Kalusteet ja varusteet
Sisustussuunnittelu
Sisäpinnat ja tilaosat
Bulevardin designkeidas hyvässä vedossa
Vuonna 2015 ovensa avannut Dekostudio on liki 10 vuodessa vakiinnuttanut asemansa rakennus- ja sisustusalan kohtaamispaikkana. Suunnittelijoiden,
arkkitehtien ja rakentajien temmellyskentäksi suunniteltu showroom on enemmän kuin lunastanut siihen ladatut odotukset.
KESKON ALKUPERÄISESSÄ visiossa haluttiin luoda urbaani näyttelytila,
joka tuo sisustustuotteet suunnittelijoiden ulottuville, hyvien kulkuyhteyksien
varrelle. Bulevardi 46:ssa sijaitseva showroom on lokaationsa
puolesta napakymppi.
Vuonna 2016 Dekostudio-tiimiin hypännyt suunnittelukoordinaattori
Minna Molkentin-Salmi on nähnyt, miten alan väki on pikkuhiljaa ensin
löytänyt Bulevardin runsaudensarven – ja sitten ottanut sen omakseen.
Nykyään suunnittelijoita tulee tänne jo läppärin kanssa töihin – mikä
on kätevää, kun materiaalit ovat käden ulottuvilla.
Moni suunnittelija on kiitellyt Dekostudion tiimiä nimenomaan jalkatyön
ja ajan säästämisestä. Hyvin usein saamme kuulla, että ihanaa kun
saa kaiken kerralla, eikä tarvitse juosta ympäri kaupunkia. Ovi käy normaalina
viikkona tiuhaan.
19 vahvaa kumppania
Keskon omat designmaailmat ovat luonnollisesti hyvin esillä: Keskon
sisustamisen ja kalustamisen tuotteita löytyy joka lähtöön. Samalla Dekostudio
tukee Keskon Yrityspalvelun ja K-rauta-kauppojen ammattiasiakasmyyntiä.
Keskon lisäksi Dekotudion tiimiin kuuluu 19 bränditoimittajaa.
Dekostudio tuo esiin todellisen täyslaidallisen Keskon ja sen kumppaneiden
valikoimaa antaakseen ammattilaisille inspiraatiota. Showroom
sisältää niin paljon erilaisia tuotteita, että moni alan konkarikin on nöyrtynyt
tunnustamaan, että jokainen piipahdus Dekostudiossa on todellinen
löytöretki.
Näin esimerkiksi asiakkaan rakennusprojektin materiaalivalinnat ovat
vahvalla pohjalla heti alkuvaiheesta lähtien, Molkentin-Salmi toteaa.
Asiakkaalle maksimaalinen hyöty
Rakennusliikkeiden kanssa paljon yhteistyötä tekevä myyntipäällikkö
Susanna Soriola kertoo, että monet rakennusliikkeet arvostavat
Dekostudion
asiakaslähtöistä otetta:
Kun asiakas on kiinnostunut vaikkapa kylpyhuoneen tuotteista, niin
me saamme nopeasti sovittua tänne esittelyn, jossa vaikkapa kolme
brändiä
kertoo valikoimistaan, kuvailee kolme vuotta Dekostudiolla työskennellyt
Soriola.
Haluamme, että Dekostudion ja Keskon Yrityspalvelun kanssa toimiminen
on asiakkaalle mahdollisimman helppoa – ja että hän saa siitä
maksimaalisen hyödyn.
Tapahtumat kirittävät kulttuuria
Dekostudiolla järjestetään myös kutsutilaisuuksia, luentoja ja koulutuksia
– joihin liittyy tietysti myös verkostoitumismahdollisuuksia. Minna Molkentin-
Salmi kertoo, että alusta asti järjestetyt tapahtumat ovat olleet verkostoitumisen
kannalta tärkeitä. Tapahtumia järjestetään joka vuosi kymmenkunta.
Tapahtumat ovat keränneet väkeä ja herättäneet keskustelua. Sitä
kautta tietoisuus showroomista on kasvanut, toteaa Molkentin-Salmi.
Myös somekanavat ovat aktiivisessa käytössä ja viikoittain julkaistaan
jotain uutta Instagramissa.
Tärkeä kohderyhmä on myös alan opiskelijat. Meillä käy joka vuosi
vierailijaryhmiä eri oppilaitoksista tutustumassa, Molkentin-Salmi lisää.
Näppituntumaa ei korvaa mikään
Molkentin-Salmi ja Soriola uskovat, että vaikka virtuaaliset kauppapaikat
ovat olleet paljon esillä viime aikoina, designpuolella on edelleen vahvaa
hands on -viritystä.
Kyllä hypistely on edelleen se juttu, nauraa Molkentin-Salmi.
Maaliskuussa Dekostudio järjesti myös minimessut. Minimessuilla
esiteltiin sisustamisen ja kalustamisen uusimmat tuulet ja paikalla olivat
kaikki Dekostudion yhteistyökumppanien edustajat.
Teemana tänä vuonna oli vihreät arvot ja vastuullisuus, Molkentin-
Salmi kertoo.
Koko arvoketju vihertää
Kesko on valittu maailman vastuullisimmaksi päivittäistavarakaupan yritykseksi
vuoden 2024 Global 100 -listalla. Itse asiassa Kesko on maailman
ainoa yritys, joka on valittu maailman vastuullisimpien yritysten listalle joka
vuosi listan perustamisesta eli vuodesta 2005 alkaen.
Sama vastuullisuusajattelu, mikä on päivittäistavarapuolella, on vahva
myös rakentamisen ja talotekniikan puolella.
Keskon vihreä vire näkyy tietysti myös siinä, että toimittajat reivaavat
vastuullisuuskonseptejaan yhä parempaan iskuun. Tämän kehityksen
tuloksena meillä on jo laattavalmistajia, joiden laatat tehdään 40% kierrätysmateriaaleista
ja tehdas pyörii mahdollisimman ympäristöystävällisesti,
kuvailee Molkentin-Salmi. Myös hiilinegatiiviset lattiat ovat saapuneet
mallistoon.
Tulevat rakennuslakien muutokset ajavat rakennusliikeitä ja suunnittelijoita
tekemään vastuullisempia valintoja, lisää Soriola. Kumppanuusverkostomme
jäsenet tekevät koko ajan työtä sen eteen, että toimintaa
muutetaan vastuullisemmaksi ja materiaalien kirjo laajenee.
Tien päällä taas
Dekostudion väkeä ei myöskään voi syyttää vain omassa poterossaan
istumisesta. Dekostudio Goes on Tour -kiertue vieraili keväällä 2024 viidellä
eri paikkakunnalla (Oulu, Kuopio, Jyväskylä, Tampere, Turku). Kiertueen
päätöstä ja kesän alkua juhlittiin perinteisesti Helsingissä.
Kiertueella kunkin paikkakunnan nimetyt K-Raudat järjestivät ammattilaisille
aamiaisen/lounaan, ja iltapäivällä verkostoiduttiin After Work
-hengessä.
Kiertue-toiminta on tärkeää, koska haluamme palvella koko Suomen
suunnittelijoita, linjaa Soriola.
Toiselle vuosikymmenelle
Ensi vuonna Dekostudio juhlistaa 10-vuotissynttäreitä – mutta Molkentin-
Salmi ja Soriola pohtivat peliliikkeitä vielä kauemmas tulevaisuuteen.
Yhtenä toiminnan ankkurina on tietenkin ison talon vankkumaton tuki:
Kesko on varteenotettava, vastuullinen ja vakavarainen toimija myös
designpuolella – ja sen tähden luotettava partneri kaikille suunnittelijoille
ja rakentajille, toteaa Soriola.
Molkentin-Salmi korostaa, että liki vuosikymmenessä Dekostudio
on läpikäynyt evoluution joksikin pelkkää showroomia isommaksi: Dekostudio on suunnittelijaväen oma yhteisö, kohtauspaikka ja inspiraation
herättäjä.
Dekostudio löytyy osoitteesta Bulevardi 46, Helsinki.
Avoinna ammattilaisille arkisin ma–to klo 8.30–17 ja pe klo 9–15.
Dekostudioon voi aina olla myös etukäteen yhteydessä ja
varata oman vierailuajan.
www.dekostudio.fi
Instagram: dekostudio_bulevardi 46
LinkedIn: dekostudio_bulevardi46
Teksti: Sami J. Anteroinen