mainos_1112

Sisustussuunnittelu
Sisäpinnat ja tilaosat (matot, tekstiilit)

Heimtextil 2023 ajan hermolla

artikkelikuva: Heimtextil 2023 ajan hermolla

Frankfurtin Heimtextil-messut järjestettiin taas normaalissa muodossaan 10.–13.1.2023. Maailman merkittävin sisustustekstiilien ammattitapahtuma oli erittäin kansainvälinen ja osoitti suuntaa tekstiilisisustamisen kestävämmälle kehitykselle ja funktionaalisten tekstiilien entistä suuremmalle merkitykselle.

HEIMTEXTILISSÄ OLI mukana näytteilleasettajia ja vierailijoita yhteensä 129 maasta, mikä oli huomattavasti enemmän, kuin ennen koronapandemian alkua vuonna 2020. Vaikka messualan on pelätty latistuvan koronan ja maailman levottomuuksien seurauksena, Heimtextil osoitti nämä huolet turhiksi.

”Heimtextilin kansainvälisyys osoittaa, että näinä geopoliittisesti haastavina aikoina globaali sisustustekstiiliteollisuus tarvitsee yhden yhteisen areenan. Sitä kaivataan uusien liikekontaktien ja markkinamahdollisuuksien luomiseksi. Messut ovat myös tärkeä keskustelun ja yhteistyön areena, jotta tekstiilialan toimitusketjuja pystytään määrittelemään uudelleen ja tuotannon pullonkauloja ratkomaan”, totesi Messe Frankfurtin toimitusjohtaja Detlef Braun.

Projektisisustamisen parhaat palat

Otsikon Interior.Architecture.Hospitality alle Heimtextil kokosi tuttuun tyyliin projektisisustamiseen suunnatut erikoistekstiilit. Niitä tarjoavat osastot oli nostettu messuluettelossa oman otsikkonsa alle ja merkitty erikseen messuhalleissa. Niinpä sisustussuunnittelijat, arkkitehdit, ravintola-alan asiatuntijat ja muut projektikaupan ammattilaiset pääsivät helposti löytämään Heimtextilistä nimenomaan omaan työhönsä soveltuvia tekstiilejä ja räätälöityjä palveluita.

Esimerkiksi saksalaisen Döfix-Döhlemann GmbH:n verhoratkaisut on suunniteltu nimenomaan parantamaan tilojen jakamista ja ongelmallisten tai suurten ikkunapintojen somistamista ja suojaamista auringolta. Espanjalainen Girones tarjoaa laadukkaita verhoilu- ja sisustuskankaita sekä myös ulkokäyttöön soveltuvia kankaita. Itävaltalainen Englisch Dekor Handels GmbH on yksi johtavia eurooppalaisia paloturvallisten verhojen ja verhoilukankaiden toimittajia, ja siksi erityisesti projektisisustajien suosiossa.

”Tekstiilit ovat yhä tärkeämpiä sisustamisen elementtejä. Tuskin mikään muu materiaali on yhtä monipuolista – aina arkkitehtonisten ratkaisujen kantaviin rakenteisiin saakka. Heimtextilissä oli mielenkiintoista kohdata koko tekstiilien skaala erittäin koristeellisesta erittäin funktionaaliseen”, totesi saksalaisen arkkitehtilehden aboutin design- ja arkkitehtuuritoimittaja Martina Metzner.


KUVA: MESSE FRANKFURT GMBH / PIETRO SUTERA

Interior.Architecture.Hospitality -teema tarkoitti myös omaa arkkitehdeille ja sisustussuunnittelijoille suunnattua aluetta, jossa projektisisustamiseen soveltuvat funktionaaliset tekstiilit olivat saaneet oman erikoisnäyttelynsä. Tämä kuratoitu Library-näyttely on löydettävissä myös jälkikäteen netistä osoitteesta: www.textile-library.com.

Näyttelyn on kuratoinut asiantuntijaraati, johon kuuluvat arkkitehti Jasmin Grego saksalaisesta nimeään kantavasta arkkitehtitoimistosta, teknologiajohtaja Gerhard Sperling Saksan kodintekstiiliteollisuusliitosta ja luova johtaja Felix Diener tapettitehdas Marburgilta. Library-valikoima sisältää esim. paloturvallisia, ääntä vaimentavia, vedenkestäviä ja antimikrobisia materiaaleja. Myös allergioista kärsiville soveltuvat materiaalit ovat mukana.


KUVA: MESSE FRANKFURT GMBH / JEAN-LUC VALENTIN

Lisäksi Interior.Architecture.Hospitality sisälsi sisustamisen ammattilaisille suunnattuja opastettuja kierroksia ja informatiivisia luentoja. Valikoidut arkkitehdit ja hotellialan asiantuntijat esittelivät työtään ja keskustelivat alan ajankohtaisista aiheista, esimerkiksi materiaalien vaikutuksesta tilakonsepteihin, hotellidesignin trendeistä tai tulevaisuuden tilasuunnittelusta.

Ekologisuutta tekstiileillä

Kestävä kehitys puhuttaa tekstiilialaa nykyään varsin kansainvälisesti. Ratkaisuja etsitään erityisesti ympäristönäkökulmasta tekstiilijätteen määrän vähentämiseen, kiertotalouden hyödyntämiseen ja vähemmän ympäristöresursseja kuluttavaan tekstiilituotantoon. Myös sosiaalinen vastuu on paljon pinnalla. Heimtextilissä tekstiilialan kestävän kehityksen haasteisiin on paneuduttu jo yli kymmenen vuoden ajan mm. tarjoamalla tietoa, esittelemällä innovaatioita ja ohjaamalla sitä kautta ympäristöystävällisempään tekstiilien tuotantoon ja kuluttamiseen.


KUVA: MESSE FRANKFURT GMBH / JEAN-LUC VALENTIN

Tänä vuonna esimerkiksi Heimtextilin Future Material Library – innovatiivisiin ja ympäristöystävällisiin materiaaleihin paneutunut erikoisnäyttely – tarjosi mielenkiintoisia visioita niin kodin- kuin projektisisustamisen tulevaisuudesta. Innovatiivisia materiaaleja kehitetään yhä enemmän luonnollisista raaka-aineista kuten vaikkapa sienistä, kasvikuiduista tai kierrätetystä jätteestä. Tarkoituksena on löytää materiaaleja, jotka eivät kulutuksen jälkeen päädy hävitettäväksi jätteeksi, vaan säilyvät tuotanto- ja kulutuskierrossa loputtomiin.

Myös varsinainen Heimtextilin trendikatsaus oli nimetty teemalla ”Textiles Matter”. Tekstiilit ovat osa jokapäiväistä elämäämme niin työssä kuin vapaa-ajalla, ja niiden käyttäminen edellyttää yhä enemmän vastuullisuutta. Heimtextilin neljä trendimaailmaa kannustavat tekstiilien koko elinkaaren mittaiseen ympäristövastuun kantamiseen.


KUVA: MESSE FRANKFURT GMBH

Make and remake kannustaa käytettyjen tekstiilien uudistamiseen luovin tekniikoin. Ompeleet, kuvioinnit, kirjonnat ja kollaasit ovat tyypillisiä. Värimaailma on kirkas ja kylläinen ja värejä, printtejä ja tekstuureja yhdistellään maksimaalisesti.

Continuous korostaa laadukkaita materiaaleja, kierrätystä ja vastuullisuutta. Väripaletti on minimaalinen kirkkaasta valkoisesta lämpimien harmaiden sävyjen kautta hienostuneeseen siniseen ja lähes mustaan.

From earth osoittaa kunnioitusta materiaaleihin ja yhteyttä luontoon. Värit ovat maanläheisiä (oliivi, lime, indigo) ja erilaisten käsityötekniikoiden kautta luodaan tunnelmaa ja tekstuuria.


KUVA: MESSE FRANKFURT GMBH / PIETRO SUTERA

Nature engineered kannustaa jalostamaan luonnonmateriaaleja älykkäiksi ja funktionaalisiksi tekstiileiksi huippuluokan tekniikoin. Tekstiilit voivat edistää hyvinvointia esimerkiksi eristävyyden, hengittävyyden ja antibakteeriuden kautta. Väripaletti on hienostunut aina lämpimistä beigeistä ruskeanvihreään ja vihreänruskeaan.

Seuraava Heimtextil järjestetään 9.–12.1.2024

Lisätietoja: heimtextil.messefrankfurt.com

Teksti: Messeforum

Mitä mieltä olit artikkelista?

vote 1 vote 2 vote 3 vote 4 vote 5

Seuraa Prointerior

Prointerior uutiskirje

UUSIMMAT

LUE UUSIN NÄKÖISLEHTI
prointerior 4/2024

prointerior-lehti



Seuraa Prointerior
Facebook, seuraa LinkedIN, seuraa
PubliCo B2B mediat:
enertec »     HR viesti »     kita »     prointerior »     prologistiikka »     prometalli »     proresto »     seatec »