateriaalin valinnasta. Haluttu rakenne, väri ja kiilto haetaan mallipalojen koepolttojen avulla. Helsingin