Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Neoen toi taiteen osaksi Lappeenrannan kaupunkikuvaa Yllikkälän akkuhankkeen yhteydessä

Kuva: Ilkka Vuorinen

Jussi TwoSevenin seinämaalaus käsittelee kestävän kehityksen teemoja. Yksityisellä rahoituksella toteutettu teos sijoitettiin kaupungin keskustaan kaikkien asukkaiden iloksi.

Neoen Renewables Finland Oy on ottanut käyttöön Lappeenrannan Yllikkälässä sijaitsevan Pohjoismaiden suurimman, Yllikkälä Power Reserve Two -akkuvaraston. Hankkeen valmistumisen kunniaksi Neoen tilasi taideteoksen Lappeenrannan keskustaan.

“Neoen kehittää, rakentaa ja operoi uusiutuvan energian projekteja ympäri maailmaa. Meille on tärkeää elävöittää tuotantolaitoksiamme tuomalla niihin paikallista taidetta”, Neoenin hankekehitysjohtaja Miika Pilli kertoo.

“Perinteisesti olemme toteuttaneet taidetta esimerkiksi tuulivoimaloidemme ja akkuvarastojemme yhteyteen. Yllikkälä Power Reserve Two -akkuhankkeessa päätimme kokeilla jotakin uutta ja sijoittaa taideteoksen keskeiselle paikalle kaupungin keskustaan kaikkien asukkaiden iloksi.”

Kuva: Jussi TwoSeven

Teemana kestävä kehitys

Taiteilija Jussi TwoSevenin toteuttama seinämaalaus ASIO OTUS 61°01’20.3″N 28°01’57.6″E sijaitsee osoitteessa Koulukatu 1. Kestävän kehityksen teemoja käsittelevässä teoksessa luontoa symboloiva sarvipöllö (Asio otus) seisoo abstraktien mutta selvästi ihmisen luomien rakenteiden päällä. Pöllön ylväs asento kuvastaa tasapainoa luonnon ja ihmisen välillä.

“Jussi TwoSevenin teos on otettu äärettömän positiivisesti vastaan niin asukkaiden kuin Lappeenrannan kaupungin toimesta”, Miika Pilli iloitsee.

Taiteen tilaajana uusiutuvan energian tuottaja Neoen tarjosi Jussi TwoSevenille luontevan lähtökohdan tarkastella ihmisen ja luonnon suhdetta.

“Teos viittaa siihen, että meidän tulee tehdä vastuullisia päätöksiä kestävän teknologian ja luonnon monimuotoisuuden puolesta. Kun ihminen toimii yhteistyössä ekosysteemien kanssa, syntyy perusta ympäristölle, joka säilyy elinvoimaisena myös tuleville sukupolville”, Jussi TwoSeven kertoo teoksen lähtökohdista.

Kuva: Ilkka Vuorinen

Kaupunkikuvaa elävöittävän teoksen toivotaan ilahduttavan mahdollisimman monia lappeenrantalaisia vuosien ajan.

“On hienoa, että laadukasta kaupunkitaidetta toteutetaan myös yksityisellä rahoituksella. Teos on saanut paljon positiivista palautetta sekä viereisiltä taloyhtiöiltä että ohikulkijoilta. Paikka on näkyvä niin jalankulkijoille kuin myös ohiautoileville. Erityisesti on ilahduttanut naapuritaloyhtiöiden myönteinen suhtautuminen”, Lappeenrannan kaupunginarkkitehti Maarit Pimiä toteaa.

Jussi TwoSeven (s. 1983) on tunnettu eläinaiheisista maalauksistaan, joita voi nähdä sekä kaupunkitilassa että gallerioiden seinillä. Hänen teoksensa käsittelevät ihmisen ja luonnon haurasta suhdetta, ja ne syntyvät spraymaalia ja sabluunoita hyödyntäen.

Hankkeen taidekoordinoinnista ja tuotannosta vastasi Upeart.

Lähde: Upeart, Viestintä

Jaa tämä artikkeli: 

Pinnat

Muunneltavien tilojen akustiikan huomioiminen

Tilojen akustiikka on muodostunut tärkeäksi tekijäksi rakennetulle sisäympäristölle. Akustiikalla voidaan vaikuttaa tilan viihtyvyyteen, keskittymiskyvyn ja motivaation parantamiseen sekä työssäjaksamiseen. Tila-akustiikan huomioiminen

Taide ja design osana akustisia ratkaisuja

Akustiikka on osa kokonaisvaltaista tilasuunnittelua. Laadukkaat akustiset designtuotteet yhdistävät taiteen akustiikkaan. Paytrailin Tampereen toimitiloihin toteutettiin toiminnallisesti ja visuaalisesti yhdenmukainen sisustuskokonaisuus, jossa

Pinnoitettavat lattiatasoitteet

Tartuntavetolujuus on tasoitteen tärkein ominaisuus, kun sitä lähdetään pinnoittamaan. Pinnoitteen lujuudenkehityksen aikana muodostuu suuria vaakasuuntaisia vetojännityksiä, jotka kohdistuvat alustaan. Mikäli tasoitteen

Honka – tunne metsän voima

Pohjoisen läheinen luontosuhde ja ainutlaatuinen valo ovat suomalaisen onnellisuuden ydin. Hongan tehtävä on tuoda metsän ja auringonvalon elinvoimaa ihmisten elämään. Siksi

Lämpöpuu – tyyliä ja kestävyyttä

Materiaalin valinnalla on merkitystä, kun rakennetaan muuttuviin olosuhteisiin. Sävykäs thermo- eli lämpöpuu on paitsi kaunista katsella myös säänkesto-ominaisuuksiltaan verratonta. Pirkkalalaisen Karavan

Seinäverhoukset ja akustoinnit

Arkkitehtuurin ja rakentamisen trendit ovat vieneet rakentamista suurempien ja avarampien sisätilojen suuntaan julkisissa- ja toimistorakennuksissa sekä myös omakotitalorakentamisessa. Avarat, kevyemmin elementein

Uuden ajan lattiamateriaalit

Julkisen tilan lattiamateriaali joutuu kovalle kulutukselle. Parhaimmillaan – tai pahimmillaan – lattialla saattaa kävellä kymmeniä tuhansia ihmisiä päivässä ja kuitenkin lattiapinnan

Älykäs saumauslaasti

Uusi Premium-saumauslaasti ARDEX G10 tarjoaa täydellisen yhdistelmän toimivuutta ja estetiikkaa. Laaja käyttöalue ARDEX G10 -saumauslaastilla voidaan saumata keraamisia laattoja, luonnonkiviä ja