mainos_1112

Sisäpinnat ja tilaosat (akustoinnit, alakatot, pintasuojaus, puu, laminaatti, väliseinät, tilanjako)

Akustiikka paremmaksi alakatto- ja seinäverhouslevyillä

artikkelikuva: Akustiikka paremmaksi alakatto- ja seinäverhouslevyillä

Rockfon® Canva™ Wall panel
KUVA: ROCKFON

Hälyäänien vaimennusta tarvitaan yhä enemmän niin uudisrakentamisessa kuin saneerattavissakin kohteissa. Akustisia verhouksia asennetaan nykyään varsinkin julkisten rakennusten alakattoihin ja sisäseinäpinnoille, ja verhouslevyihin saadaan näyttävyyttä esimerkiksi painatuksilla, tulostuksilla tai perforoinneilla. Käyttöikänsä jälkeen levyt voidaan ehkä kierrättää uusiokäyttöön.

TURHAT HÄLYÄÄNET ovat tulleet työpaikkojen ongelmaksi varsinkin avokonttorien ja niin sanottujen joustavien toimistotilojen yleistyttyä. Kouluihinkin suunnitellaan nykyisin paljon avotiloja.

Niinpä tyypillisiä käyttökohteita akustisille seinä- ja kattovaimennuslevyille ovat esimerkiksi liikuntasalit, auditoriot, toimistot sekä teollisuusrakennukset.

”Avotoimisto on ongelmallinen paikka työntekijöille, jotka ovat tottuneet rauhallisiin työtiloihin. Korona-ajan jälkeen henkilöstö palaa etätöistä työpisteille, ja heille olisi voitava tarjota miellyttäviä työympäristöjä”, muistuttaa tekninen päällikkö Kalle Vuorinen kivivillapohjaisia akustiikkatuotteita valmistavasta Rockfonista.

akustiikkatuotteita valmistavasta Rockfonista. ”Hälyä ja melua on työpaikoilla vaimennettava jo työturvallisuudenkin takia. Toisaalta rauhallinen työympäristö parantaa keskittymiskykyä.”

”Etenkin kaikuva tila on epäviihtyisä. Erilaisilla akustisilla seinä- ja kattovaimennuselementeillä saadaan asiaan parannusta, koska ne vaimentavat akustisesti ja estävät äänen kulkeutumista tilasta toiseen. Riippuvia akustiikkaelementtejä voidaan käyttää myös tilanjakajina”, Vuorinen sanoo.


KUVA: ROCKWOOL

Konsultti mukaan suunnitteluun

Kun uusia työtiloja hahmotellaan – tai kun olemassa oleviin tiloihin aiotaan tehdä muutoksia – tilojen suunnitteluun kannattaa usein ottaa mukaan akustiikkakonsultti.

”Eri tuotteilla on omat akustiset ominaisuutensa. Esimerkiksi A-luokan vaimennustuotteilla seinissä tai katossa voidaan vaimentaa hälyäänistä jopa 95–100 prosenttia”, Vuorinen toteaa.

Toki sisätiloihin voi tulla jonkin verran hälyä myös ulkoa, esimerkiksi ikkunarakenteen kautta.

”Jos lattialla on vaimentava matto, se voi hiljentää askelääniä, mutta yleensä häly johtuu enemmän muista tekijöistä. Ongelmana voivat olla esimerkiksi ääntä heijastavat lasi- tai muut pinnat.”

Vuorisen mukaan kivivillapohjaiset akustiset levyt voivat toimia myös tilan sisustuksellisina elementteinä. Silloin ne samalla tuovat näkösuojaa.

Värejä ja kuviointeja sisäpintoihin

Usein levyjen pinnassa voi olla rauhoittavia värisävyjä tai vaikkapa printattua grafiikkaa.

”Levyjen ripustamista varten on myös valmiita listajärjestelmiä”, Vuorinen mainitsee.

Tyypillisesti esimerkiksi toimistoissa on alaslaskettuja alakattoja, joiden taakse on asennettu talotekniikan laitteita ja kaapelointeja. Alakatot ovat tällöin yleensä avattavissa.

”Myös akustinen, täysin saumaton alakatto on mahdollinen. Silloin huoltotyöt voidaan hoitaa erillisen tarkastusluukun kautta.”

Myös seinäpinnoilla on mahdollista käyttää kivivillapohjaisia akustisia elementtejä. Tällöin ne voivat olla esimerkiksi taulutyyppisiä kangas- tai puulamellipintaisia elementtejä, jotka tuovat tilaan lisää vaimennuspintaalaa.

”Akustisesti vaimentavan seinäelementin pintaan on mahdollista tulostaa vaikkapa kerrosopasteita tai yritysten logoja. Tällaiset ratkaisut ovat yleistyneet Suomessa ja muissakin Pohjoismaissa”, Vuorinen kertoo.

Kierrätys kunniaan

Rakennustuotteiden kierrätys on tullut yhä tärkeämmäksi kysymykseksi. Kivivillaa kierrättämällä pystytään valmistamaan uusia kivivillatuotteita, ja myös uudet säädökset edellyttävät mahdollisimman laajaa kierrättämistä.

Toisaalta akustiikkalevyjä voidaan siirtää sellaisinaankin purettavasta kohteesta toiseen rakennukseen.

Rockfonin kanssa samaan organisaatioon kuuluvan Rockwool Finland Oy:n viestintäpäällikkö Daniel Mickos korostaa, että kivivillatuotteiden Rockcycle-kierrätysohjelmalla mineraalivillapohjaisia rakennusmateriaaleja voidaan kierrättää moneenkin kertaan ilman laadun heikkenemistä.

”Suomessa on nyt mahdollista kierrättää vanhat kivivillakattolevyt ja asennuksesta tulevat hukkapalat. Tuotteille on saatu eräänlainen suljettu materiaalikierto”, hän toteaa.

Esimerkiksi Rockfonin alakattolevyjen kivivillan kierrätysmateriaalipitoisuus on tyypillisesti 30–40 prosenttia. Jos mukaan lasketaan myös pinnoitteet, koko tuotteen kierrätyspitoisuus voi nousta 64 prosenttiin.

”Ensi vaiheessa valmistamme kierrätettävistä levyistä raakaa kivivillaa. Sitä voidaan sitten käyttää paneelien, akustiikkalevyjen tai eristeiden raaka-aineena”, Mickos täsmentää.

Tätä nykyä Rockwool vie kaiken kierrätettävän materiaalin konsernin kivivillaeristetehtaalle Norjaan, missä jatkojalostus tapahtuu.


Seinällä Rockfon® Canva™ Wall panel ja katossa Rockfon Color-all® -akustiikkalevyt.
KUVA: ROCKFON

Ympäristö etusijalle

Mickos muistuttaa, että rakennusmateriaalien kierrätys on ympäristöystävällistä toimintaa. Ilman kierrätysmahdollisuutta käytetyt kivivillapohjaiset rakennusmateriaalit päätyisivät kaatopaikoille.

”Nyt kun voimme ottaa omat tuotteemme vastaan kierrätettäviksi, saamme myös nostettua kierrätysmateriaalin osuutta uusissa tuotteissa. Sulatettu kivivilla tulee hyötykäyttöön.”

Rockcycle-kierrätysohjelma tuli käyttöön Tanskassa jo noin 20 vuotta sitten.

”Suomeen Rockcycle-ohjelma laajeni vuonna 2022. Meillä ei ole Suomessa omaa tehdasta, mutta vaikka kuljetusten ympäristövaikutukset otetaan huomioon, kivivillan kierrättäminen on ympäristön kannalta järkevää”, Mickos korostaa.


Rockfon® Canva™ Hanging divider
KUVA: ROCKFON

Hänen mukaansa Rockfonin kierrätettävien kivivillalevyjen käyttö osaltaan auttaa erilaisten kestävän rakennuksen sertifiointien – kuten BREEAM- tai LEED-sertifikaattien – hankkimisessa.

”Käytännössä myymme kierrätystä varten Rockcycle-säkkejä, joiden hintaan sisältyy kierrätysmaksu. Nyt meillä on kierrätyspiste Vantaalla, mutta meillä on tavoitteena perustaa sellaisia lisää”, selittää Mickos.


KUVA: PUUCOMP

Puupintaisia verhouslevyjä

Akustiikan ohella myös palotekniset vaatimukset ovat tärkeitä verhouslevyjä käytettäessä.

”Levyjen asennuskohteet ovat monesti julkisia tiloja, joissa säädökset sekä paloturvallisuuden että sisäilmavaikutusten osalta ovat tiukemmat kuin muissa rakennuksissa”, pohjanmaalaisen Oy Puucomp Ab:n toimitusjohtaja Kari Hallman tähdentää.

Puucomp valmistaa etenkin viilupintaisia alakattoja ja seinäverhouslevyjä sisäkäyttöön.

”Tällaisiin verhousratkaisuihin on saatavilla laaja kuosivalikoima: luonnonviiluja, pintakäsittelyjä ja etsauksia. Niillä voidaan toteuttaa monenlaista pintaa.”

Usein julkisissa tiloissa – kouluissa, sairaaloissa, kauppakeskuksissa, konttoreissa tai lentoasemilla – tarvittava hälyäänien akustinen vaimennus saadaan aikaan esimerkiksi levyjen erilaisilla perforoinneilla, siis jyrsimällä tai poraamalla uria tai reikiä.


KUVA: PUUCOMP

”Akustiset ratkaisut eivät aina ole yksinkertaisia. Jotta akustinen verhoilu saadaan toimivaksi, levyiltä ja tilan kokonaisrakenteelta vaaditaan tiettyjä ominaisuuksia”, sanoo Hallman.

Vaikka levystä jäisi näkyviin pääasiassa puu- tai viilupintaa, runkolevynä saatetaan tilanteen mukaan käyttää esimerkiksi kuitukipsiä.

”Yleensä kuitukipsiä on hyvin saatavissa, ja kipsillä on tiheä massa ja hyvät palotekniset ominaisuudet. Toisinaan verhoilulevyssä voidaan käyttää myös vaneria, MDF-levyä tai alumiinikennorakennetta”, Hallman selittää.

Levyjen taustalle on lisäksi mahdollista asentaa äänenvaimennushuopa.


KUVA: PUUCOMP

Rimapinnoilla tyylikästä arkkitehtuuria sisätilaan

Tyypillisesti Puucompin kuitukipsilevyrakenne mitoitetaan hieman lopullista verhoilulevyä pienemmäksi, jotta neljälle sivulle voidaan lisätä esimerkiksi massiivitammilista. Pintaviilu kiinnitetään vasta tämän jälkeen, jotta saumat jäävät tilan puolelta katsottuna näkymättömiin.

”Puulistoja on mahdollista käyttää myös palamattomaksi luokitellussa tuotteessa”, toteaa Hallman.

”Verhouslevyt yleensä mitoitetaan asiakaskohtaisesti ja niitä voidaan valmistaa joko yksittäin tai tarvittaessa hyvinkin suurina sarjoina.”

Rimapinnat ovat nykyisin hyvin suosittuja.

”Ne niin ikään parantavat akustiikkaa ja samalla tuovat tilaan näyttävää sisäarkkitehtuuria. Puucomp valmistaa ArborLine-rimaelementtejä.”

”Tällaiset kattorimat ovat yleensä modulaarisia elementtejä, jolloin niiden vakiokoko nopeuttaa asennustyötä.”

”ArborLine on rimaelemenetti joka nopeuttaa asennustyötä”, Hallman toteaa.

Elementtejä valmistetaan kahta päätyyppiä: massiivipuurimoja sekä viilupintaisia kipsirimoja.

”Molemmat ratkaisut ovat paloturvallisia. Viilupintaisella kipsirimalla saavutetaan jopa A2-s1,d0 paloluokka.”

Teksti: Ari Mononen

Mitä mieltä olit artikkelista?

vote 1 vote 2 vote 3 vote 4 vote 5

Seuraa Prointerior

Prointerior uutiskirje

UUSIMMAT

LUE UUSIN NÄKÖISLEHTI
prointerior 4/2024

prointerior-lehti



Seuraa Prointerior
Facebook, seuraa LinkedIN, seuraa
PubliCo B2B mediat:
enertec »     HR viesti »     kita »     prointerior »     prologistiikka »     prometalli »     proresto »     seatec »