Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Pinnoite viimeistelee lattian kestäväksi ja hygieeniseksi

Erilaisten lattiapinnoitteiden käyttö on viime aikoina yleistynyt julkisessa rakentamisessa: sairaaloissa, kouluissa ja päiväkodeissa. Massalattioilla korvataan paljolti muovimattoja. Muun muassa polyuretaanipinnoitteet ovat kehittyneet aiempaa käytettävämmiksi, joten niitä asennetaan lattioihin aiempaa enemmän.

Suomalainen lattiapinnoitusten asiantuntija Master Chemicals Oy perustettiin vuonna 2008. Rakennuskemikaalien maahantuonti tuli mukaan yrityksen kuvioihin jo toiminnan alkuaikoina.

”Lattiapinnoite tekee lattian pitkäikäisemmäksi. Tuomme pinnoitteita pääasiassa Saksasta”, kertoo Master Chemicalsin toimitusjohtaja Jussi Heinonen.

Pinnoitteita on monenlaisia ja niillä on erilaisia teknisiä ominaisuuksia. Pinnoitetyypit voidaan jakaa itsesiliäviin ja hierrettäviin.

”Lattiapinnoitteen yksi keskeinen etu on mekaanisen rasituksen kesto. Pinnoite kestää mainiosti lämpöä, iskuja ja kemikaaleja”, Heinonen muistuttaa.

Myös päästöttömyys on tärkeä kysymys. Monilla lattiapinnoitteilla on M1-sisäilmahyväksyntä.

kuva

Helppohoitoinen lattia

Massalattiat ovat saumattomia rakenteita.

”Saumattomuuden ansiosta pinnoitteella saa tilaan yhtenäisen hygieenisen lattiapinnan ja eheän vaikutelman. Saumaton pinnoite mahdollistaa asioiden vaivattoman liikuttelun tilassa. Se parantaa lattian käyttömukavuutta ja helpottaa kunnossapitoa.”

Samalla tällaiset lattiat ovat muunneltavia. Vaikkapa pintaväriä voidaan vaihtaa lattian elinkaaren aikana.

”Sopivilla pinnoitteilla lattiapinta voidaan saada myös vesihöyryä läpäiseväksi tai kemikaaleja kestäväksi. Pinnoitteisiin on tullut uusia ominaisuuksia ja niitä myös kehitellään koko ajan lisää”, vakuuttaa Heinonen.

kuva

Esimerkiksi Oulun sairaalan laajennusosan työmaalle on toimitettu Vesihöyryn läpäisevää epoksilattiaa. Ratkaisu parantaa lattian hygieenisyyttä ja kosteudenhallintaa.

”Urakoitsija halusi käyttää nimenomaan Master Chemicalsin toimittamia lattiatuotteita. Olemme mukana saman työmaan jatkohankkeissakin”, Heinonen mainitsee.

”Autamme suunnittelijoita, urakoitsijoita ja rakennusliikkeitä löytämään tilaan sopivimmat laatupinnoitteet, jotka luovat perustan hyvälle elämälle.”

Lisätietoja: www.master-chemicals.fi

Teksti: Ari Mononen

kuva

Jaa tämä artikkeli: 

Pinnat

Luonnollisuus näkyy pintamateriaaleissa

Lämpimät luonnonsävyt, tekstuurit ja luonnosta vaikutteita saaneet kuosit luonnehtivat vahvasti tämän vuoden pintamateriaalien uutuuksia. Pinnat saavat olla aiempaa elävämpiä ja ilmeeltään kerroksellisempia.

Seinäpinnat ottavat uuden roolin – akustiikka, painotekniikka ja materiaalit yhdistävät toiminnallisuuden ja estetiikan

Seinä ei ole enää pelkkä tausta tilalle. Nykyaikaisessa sisustussuunnittelussa seinäpinnat osallistuvat tilan ilmeen rakentamiseen, käyttäjäkokemukseen ja jopa työskentelyn tai oppimisen edellytyksiin. Samalla digitaalinen painotekniikka on laajentanut suunnittelijan mahdollisuuksia toteuttaa yksilöllisiä pintoja lähes mille tahansa materiaalille. Kun tähän yhdistetään kasvavat vaatimukset hyvästä akustiikasta, seinäratkaisut ovat nousseet merkittäväksi osaksi kokonaisvaltaista tilasuunnittelua. Onnistunut lopputulos syntyy kuitenkin vasta silloin, kun estetiikka, tekninen toimivuus ja materiaalien ominaisuudet suunnitellaan yhtenä kokonaisuutena.

Tekstiili ei ole enää vain viimeistelymateriaali

Julkitiloissa tekstiili vaikuttaa yhtä aikaa akustiikkaan, tilan tunnelmaan, visuaaliseen identiteettiin ja materiaalien kestävyyteen. Kun suunnittelussa huomioidaan myös huollettavuus ja materiaalin elinkaari, tekstiilistä voi tulla yksi tilan toiminnallisista rakennuspalikoista.

Perinteiset materiaalit, uudet vaatimukset

Laatat, luonnonkivi ja tiili ovat rakennusmateriaaleja, joiden käyttö perustuu paljon muuhunkin kuin estetiikkaan. Arkkitehdille ja suunnittelijalle ne ovat välineitä, joilla vaikutetaan rakennuksen käyttöikään, huollettavuuteen, sisäilmastoon ja käyttökokemukseen. Samalla materiaalivalintoja ohjaavat yhä vahvemmin vastuullisuus, elinkaariajattelu ja rakennusten muuttuvat käyttövaatimukset. Perinteiset materiaalit ovatkin löytäneet uuden roolin nykyarkkitehtuurissa, jossa pitkäikäisyys ja ajaton ilme nousevat hetkellisiä trendejä tärkeämmiksi.

Lasi muuttuu passiivisesta pinnasta aktiiviseksi rakennusosaksi

Lasi on siirtymässä arkkitehtuurissa ja sisustussuunnittelussa uuteen rooliin. Pelkän läpinäkyvän materiaalin sijaan siitä on kehittymässä teknisesti aktiivinen ja tilan toimintaan vaikuttava rakennusosa, jossa yhdistyvät energiatehokkuus, muunneltavuus, yksityisyys ja kestävyys. Muutos näkyy sekä materiaalikehityksessä että suunnittelukäytännöissä.

Lattia kantaa arkkitehtuuria — materiaali ratkaisee

Lattia on sisustuksen suurin yksittäinen pintarakenne. Se määrittää tilan akustiikan, lämpömukavuuden ja visuaalisen yhtenäisyyden — ja samalla se joutuu kovimmalle rasitukselle. Materiaalivalinta on siksi sekä tekninen että arkkitehtoninen päätös.

Uutta ilmettä seinäakustiikkaan

Seinäakustiikka ei ole vain huomaamaton tekninen ratkaisu, vaan yhä useammin aktiivinen osa tilan visuaalista identiteettiä. Uusi Ecophon Texona-värivalikoima tuo suunnitteluun tervetulleen

Piristä sisustusta värillisillä akustiikkatuotteilla

Kivivillapohjaisen Rockfon Color-all® -akustiikkaratkaisun vivahteikkailla sävyillä voi luoda erilaisia tunnelmia klassisen hienostuneesta aina dramaattiseen tai kodikkaaseen. Suljetussa kierrossa kierrätettävän tuotteen akustiset

Habitare vie suomalaista muotoilua maailmankartalle

Habitaren vahvasti kasvava ammattilaisalusta Habitare Pro tähtää suomalaisen muotoilualan kansainvälistymiseen sekä ammattilaisyleisön verkostoitumis- ja liiketoimintamahdollisuuksien tukemiseen. Monipuolinen ohjelmatarjonta on suunniteltu muotoilualan

Kylppäri 2024

Tulevaisuuden kylpyhuoneiden designissa irrotellaan maltillisesti – samalla kun vastuullisuus kiihdyttää edelleen. Prointerior kysyi viideltä asiantuntijalta, mitkä trendit sykähdyttävät kylppäreissä ja vessoissa

Melusta mukavuuteen

Akustiikkasuunnittelu vaikuttaa tilojen toiminnallisuuteen Ravintoloiden, liikuntatilojen ja oppimisympäristöjen akustiikkasuunnittelu parantaa tilojen viihtyisyyttä. Akustiikan parantamiseen on lukuisia vaihtoehtoja niin seiniin, alakattoon kuin

Heimtextil 2024: sisustustekstiilit palaavat kukoistukseensa

Tämän vuoden Frankfurtin Heimtextil-messuilla sekä näytteilleasettajien että vierailijoiden määrä oli noususuunnassa. Arkkitehdit ja sisustussuunnittelijat pääsivät jälleen nauttimaan laajasta Interior.Architecture.Hospitality -ohjelmasta. Kestävä

Saumaton, kestävä ja esteettinen

Flowcrete on yksi Euroopan johtavista lattiapinnoitteiden kehittäjistä ja valmistajista. Flowcrete-pinnoitusjärjestelmät on kehitetty vaativiin ympäristöihin, joissa pinnoitteelta vaaditaan kulutus- ja kemikaalienkestoa sekä

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Prointerior 3/2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.