mainos_1112

Kalusteet ja varusteet (kylpyhuone, saniteettitilat)
Valaistus

Pandemia-aika suuntasi kuluttajan katseen kylppäriin

artikkelikuva: Pandemia-aika suuntasi kuluttajan katseen kylppäriin

Viimeiset pari vuotta aikaa on vietetty paljon kotona – ja monen huomio on kohdistunut kodin kunnostamiseen ja remontointiin. Kylpyhuoneissa ja saunoissa näkyy nyt halu panostaa laatuun ja harkittuihin ratkaisuihin.

Hansgrohen maajohtaja Timo Liikanen toteaa, että rakentaminen ja remontointi pysyivät korona-aikana hyvällä tasolla – ja tilanne osittain jopa parani.

”Tämä johtuu ainakin osin kotoilun korostumisesta ja osin kuluttajien kiinnostuksesta asumista kohtaan.”

Liikasen mukaan kodin merkitys on korostunut pandemian jyllätessä ja myös tuotevalinnoissa painotetaan nyt entistä enemmän nautintoa ja viihtyvyyttä.

”Omaan kotiin ja hyvinvointiin halutaan sijoittaa. Erilaiset suihkumuodot ja parempi suihkunautinto ovat nousussa”, Liikanen toteaa.

kuva
KUVA: HANSGROHE

”Tuotteissa yksinkertainen ja kevyt muotoilu kiinnostaa, samoin värit. Veden- ja energiansäästö on myös saanut paljon huomiota.” Kovinta kasvua lähiaikoina hän povaakin juuri sekä vettä säästäville että väreillä iloitteleville tuotteille.

Simppeliä linjakkuutta

Uudet innovaatiot ja moderni muotoilu kiinnostavat, mutta myös nichetuotteet kuten esimerkiksi koirille kehitetty oma suihku. ”Pelkistetty muotoilu, jopa yksinkertaisuus, on isossa roolissa tällä hetkellä”, tietää Liikanen.

Vastuullisuus, kestävä kehitys ja luonnonmukaisuus ovat alalla painavia teemoja, jotka vain kasvattavat painoarvoaan vuosi vuodelta.

”Vastuullisuus on ehdottomasti tulevaisuudessa vahvistuva asia. Tämä näkyy muun muassa siinä, että vedenkulutuksen hallitseminen – tinkimättä tuotteiden toiminnallisuudesta – on erittäin tärkeää”, Liikanen toteaa.

”Myös tuotteen elinkaaren aikaiset kustannukset on hyvä huomioida: esimerkiksi kestävät laadukkaat materiaalit ja pitkä takuu parantavat kestävyyttä.”

kuva
KUVA: HANSGROHE

Oman näköinen kylpyhuone

Entä onko kylppärimarkkinassa joitain hiljaisia signaaleja, joista on kehkeytymässä uutta bisnestä? – Liikanen vastaa, että kuluttajan kiinnostus yksilöllisyyteen ja erilaisuuteen ovat selkeitä ajureita markkinassa.

”Kuluttajat haluavat omanlaisia ja toiminnallisesti erilaisia omiin tarpeisiin sopivia tuotteita. Mikrohienot, erittäin hellävaraiset pisarat suihkussa auttavat myös vedensäästössä ja tarjoavat erityisen suihkunautinnon. Seinänsisäiset suihkuratkaisut mahdollistavat selkeät, modernit ja upeat kokonaisuudet”, hän kuvailee.

Markkinan kehityksestä seuraavan parin vuoden aikana maajohtaja odottaa suotuisaa.

”Tarjonnan ja yksilöllisyyden lisääntyessä markkinakehityksen voi odottaa pysyvän hyvänä. Vaikka uudistuotannossa tulisi hetkellinen rauhoittuminen, remontointi tarjoaa paljon mahdollisuuksia myös jatkossa.”

kuva
KUVA: GROHE AG/p>

Kestävä kehitys näkyy ja tuntuu

Maajohtaja Tiina Gefwert Grohe AG:lta toteaa, että pandemian vaikutus on näkynyt yrityksessä kysynnän kasvuna koko parin viime vuoden ajan. Korona-aika toi myös uusia painotuksia talon kylpyhuonetuotteisiin:

”Tietoisuus ympäristöarvojen merkityksestä rakentamisessa on jatkuvassa kasvussa ja se näkyy myös tuotekehityksessä, jossa nämä arvot otetaan entistä paremmin huomioon”, Gefwert toteaa.

Kestävä kehitys on yksi Grohen neljästä arvosta. Gefwert katsoo, että viime aikojen hiljaiset signaalit kuluttajapuolelta ovat usein syvänvihreitä. ”Ehkä juuri ympäristöarvot ohjaavat entistä voimakkaammin ostopäätöstä. Veden säästämisen merkitys ymmärretään entistä paremmin.”

kuva
KUVA: GROHE AG/p>

Millaiset tuotteet ja materiaalit sitten ovat kysytyimpiä juuri nyt? – Gefwert vastaa, että eri metallisävyt ovat jo jonkin aikaa olleet suosittuja.

”Lisäksi seinänsisäisiä ratkaisuja harkitaan selkeästi aikaisempaa useammin silloin, kun halutaan panostaa laatuun.”

Gefwertin odotukset markkinan kehityksestä seuraavan parin vuoden aikana ovat varovaisia. ”Markkinan kehitystä on vaikea tällä hetkellä arvioida vallitsevan maailmantilanteen takia.”

Hanoilla on vetovoimaa

Projektimyyntipäällikkö Mika Kuusinen Grana Oy vahvistaa hänkin, että korona on vaikuttanut bisnekseen positiivisella kasvulla.

”Kyllä koronalla oli vaikutusta, kun ihmiset tekivät töitä kotona ja kerkesivät katsomaan paikkoja ns. paremmalla silmällä ja miettiä erilaisia vaihtoehtoja.”

Tällä hetkellä Grana Oy:llä kuuminta hottia ovat nimenomaan hanat. ”Suihkupuolella mustat ja värilliset tuotteet ovat hyvässä vedossa.”

kuva
KUVA: GRANA OY

Yrityksen näkökulmasta vastuullisuus sisältää mm. energiansäästötekniikat, tuotannon prosessit, asiakaspalvelun sekä sosiaalisen ja yhteiskunnallisen vastuun. Esimerkiksi ympäristönsuojelu ja luonnonvarojen säilyttäminen ovat olennainen osa Granan liiketoimintastrategiaa.

Tuotteet valmistetaan vastuullisesti parhaimmista ja kestävimmistä materiaaleista ja ne mahdollistavat veden ja energian vastuullisen ja turvallisen kulutuksen.

kuva
KUVA: GRANA OY

Klikkaus sen kertoo

Yksi esimerkki vihreästä ajattelusta on Ecoclick-säätöosa, joka ohjaa kuluttajaa ekologisempaan kulutukseen huomaamatta. ”EcoClick on yksinkertainen tapa säästää luontoa”, toteaa Kuusinen.

”Kun hanan virtaamaa säätää suuremmalle, hanan kahva naksahtelee pehmeästi asteittain käden alla. Naksahdus muistuttaa sinua hienovaraisesti miettimään vedenkäyttötarvettasi. EcoClick ei kuitenkaan rajoita sinua, kun tarvitset paljon vettä”, Kuusinen sanoo ja lisää, että veden säästö on aina merkittävässä asemassa talon tuotteissa.

Grana Oy:n uusi aluevaltaus on projektimyynti ja sen myötä yrityksellä on kovia kasvutavoitteita, vaikka ajat ovat epävarmat.

”Mielenkiinnolla katsotaan, miten Ukrainan sota vaikuttaa markkinoihin ja ihmisten ostovoimaan.”

kuva
KUVA: CARIITTI OY

Katsaus saunaosastolle

Toimitusjohtaja Peter Ruokonen Cariitti Oy:stä vahvistaa kollegoiden näkemykset: kotoilutrendi on satanut alan toimijoiden laareihin monellakin tavalla. Yrityksen valikoimaan kuuluvat monipuoliset valaistusratkaisut ja kotimaisena puusepäntyönä valmistetut saunan lauteet sekä pukuhuonekalusteet.

Yrityksen TAIVE-saunamallisto syntyy omalla verstaalla Espoossa ja koostuu linjakkaasti muotoilluista saunakalusteista- ja rakenteista, joita yhdistelemällä asiakas voi toteuttaa toiveitaan vastaavan saunan.

”Me toimitamme integroituja kokonaisuuksia”, kuvailee Ruokonen. Valikoimasta löytyvät korkealaatuiset kotimaisesta koivuviilusta valmistetut saunan lauteet, saunapaneelit sekä pukuhuoneen penkit ja kaapit.

”Koronan kannalta meillä oli aika hyvä ajoitus uuden laudemallistomme kanssa, joka tuli ulos vuosi ennen pandemian alkua. Uudenlaisia saunatuotteita etsivät ovat sen löytäneet hyvin”, Ruokonen toteaa.

Myös Cariitin pukuhuonekalusteet ovat saaneet selvää nostetta pandemian aikana.

kuva
KUVA: CARIITTI OY

Saunakaan ei ole enää yhdestä puusta

Kalusteiden ja sisustuspaneelien pintamateriaaliksi voi valita joko lämpimänsävyisen Hemlockin tai CWP:n teknisen koivuviilun, halutulla sävytyksellä.

”Valitulla pintakäsittelyllä on suuri vaikutus saunatilan tyyliin ja tunnelmaan”, toteaa Ruokonen ja lisää, että sävytysvaihtoehtoja löytyy niin tumman kuin vaaleankin sisustustyylin ystäville.

Sauna on suomalaisille pyhä, mutta sen voi toteuttaa monella eri tavalla. Ruokonen kertoo, että askeettinen, hämärä saunatila on edelleen monella se ainoa oikea, mutta myös erilaiset WOW-saunat yleistyvät.

”Kyllä niitä sopivasti hulluja ratkaisujakin näkee koko ajan enemmän – mukana voi olla paljon värejä ja vaikka kristalleja.”

Sauna from Finland

Kuinka kaukana sitten on Suomi-saunan läpimurto maailmalla? Vai joko se on tapahtunut – jos ajatellaan vaikkapa Harvian kovaa nostetta USAssa ja muualla? – Ruokonen näkee, että lopullinen läpimurto on vielä tekemättä, vaikka suunta on oikea ja vauhti kova.

”Yhdysvalloista ja Aasiasta tulee nyt se kovin saunamarkkinan kasvu”, hän toteaa ja lisää, että esimerkiksi influensserien mielenkiinto kelpo löylyihin vaikuttaa myyntilukuihin kyllä.

”Saunabisnes kehittyy ja menestyy jatkossakin, vaikka juuri nyt Euroopassa on vähän vaikeampaa.”

Uudet asetukset hanojen teknisistä vaatimuksista ja tyyppihyväksynnästä voimassa jo pari vuotta

1.1.2020 astuivat voimaan Ympäristöministeriön uudet asetukset vesikalusteiden teknisistä vaatimuksista ja tyyppihyväksynnästä. Talousveden ottoon tarkoitetusta hanasta ei saa siirtyä veteen terveydelle haitallisia aineita, eikä se saa heikentää veden laatua.

Uutta asetuksissa on mm. raskasmetallien liukenemisen rajoitus, sallitun lyijypitoisuuden aleneminen sekä vaatimus vedenpaineen alaiseksi joutuvien messinkisten rungonosien korroosionkestävyydestä ja muuttamisesta sinkkikadonkestävään DZR-messinkiin.

Tyyppihyväksynnän hankkiminen on valmistajan tapa osoittaa, että tuote täyttää sille säädetyt tekniset vaatimukset. Tyyppihyväksyttyjä vesikalusteita valitsemalla/käyttämällä projekti sujuu mutkattomasti rakennus- ja lopputarkastusta myöten.

Korona vapautti suomalaisen tee-se-itsementaliteetin kotitalouksissa

K-Ryhmän lokakuisen Arkibarometri-tutkimuksen mukaan suomalaiset ovat varsin tyytyväisiä koteihinsa kokonaisuutena: reilusti yli puolet (58 %) suomalaisista pitää kotiaan sopivan kokoisena. Moni kuitenkin haaveilee kodin remontoinnista. Kysyttäessä kotiin liittyvistä haaveista 31 % vastaajista haaveili remontoinnista. Tämä nousi tuloksissa toiseksi sisustuksen uusimisen (32 %) jälkeen.

K-Raudan remontointitutkimus heinäkuulta 2021 taas kertoo, että koronapandemia on vaikuttanut selkeästi suomalaisten remontointiaikeisiin: lähes kolmannes (31 %) on täysin tai melko samaa mieltä väitteen kanssa, että koronapandemia on vapauttanut enemmän aikaa kodin remontointiin. Neljännes (24 %) vastaajista on täysin tai melko samaa mieltä väitteen kanssa, että on koronapandemian myötä voinut sijoittaa kodin remontointiin enemmän rahaa muiden vähentyneiden menojen, esimerkiksi matkustamisen takia. Viidennes (20 %) vastaajista on täysin tai melko samaa mieltä väitteen kanssa, että on innostuneempi kotinsa remontoinnista kuin ennen koronapandemiaa.

K-Raudan myyntidata paljastaa mm. että vuonna 2021 hankittiin edellistä vuotta enemmän kylpyhuone- ja suihkukalusteita; tätä trendiä tukee myös keraamisten laattojen myynnin kasvu. Kylpyhuonetrendeissä näkyy säilytysratkaisujen ja käytännöllisyyden tavoittelu: useimmiten saneerattavat kylpyhuoneet ovat kooltaan pieniä, mutta samalla pitäisi huomioida suihkusta roiskuva vesi ja pientavaroille tarvittava säilytystila.

Niinpä saneerauskohteisiin valitaan usein suihkunurkka, joista löytyy hyvin erikokoisia ratkaisuja ja allaslaatikostolle pyritään saamaan reilusti tilaa tavaroiden säilytystä varten. Seinälaatoissa suurempi koko on yleistymässä, ja näyttävät tehosteyksityiskohdat tekevät paluuta.

K-Raudan remontointitutkimuksen tuloksista ilmenee myös vahva suomalainen DIY-mentaliteetti: tehdään itse ja luotetaan omiin taitoihin – mutta ollaan valmiita kehittämään osaamista ja hakemaan apua. Yli puolet (55 %) kuvaili osaavansa remontoida jonkin verran, ja olevansa valmis kokeilemaan ja opettelemaan uutta.

Valtaosa vastaajista (72 %) kertoi tekevänsä remontit pääsääntöisesti itse, mutta tukeutuvansa ammattiapuun luvanvaraisissa töissä, kuten vesieristystöissä. Myös K-ryhmän tutkimuksessa remonttien tekeminen itse nousi suosituimmaksi vaihtoehdoksi: 35 % vastaajista tekisi remontin suurimmaksi osaksi itse ja ostaisi palveluna vain ammattiluvan tarvitsevat työt. Toiseksi tyypillisintä (31 %) olisi teettää suurin osa remontista ammattilaisella.

Korjaus- ja remonttipalveluiden käyttäminen on kuitenkin nousussa. K-ryhmän kyselyyn vastanneista 8 % käyttää korjaus- ja remonttipalveluita, mutta tulevaisuudessa 22 % vastaajia toivoisi käyttävänsä niitä. K-ryhmän tutkimuksen mukaan remontissa kaivattiin apua erityisesti remontin ideointiin ja suunnitteluun (40 %) sekä materiaalien ja tuotteiden valintaan (39 %).

Teksti: Sami J. Anteroinen

Mitä mieltä olit artikkelista?

vote 1 vote 2 vote 3 vote 4 vote 5

Seuraa Prointerior

Prointerior uutiskirje

UUSIMMAT

LUE UUSIN NÄKÖISLEHTI
prointerior 4/2024

prointerior-lehti



Seuraa Prointerior
Facebook, seuraa LinkedIN, seuraa
PubliCo B2B mediat:
enertec »     HR viesti »     kita »     prointerior »     prologistiikka »     prometalli »     proresto »     seatec »