mainos_1112

Sisustussuunnittelu

Stailaamisen edelläkävijäksi sattumalta

Sisustusalan yrittäjän arki täyttyy mukaansatempaavista projekteista

artikkelikuva: Stailaamisen edelläkävijäksi sattumalta

Televisiosta tuttu sisustussuunnittelija Niina Ahonen on ollut lapsesta saakka kiinnostunut sisustuksesta. Sisustusalan yrittäjäksi ja stailaamisen edelläkävijäksi hän ryhtyi tutustuttuaan sattumalta home stagingiin eli asunnon stailaamiseen houkuttelevaksi asunnon myyntiä varten.

ALUN PERIN sosiaalialalla työskennellyt Niina Ahonen päätyi stailausja sisustussuunnittelualan ammattilaiseksi vanhempainvapaalla saamansa liikeidean ansiosta. Asumisen tilat ovat kiinnostaneet Ahosta lapsesta saakka, ja sisustaminen on kulkenut mukana aina harrastuksena.

”Lasten ollessa pieniä yöunet jäivät joskus vähiin, ja eräänä valvottuna yönä päädyin yhdysvaltalaisille stailaamista käsitteleville nettisivuille. Home staging ilmiönä herätti heti kiinnostukseni”, Ahonen muistelee.

Home stagingissa eli asunnon stailauksessa yksityisasunto sisustetaan mahdollisimman houkuttelevaksi asunnon myyntiä varten. Myyntistailauksessa korostetaan asunnon parhaita puolia, tuodaan esiin sen mahdollisuuksia ja lisätään sen houkuttelevuutta ostajaehdokkaiden silmissä.

”Uppouduin ilmiöön siltä istumalta aivan täysillä. Suomessa ei vielä tuolloin ollut stailausyrityksiä, joten päätin perustaa oman ja lähteä luomaan alaa meille tyhjästä. Monta asiaa tulikin opittua kantapään kautta”, kertoo Ahonen.

Ahonen perusti oman yrityksen ja opiskeli pikkulapsiarjen ohella sisustussuunnittelijaksi. Uuden alan tuominen Suomeen vaati suunnitelmallisuutta ja vahvaa omaa näkemystä, sillä kenenkään muun jalanjälkiä ei voinut seurata.

voinut seurata. ”Työnkuva monipuolistui nopeasti stailaamisesta sisustussuunnitteluun. Ihanat asiakkaani innostuivat stailaustöistäni ja niiden kautta mukaan tulivat erilaajuiset sisustussuunnittelutyöt. Stailaus ja sisustussuunnittelu lähtivät kehittymään rinta rinnan”, Ahonen kertoo.

Yrittäjyydessä parasta on monipuolisuus

Yrittäjyydessä Ahonen pitää parhaana ja kiinnostavimpana puolena erilaisten mielenkiintoisten ja mukaansa tempaavien projektien muodostamaa kokonaisuutta, josta työ muodostuu. Stailaamisen ja sisustussuunnittelun lisäksi Ahosen työpäivät täyttyvät kouluttamisesta, luennoimisesta ja televisiotyöstä.

Ahonen tunnetaan Kotoisa-, Pientä pintaremonttia- ja Pientä mökkiremonttia -ohjelmista. Energinen Ahonen on tuonut kiinnostavia sisustusprojekteja monien television katselijoiden olohuoneisiin jo yli vuosikymmenen ajan.

Televisiotyö vaatii sanavalmiutta, nopeaa reagointia ja oman ajatus- ja työskentelyprosessin jatkuvaa sanallistamista.

”Pidän todella paljon televisiotyöstä. Siinä on jotain juuri minulle sopivaa. Televisioprojektit ovat mielenkiintoisia hankkeita, ja kameran edessä työskentely tuo omat näkökulmansa sisustussuunnitteluun. Tulevaisuuden urahaaveeni liittyvätkin tv-työskentelyyn”, pohtii Ahonen.

Muiden projektien ohella Ahonen kouluttaa uusia sisustusalan ammattilaisia perustamassaan Sisustusakatemiassa. Hän kokee kouluttamisen ja sisustamiseen liittyvistä aiheista luennoimisen inspiroivana.

”On upeaa saada puhua kiinnostavista aiheista ja välittää tietoa kuulijoille”, sanoo Ahonen.

”On upeaa saada puhua kiinnostavista aiheista ja välittää tietoa kuulijoille.

Sisustusidea voi syntyä missä vain

Ahoselle kaikki tilat ovat inspiraation lähteitä, joista hän poimii ideoita. Joskus hyvä idea syntyy merimaisemaa tai metsää katselemalla, joskus vaikkapa kauppakeskukseen tai muuhun tilaan toteutettu sisustusratkaisu voi inspiroida.

”Olen kulkenut lapsesta saakka silmät auki sekä sisustetuissa tiloissa että luonnossa. Poimin luontaisesti vinkkejä ja ideoita hyvistä tiloista. Osa ideoista jää mieleen ja yhdistyy toisaalla näkemääni yksityiskohtaan. Otan myös paljon kuvia muistin tueksi”, Ahonen kertoo.

Pienetkin muutokset vaikuttavat yleisilmeeseen

Tilan ilme voi muuttua dramaattisesti yksinkertaisillakin ideoilla. Ahonen nostaa esimerkiksi vaikkapa olohuoneen sisustamisen suurella matolla.

”Suomessa on totuttu tietynkokoisiin sisustuselementteihin, ja totuttua suurempi matto voi ensiajatuksena tuntua vieraalta. Tuttuja tapoja haastamalla sisustuksesta tulee tuore ja raikas.”

Monet kaipaavat ammattilaisen näkemystä valaistukseen. Ainoa sisustuksesta puuttuva elementti saattaa olla kaunis, epäsuora valaistus, jonka avulla muutoin viihtyisä ja toimiva sisustus viimeistellään.

Ahonen suosii aitoja luonnonmateriaaleja ja hänen silmäänsä miellyttävät harmoninen värimaailma sekä pehmeät, luonnolliset sävyt. Asiakastöissä hän suunnittelee värimaailman asiakkaan toiveiden pohjalta siten, että se sopii kohteeseen.

Pitkäikäistä, ajatonta sisustusta voi maustaa muutamilla trendisisustustuotteilla, ja Ahonen seuraa alan kehittymistä ja trendejä jatkuvasti.

”Stailaamisessa trendeillä on suurempi merkitys. Houkuttelevuus syntyy ajanmukaisten kalusteiden, tekstiilien ja sisustustuotteiden kokonaisuudesta.”

Teksti: Merja Maukonen
Kuva: Martina Vara

Mitä mieltä olit artikkelista?

vote 1 vote 2 vote 3 vote 4 vote 5

Seuraa Prointerior

Prointerior uutiskirje

UUSIMMAT

LUE UUSIN NÄKÖISLEHTI
prointerior 4/2024

prointerior-lehti



Seuraa Prointerior
Facebook, seuraa LinkedIN, seuraa
PubliCo B2B mediat:
enertec »     HR viesti »     kita »     prointerior »     prologistiikka »     prometalli »     proresto »     seatec »