Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Nuoria arkkitehtisuunnittelijoita palkittiin

Kilpailun voitti ehdotus KATOILLA. Perusteluissa mainitaan mm. että ehdotuksen ulkoarkkitehtuuri on näyttävää ja yksityiskohtaisen huoliteltua. Ehdotus muuttaa olemassa olevien rakennusten arkkitehtuuria voimakkaasti muusta ympäristöstä poikkeavaksi, mutta syntyvä arkkitehtuuri on itsessään yhdenmukaista ja onnistunutta.

Julkisivurakenteiden suunnitteluun panostettava jatkossa entistä enemmän

Teksti: Riina Takala-Karppanen

Julkisivuyhdistyksen viidestoista Kerrostalon korjauksen ideakilpailu 2022 on ratkennut. Tampereen yliopiston arkkitehtuurin yksikön opiskelijoiden tehtävänä oli tuottaa arkkitehtonisesti korkeatasoinen korjaussuunnitelma Helsingin Meri-Rastilassa sijaitsevan Asunto Oy Rastilankallion asuinkerrostalon korjaamiseksi. Palkintojen saajat julkistettiin Julkisivuyhdistyksen järjestämässä ”Julkisivut tänään ja huomenna” -seminaarissa 14.4.2023.

Kerrostalon korjauksen ideakilpailussa 2022 jaettiin 1. palkinto (2 000 €) nimimerkille KATOILLA, tekijöinä Sofia Euro, Sami Maaizate, Mikko-Ville Sirola.

2. palkinnon (1 500 €) sai nimimerkki KALLIONIITTY, tekijöinä Elina Kettunen, Saara Pernu, Jemina Tabor, Jenni Halme.

Palkintolautakunta päätti jakaa kolme kunniamainintaa nimimerkeille:

– BOKSIT, tekijöinä Milla Bergqvist, Joakim Pihlajaniemi, Laura Lehtinen.
– KALLEUS, tekijöinä Meeri Koivistoinen, Katja Huitti, Vilma Saukkonen, Olivia Myntti.
– VANAMO, tekijöinä Elma Mettälä, Katja Pekkinen, Perttu Raudasoja, Altti Saarisalo, Sanni Teräväinen.

Julkisivuyhdistys r.y.
As Oy Rastilankallio Helsingistä. Kuva Vahanen Rakennusfysiikka Oy:n tekemästä kuntotutkimuksesta.

Tarpeen tuntea eri julkisivumateriaalit

”On tarpeen tuntea eri julkisivumateriaalien mahdollisuudet, kestävyys ja huollettavuus. Esimerkiksi tuulettuvissa julkisivuissa pintamateriaalien ja muiden rakenneosien kirjo on laaja. Julkisivuyhdistyksen laatimaan by 64 Tuulettuvat julkisivut -julkaisuun on kerätty tuulettuvia julkisivurakenteita koskevat hyvän rakentamistavan mukaiset suunnittelu- ja toteutusohjeet rakennushankkeen eri vaiheisiin sekä uudis- että korjausrakentamista silmällä pitäen. Myös by 75 Muurattujen ja rapattujen julkisivujen kuntotutkimus-julkaisu antaa ohjeita ylläpitoon ja korjaamiseen”, arkkitehti SAFA Maritta Koivisto totesi Rakennustuoteteollisuuden edustajana kilpailun tuomaristossa.

Myös arkkitehti, SAFA Henna Helander puhui seminaarissa erilaisten materiaalien ominaisuuksista arkkitehtuurin kannalta. Hän piti tärkeänä, että arkkitehdeillä on laaja näkökanta erilaisiin materiaaleihin, jotta rakentamisessa voidaan toteuttaa sitä, mitä halutaan.
”Kun ihmiset saavat itse päättää, minkälaisia rakennuksia rakennetaan, silloin meillä on paljon vaihtelevampaa ympäristöä. Väitän, että ympäristömme monimuotoistuu ja meillä tulee olemaan ympäristössämme enemmän epätäydellisyyksiä. Meidän täytyisi ottaa ilo irti esimerkiksi kasvillisuudesta ja kaikista muistakin uusista mahdollisuuksista”, Helander totesi.

Tutkijatohtori Toni Pakkala Tampereen yliopistosta tarkasteli seminaarissa julkisivumateriaalien säänkestoa ja säilyvyyttä muuttuvassa ilmastossa. Esitykseen liittyen Julkisivuyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Stina Hyyrynen A-Insinöörit Suunnittelu Oy:stä muistutti siitä, miten ilmastonmuutos tulee rasittamaan erityisesti julkisivurakenteita, ja siksi julkisivut ovat entistä tärkeämmässä osassa rakennuksen kosteusteknistä toimivuutta.

”Julkisivumateriaalien ja -järjestelmien valinnalla tulee olemaan iso rooli. Myös julkisivurakenteiden suunnitteluun pitää panostaa entistä enemmän niin uudis- kuin korjausrakentamisessa. Korjausrakentamisen painopiste siirtyy uudempaan rakennuskantaan, mikä on monimuotoisempaa rakenteiden ja osin materiaalien kannalta. Tämä asettaa entistä suurempia haasteita korjaussuunnittelijoille – arkkitehdeille ja rakennesuunnittelijoille”, Hyyrynen viestitti.

Julkisivuyhdistyksen edistämät ja Betoniyhdistyksen julkaisemat ohjeet by 64 Tuulettuvat julkisivut ja by 57 Eriste- ja levyrappaus sekä by 75 Muurattujen ja rapattujen julkisivujen kuntotutkimus toimivat hyvinä tietolähteinä. Sen lisäksi JUKO-ohjeistokansion päivittäminen on käynnistynyt. Julkisivujen korjaamisen aineisto on suunnattu kiinteistönomistajille ja suunnittelijoille ja päivitetty JUKO julkaistaan syksyllä vapaasti käytettäväksi yhdistyksen kotisivulla.

Lisätietoja Kerrostalon korjauksen ideakilpailusta ja seminaarista osoitteesta: www.julkisivuyhdistys.fi/uutishuone

Teksti: Riina Takala-Karppanen, sihteeri

Jaa tämä artikkeli: 

Rakennusosat

Kestävää rakentamista kivimateriaaleilla

Kun rakennusten halutaan kestävän käytössä pitkään, kivitalojen rakentaminen on usein hyvä ratkaisu. Toisaalta rakennuskivet ja kivilaatat toimivat hyvin myös sisustuksessa. Tiilistä,

Suoja-aineet antavat pitkäkestoisen suojan julkisivulle

Käyttötarkoitukseen sopivalla suoja-aineella suojattu julkisivu pysyy edustavana. Haastavasta punajäkälästä pääsee eroon auringonvalon puhdistavaa vaikutusta tehostavalla suoja-aineella. Suoja-aineet tuovat säästöjä, sillä julkisivun

Kotiin panostetaan, kun maailmalla myrskyää

Tuoreen trendiraportin mukaan suomalaiset haluavat panostaa kotiinsa. Arvostamme energiatehokkuutta, vastuullisuutta ja digitaalisuutta sekä unelmoimme muutosta maalle. Trendit näkyvät mielenkiintoisella tavalla myös

Julkisivut lämmönpitäviksi

Rakennusten julkisivut on syytä korjata kuntoon, jotta ne kestäisivät tuulta, sadetta, kylmiä säitä ja katumelua. Sekä kukkarot että ympäristö kärsivät varsinkin

Sisäilmasto on monen tekijän summa

Paranna sisäilmaa ja rakennuksen energiatehokkuutta sopivalla ilmanvaihdolla ja lasituksella Yleisimpiä sisäilmaongelmia ovat liian korkeat ja liian alhaiset lämpötilat sekä tunkkaisuus. Oikein

Valaistus turvallisuuden tukena

Turvavalaistus toteutetaan kohteen ja käyttötarpeen mukaisesti. Etähallinta ja -testaus helpottavat turvavalaistuksen kunnossapitoa. Adaptiiviset järjestelmät yleistynevät lähivuosina. TURVAVALAISTUS ON kiinteistön turvallisuusjärjestelmien oleellinen

Miten suunnitella optimaalinen lasirakenne?

Lasirakenteet tuovat arkkitehtuuriin estetiikkaa ja erilaisia toiminnallisuuksia. Lisäksi rakenteiden on täytettävä rakennusmääräysten vaatimukset. Lasin ominaisuudet kehittyvät jatkuvasti, joten miten suunnitella juuri

Laatat, kivet ja tiili

Pasilan Konepajan restauroinnissa näkyvät kerroksellisuus ja rosoisuus Restaurointikohteen arkkitehtuurissa eri aikakausien kerrokset voidaan tuoda esiin vanhaa kunnioittaen. Punatiilestä ja luonnonkivestä syntyy

Parvekekaiteiden turvallisuus selvityskohteena

Kirjoittaja: Inari Weijo Suomessa on suhteellisen harvinaislaatuista, että rakennustyömailla tai rakennuksissa tapahtuu onnettomuuksia, joissa tavanomaisen käytön seurauksena syntyy vakavia tapaturmia ja

Julkisivut kannattaa korjata kunnolla

Rakennusten ulkoseinien lämmöneristyksen parantaminen on ympäristön kannalta myönteistä. Ulkoseinien uusiminen tyylikkäiksi ja energiatehokkaiksi tyypillisesti nostaa kiinteistön arvoa ja asumismukavuutta. Samalla taloyhtiössä

Tiili ja rappaus ikisuosiossa

Muurattujen ja rapattujen julkisivujen kuntotutkimukseen lisää panostusta Kirjoittaja: Inari Weijo Suomalainen rakennettu ympäristö muodostuu monimuotoisesta rakennuskannasta, jonka merkittävänä julkisivumateriaalina on jo

Linnuille turvaa Pilkington AviSafe™-lasilla

NSG Groupin kehittämän Pilkington AviSafe™ -lasin erikoispinnoite on suunniteltu estämään lintujen törmäämistä rakennuksen ikkunoihin ja julkisivuun. Useimmiten linnut törmäävät lasiin, kun

Suojaus mukaan jo suunnittelupöydällä

Oikein suojattu julkisivu kestää vuosikymmenestä toiseen hyväkuntoisena ja hyvännäköisenä Rakennuksen julkisivu on käyntikortti, joka antaa ensivaikutelman rakennuksen tyylistä ja kunnosta. Sopivien