mainos_1112

Runko ja rakennustuotteet (ikkunat, puutuotteet)
Sisäpinnat ja tilaosat (puu, laminaatti)

Hotelleja, lomakyliä, kouluja ja kerrostaloja – tänä päivänä yhä enemmän myös julkisia kohteita rakennetaan puusta ja erityisesti hirrestä

artikkelikuva: Hotelleja, lomakyliä, kouluja ja kerrostaloja – tänä päivänä yhä enemmän myös julkisia kohteita rakennetaan puusta ja erityisesti hirrestä

Inkooseen valmistuneet hirsikerrostalot ovat nelikerroksisia hissillisiä kerrostaloja. Seinärakenne on toteutettu 240 mm vahvuisella kuusen lamellihirrellä. Arkkitehtisuunnittelu Aki Hiltunen, Osuma Arkkitehdit Oy. Kuva: Honkatalot / Hans Koistinen

Puurakentamisen ekologisuus ja puumateriaalin ihmiselle hyvää tekevät ominaisuudet ovat vaikuttaneet siihen, että yhä enemmän myös julkisen puolen rakentamisessa halutaan käyttää puuta. Teknologia ja osaaminen ovat kehittyneet viime vuosina niin, että myös hirrestä on mahdollista toteuttaa hyvin vaativaakin arkkitehtuuria.

Projektirakentaminen on kasvattanut osuuttaan jatkuvasti myös Honkatalojen talotehtaalla.

”Olemme toimittaneet useita hotellikohteita ja lomakyliä erityisesti Lappiin. Pyhätunturille on juuri valmistunut kaksi hirsihotellia, Kurula´s ja Kultakero I. Myös Kultakero II -hotellin rakentaminen on aloitettu. Kilpisjärvelle on valmistumassa uusi designhotelli Santa´s Hotel Rakka. Muista projekteista mainittakoon, että Inkoonrantaan valmistui vuonna 2022 kaksi hirsikerrostaloa ja syksyllä 2021 otettiin käyttöön Virtain uusi yhtenäiskoulu, jonka seinämateriaalina on niin ikään hirsi”, kertoo Mikko Vainionpää Honkataloilta.

kuva
Pyhätunturille on juuri valmistunut elämyksellinen Kurula´s hirsihotelli.
3D visualisointi: Honkatalot

Honkatalojen talotehtaan teknologiat ovat maailman huippuluokkaa. Tehtaalta löytyy maailman suurin hirsihöylä ja alan edistyksellisin CNC-puuntyöstökone. Honkatalot on ainoana suomalaisena talotehtaana erikoistunut hybridirakentamiseen, jossa voidaan sulavasti yhdistää erilaisia rakennusmateriaaleja. Rakenteissa voidaan käyttää hirttä ja muita puurakenteita, lasia sekä tarvittaessa terästä. Tällainen osaaminen avaa hirsirakentamisen aivan uudelle tasolle.

kuva
Pyhälle ovat rakenteilla myös hirsihotellit Kultakero I ja II.
3D visualisoinnit: Honkatalot

Arkkitehdin 3D-tulostin

Honkatalojen patentoima painumaton hirsirakenne mahdollistaa moderniin arkkitehtuuriin usein kuuluvien suurien lattiasta kattoon ulottuvien ikkunoiden ja lasiseinien käyttämisen rakennuksissa. Honkatalot on myös kehittänyt oman rakenteisiin integroitavan HTWS-ikkunajärjestelmän. Patentoidut HTWS-ikkunat valmistetaan talotehtaan yhteydessä toimivalla omalla ikkunatehtaalla, jossa ikkunoita valmistuu vuosittain noin 1 500 kpl.

kuva
Honkatalojen talotehtaan yhteydessä toimii myös ikkunatehdas, jossa talon rakenteisiin integroitavat suuret HTWS-ikkunat valmistetaan.
Kuva: Honkatalot

”Tunnemme itse parhaiten käyttämämme rakenteet, ja halusimme kehittää ikkunan, joka parhaiten toimii juuri meidän taloissamme. Kun valmistamme ikkunat itse, pystymme huolehtimaan laadunvalvonnasta myös tällä osa-alueella. Hyvien teknisten ominaisuuksien lisäksi ikkunaseinistä tulee tyylikkään minimalistiset, koska rakenteessa ei tarvita ollenkaan listoja. HTWS-ikkunalla tehty ikkunaseinä saadaan myös hirsitalossa toteutettua niin, että ikkuna lähtee aivan lattian pinnasta ja menee täysin katon rajaan saakka”, Vainionpää vakuuttaa.

Suurissa tai arkkitehtonisesti vaativissa kohteissa tarvitaan usein myös teräsrakenteita, joilla saadaan rakenteisiin lisää kantavuutta. Maailman parhaat puuntyöstökoneet mahdollistavat hyvin monimuotoiset ja millimetrin tarkat CNC-työstöt. Puusta pystytään toteuttamaan esimerkiksi kaarevia muotoja. Honkatalojen toimintatapaan kuuluu, että työstöt tehdään jo tehtaalla mahdollisimman pitkälle. Tämä helpottaa ja nopeuttaa rakentamista työmaalla, ja varmistaa työstöjen hyvän laadun. Honkatalojen tehtaalla valmistetuissa rakennusosissa CNC-työstöjä on keskimääräisesti enemmän.

”Arkkitehdit ovat meille erittäin tärkeä yhteistyökumppanitaho. Teemme paljon yhteistyötä arkkitehtien kanssa ja olemme ylpeitä siitä, että pystymme toteuttamaan arkkitehtien suunnitelmat sellaisenaan, designista tinkimättä. Sanommekin, että toimimme arkkitehdin 3d-tulostimena”, Vainionpää kiteyttää.

kuva
El Lodge hirsihotelli sijaitsee Sierra Nevadan vuoristossa Espanjassa.
Kuva: Honkatalot / Hans Koistinen.

El Lodge – ylellinen hirsihotelli Espanjan Sierra Nevadassa

Yksi Honkatalojen projektirakentamisen helmiä on ylellinen El Lodge hirsihotelli upeissa vuoristomaisemissa Espanjassa. Tulipalon jäljiltä uudelleen rakennettu hotelli on avannut ovensa asiakkaille vuonna 2015. Vaativaan makuun suunniteltu hotelli on Honkatalojen oman SAFA arkkitehdin, Janne Kanteen käsialaa. Kokonaisuus kattaa kaikkiaan 24 huonetta ja sviittiä. Lisäksi tiloissa toimii mm. ravintola ja spa. Hotellin suuret lasipinnat tuovat ympäröivän jylhän vuoristomaiseman osaksi sisätilaa.

kuva
Suurista ikkunoista aukeavat jylhät vuoristomaisemat tulevat osaksi sisustusta.
Kuva: Honkatalot / Hans Koistinen.

"Kohteen suunnittelu alkoi lähestulkoon välittömästi vanhan rakennuksen tuhouduttua tulipalossa. Puurakenteiset ylimmät kerrokset tuhoutuivat täysin ja myös alemmat - kivirakenteiset kerrokset - kärsivät mittavia vahinkoja. Matkustimme välittömästi paikan päälle ja sovimme tilaajan kanssa, kuinka suunnittelua lähdetään viemään eteenpäin. Ensimmäinen konsepti laadittiin varsin nopealla aikataululla ensimmäisen käynnin yhteydessä ja tämän jälkeen suunnittelua jatkettiin niin Suomesta kuin myös Espanjasta käsin”, projektista kertoo Janne Kantee, arkkitehti SAFA.

"Arkkitehtuuri on klassista ja selkeälinjaista, tilaaja ei halunnut kohteesta liian modernia vaan halusi sen sopivan herkälle rakennuspaikalle ja ottavan huomioon ympäristönsä. Rakennuspaikkaa koskevat määräykset olivat paikoitellen varsin tiukkoja ja etäisyydet naapurirakennuksiin kompaktit. Sijainti rinteessä tiheän kylärakenteen keskellä oli yksi haaste, toinen oli se, että tulipalossa säilyneet kivirakenteiset kerrokset määrittelivät uuden rakennuksen ääriviivat. Myös kohteen sijainti Sierra Nevadan vuoristossa noin 2 200 metriä merenpinnan yläpuolella aiheutti tavallisesta poikkeavia vaatimuksia esimerkiksi lasitusten suhteen. Rakennus nivoutuu ulkouima-altaan ympärille, ja altaasta onkin muodostunut selkeästi tunnistettava osa kohdetta, joka luo persoonallisen tunnelman sitä kiertävälle sisäpihalle ylärinteen puolella."

kuva
Hotellin huoneet ja sviitit on suunniteltu vaativaan makuun.
Kuva: Honkatalot / Hans Koistinen.

"Heti alusta alkaen oli selvää, että kohteen tulisi olla äärimmäisen korkeatasoinen ja vastata vaativan asiakaskunnan toiveisiin. Huonetyyppejä on useita ja niitä on myös mahdollista yhdistää toisiinsa vieraiden erilaisten tarpeiden mukaan. Ylimmässä kerroksessa sijaitsee ainoastaan kaksi suurta sviittiä. Käytetty hirsi on kuusihirsi 270 x 203 mm."

”El Lodge on saanut julkisuutta monissa kansainvälisissä medioissa kuten CNN, Condé Nast Traveller ja Wallpaper*”, Kantee mainitsee.

Lisätietoja: honkatalot.fi

Mitä mieltä olit artikkelista?

vote 1 vote 2 vote 3 vote 4 vote 5

Seuraa Prointerior

Prointerior uutiskirje

UUSIMMAT

LUE UUSIN NÄKÖISLEHTI
prointerior 4/2024

prointerior-lehti



Seuraa Prointerior
Facebook, seuraa LinkedIN, seuraa
PubliCo B2B mediat:
enertec »     HR viesti »     kita »     prointerior »     prologistiikka »     prometalli »     proresto »     seatec »