Kalusteet ja varusteet (vihersisustus)
Pian koko maassa vihertää
Lempäälä-talon kirjastoon toteutettiin kaksi mittavaa viherseinää.
Viherkasvien lumo on valtakunnallinen ilmiö. Luontokokemuksesta on mahdollisuus nauttia sisällä ja ulkona, kaupungissa tai maaseudulla. Kun viheralan ammattilaiset rakentavat viihtyisiä keitaita ihmisille, voi elävien kasvien ääressä virkistäytyä kaikkina vuodenaikoina.
Toteutamme eri kokoisia vihersisustusratkaisuja asiakkaiden toiveiden mukaisesti ympäri maata, kertoo Viherviisikko Oy:n operatiivinen johtaja, vihersisustaja Kenneth Björklöf.
Toimintamme ulottuu laajasti myös pääkaupunkiseudun ulkopuolelle, ja pystymme järjestämään viherkasvien tarvitsemat hoito- ja ylläpitopalvelut kustannustehokkaasti eri puolille maata, jatkaa Björklöf.
Rakennamme viherseiniä, ruukkukasvitarhoja, ja niiden erilaisia yhdistelmiä julkisiin tiloihin, yritysten asiakaspalveluvyöhykkeille, työympäristöihin ja kauppakeskuksiin. Ratkaisuesityksemme teemme aina sen mukaan, millaiseen ympäristöön viherkasvit halutaan, onko tilassa luonnonvaloa, sähköä tai viemäröintiä lähellä, Björklöf kertoo suunnittelutyön lähtökohdista pitkäaikaisella kokemuksella ja asiantuntemuksella.
Teemme tilahankkeissa tiivistä yhteistyötä kohteen arkkitehtien, sisustusarkkitehtien ja tilaajan kanssa. Niin lopputuloksesta saadaan paras mahdollinen.
Lempäälä-talon kirjasto
Kirjaston lukusalia täydentävät vihreät lehdet
Pirkanmaan Lempäälässä uusi pääkirjasto sijaitsee Lempäälä-talossa, joka kokoaa saman katon alle suuren määrän kunnan palveluja. Kirjaston tilat ovat kolmessa kerroksessa ja lehtien lukusali sijaitsee monipuolisen Palvelukäytävän ääressä, missä kuntalaisille on tarjolla laaja kattaus ajankohtaisia lehtiä.
Toteutimme Lempäälä-talon kirjastoon kaksi mittavaa viherseinää sisustusarkkitehdin laatiman tilasuunnitelman mukaisesti, kertoo Kenneth Björklöf. Toinen seinistä on kooltaan viisi ja toinen on kymmenen neliömetriä. Lisäksi toimitimme kunnan työtiloihin runsaan määrän ruukkukasveja.
Molemmat Lempäälä-talon viherseinistä on toteutettu siten, että niille riittää normaali seinärakenne, eivätkä ne vaadi erillisiä vesi-viemäröintiliitäntää eivätkä sähköä.
Kunnan toimitiloihin Lempäälä-talossa toimitettiin runsaasti ruukkukasveja.
Kasvit on katsottu sen mukaan, mihin keinovalo tai osittainen luonnonvalo riittää, Björklöf sanoo.
Elävillä viherkasveilla saadaan aikaan ekologinen ja nykyaikainen ratkaisu, joka tuo viihtyisyyttä ja luontoa sisätiloihin.
Saman näkemyksen Björklöfin kanssa jakaa kirjaston viherkasviseinien tilaaja, Lempäälän rakennuttajapäällikkö Ulla Palo-oja: Viherkasvit tuovat iloa, niin kuntalaisille, kuin työntekijöillekin. Kirjaston viherseinät toimivat erityisinä katseenvangitsijoina. Olemme olleet erittäin tyytyväisiä saamaamme palveluun.
Kasvivalinnat vaikuttavat viherseinän muotoon ja volyymiin
Viherseinästä voidaan muotoilla juuri kyseiseen tilan muotoon ja tavoitteisiin sopiva kolmiulotteinen pinta, visualisoi Björklöf. Kasvivalinnoilla, niiden värillä ja muodolla saadaan aikaiseksi erilaisia kuvioita kuten esimerkiksi aaltoilevia, viistomaisia tai pystysuoria graafisia linjoja.
Käytännön esimerkiksi Björklöf esittelee toisen Pirkanmaalla sijaitsevan kohteen Tampereen keskustan tuntumassa.
Viherseinä Fimlabin toimitiloissa Tampereella.
Toteutimme Fimlabin toimitiloihin, asiakasaulaan kaksi kookasta viherseinää, joihin tehtiin tavallista voimakkaammin erottuva kuvio, kertoo Björklöf. "Viherseinissä on mahdollista käyttää viherkasveina eri sävyisiä kasveja. Muodoilla sekä kasvutavalla voimme tehdä erilaisia graafisia kuvioita."
Kokeneen vihersisustajan mukaan lisäksi valaistuksella on vaikutusta siihen, miten kasvit ja kuviot korostuvat; valaisimilla voidaan muokata visuaalisuutta, miten valo ja varjo leikittelevät kasvien kanssa.
Fimlab Tampere
Mikäli valaistus on niin sanotusti normaali toimistovalaistus eikä viherseinää valaista erikseen, tällöin on hyvä kiinnittää kasvien väreihin ja sävyihin erityistä huomiota."
Käy tutustumassa myös muihin referenssikohteisiimme:
Lisätietoja: www.viherviisikko.fi
Teksti: Tanja Karpasto