mainos_1112

Valaistus

Valaistus ei ole enää aikoihin ollut pelkkä pakollinen kulu – ainakaan fiksuille firmoille

artikkelikuva: Valaistus ei ole enää aikoihin ollut pelkkä pakollinen kulu – ainakaan fiksuille firmoille

Kuva: LEDVANCE

Ajatuksella suunniteltu ja toteutettu valaistus näkyy parempina työskentelyolosuhteina, jolloin työntekijät pysyvät virkeinä ja toimivat tehokkaammin. Valaistus nostaa sekä viihtyvyyttä että tuottavuutta – mutta tunnetaanko yrityskentässä kaikki valaistuksen tarjoamat uudet mahdollisuudet?

Vihreät arvot ja kustannustietoisuus kirittävät valaistusteknologian kehitystä: valaistuksen pitää olla tarpeenmukainen, toimiva, pitkäikäinen ja energiatehokas.

Ei siis ihme, että markkinoiden kuningas on LED, jonka käyttöikä on jopa 5–10-kertainen ja energiankulutus alle puolet kilpailevien teknologioiden vastaavista arvoista. LED myös tarjoaa, ikään kuin kaupan päälle, laajan skaalan värivaihtoehtoja. Ainoaksi Akilleen kantapääksi jää huono lämmönkesto.

1960-luvulta asti kehitetyn LED-teknologian tarjoama kirkkaus, hyötysuhde sekä elinikä ovat jatkuvasti parantuneet samalla kun valmistuskustannukset laskevat. Kiihkein kehitysvaihe lienee nyt jo takana päin: LED-valaisin vuosimallia 2025 ei ole puolet halvempi ja kaksi kertaa parempi kuin tänä päivänä.

Kehittämistä on sen sijaan yhä valaistuksen ohjauksessa, jolla varmistetaan, että valoa on oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Etenkin paikoissa, joissa oleskellaan satunnaisesti – ja tietenkin paikoissa, jossa luonnonvaloa on runsaasti – ohjauksella voidaan saavuttaa huomattavia hyötyjä.

Toinen ”muutosagentti” markkinassa on valon väri. Kun aikaisemmin valon väri määräytyi pitkälti teknologian perusteella, LED-valolla voidaan tehdä minkä väristä valoa tahansa. Kylpevätkö bisnespalatsien työntekijät siis kohta brändiväreissä pitkin päivää? – Se jää nähtäväksi.

kuva
Arkadia n:o 6, Helsinki - SAAS Instruments. Kuva: SAAS Instruments

Muunneltavuutta hyvinvoinnin nimessä

LEDVANCE lukeutuu maailman johtaviin yleisvalaistustuotteiden valmistajiin, joka palvelee niin valaistusalan ammattilaisia kuin loppukäyttäjiä. Yritys tarjoaa laajan valikoiman LED-valaisimia, kehittyneitä LED-lamppuja, älyvalaistusratkaisuja, LED-nauhajärjestelmiä sekä perinteisiä valonlähteitä.

LEDVANCEn myyntijohtaja Samuli Rasinmäki ja tuoteasiantuntija Riku Varjela kertovat, että yksi tämän hetken vahvimpia trendejä toimisto- puolella on muunneltavuus; oletettavissa on, että korona vaikuttaa toimitilojen käyttöön tässäkin mielessä.

”Yritysten tämänhetkisissä yhteydenotoissa korostuvat muunneltavuus, henkilöstön hyvinvointi ja erityisesti saatavuus”, summaa Samuli Rasinmäki.

Energiasäästö, automaatio ja räätälöinti eivät miesten mukaan enää ole mitään varsinaisesti uusia asioita, vaan yrityksissä on herätty tuohon aiheeseen ja sitä otetaan nykyisin enemmän huomioon päätöksenteossa.

”Nämä asiat ovat hyvin jo vakiintuneet käytännössä. Kaikenlainen muunneltavuus valaistuksessa, niin että ohjaus on uudelleen ohjelmoitavissa esimerkiksi silloin, kun tilan käyttötarkoitus muuttuu, edustaa nyt uusia tuulia”, Riku Varjela toteaa.

Numerot ratkaisevat?

LEDVANCEn kunnianhimoisena päämääränä on ”määritellä uudelleen” valon rooli sosiaalisesti yhdistyneessä maailmassa.

Entä mitä valaistusrintamalla tapahtuu jatkossa, kun edetään pidemmälle 2020-luvulle? Rasinmäen ja Varjelan mukaan valaistusratkaisu tulee entistä tiiviimmin osaksi myös yritysten Excelharjoituksia: ”Energiankulutuksen ja tilojen käyttöasteen mittaaminen valaistuksen kautta vahvistuu”, uskoo Rasinmäki.

LEDVANCE raivaa tietä tulevaisuuteen mm. älyvalaistustekniikalla, jonka avulla voi hallita, himmentää ja mukauttaa valaistusta nopeasti älypuhelimella tai ääniohjauksella. Eri teknologioista on tarjolla WiFi, Bluetooth ja Zigbee.

Samalla kun yritysten tietotaso valaistukseen liittyvistä asioista on kasvanut, joitakin ”mustia pisteitä” löytyy yhä. Yksi harhaluulo on se, että ”valo on vaan valoa”.

”Tällöin ajatellaan, että kunhan valoa on, se on riittävää, vaikka valaistuksesta voisi saada erittäin toimivan hyvin oikein suunniteltuna. Valaistuksella voidaan vaikuttaa niin hyvinvointiin kuin tehokkuuteenkin”, huomauttaa Varjela.

kuva
Kuva: Signify Finland Oy

Valaistus elää ajassa – ja ajasta

Toimitusjohtaja Håkan Långstedt SAAS Instruments Oy:stä katsoo, että valaistuksen muodonmuutosta ohjaa työpaikan evoluutio: samalla kun konttorit muuttuvat, myös valaistuksen täytyy uusiutua. Parhaassa tapauksessa valaistus komppaa 2020-luvun ”uutta toimistoa” joka askeleella.

”Nyt halutaan monivivahteisia toimitiloja, joissa viihdytään. Myös valaistuksen rooli on nyt sisustuksellisempi, ja tilaa brändätään valaistuksen kautta.”

Elämyksellisyyteen ja toimivuuteen linkittyy tietenkin ohjattavuus. ”Ohjattavuuden rooli projekteissa kasvaa koko ajan. Kukaan ei halua valaista tilaa, jossa ei ole ketään”, Långstedt kuittaa.

Hyvää digihuomenta!

Ohjattavuus on kuitenkin vasta tiensä alussa: tulossa on sekin arkiaamu, jolloin järjestelmä tunnistaa konttorille saapuneen työntekijän ja napsauttaa päälle tämän omat, henkilökohtaiset valoasetukset – kenties säätila- ja kellonaikakertoimilla suhteutettuna.

”Teknologia tällaiseen umpiräätälöityyn valaistusratkaisuun on jo olemassa”, Långstedt huomauttaa.

SAAS Instruments on auttanut asiakkaita ymmärtämään syvemmin valon ja valaistuksen merkitystä ja luomaan tunteisiin vetoavia valaistuksia jo kolmen vuosikymmenen ajan. Yritys tarjoaa valmiita asennussarjoja, valaisimia ja projektiratkaisuja. Kaikki yhtiön valaisimet valmistetaan Helsingin Hernesaaressa.

Långstedtin mukaan asiakkaan vaatimustaso on kasvanut vuosien varrella: kun on nähnyt taidolla toteutettuja kohteita, livenä tai netissä, niin alkaa herkästi miettiä: mitäpä jos meilläkin..?

”Asiakkailla on selkeämpi idea siitä, mitä halutaan ja määrittelyt pystytään tekemään hyvinkin tarkasti”, Långstedt kiittelee.

Integroimalla kohti alustamallia

Maajohtaja Piia Hänninen Signify Finland Oy:stä näkee yhtenä vahvana nousevana trendinä sensoriteknologian integroimisen osaksi valaistusta.

”Valaistusta on alettu hyödyntämään tiedonkeruualustana”, hän huomauttaa.

Signify on globaali markkinajohtaja ammattilaisille ja kuluttajille suunnatussa LED-valaistuksessa sekä IoT-ratkaisuihin perustuvassa valaistuksessa. Hännisen mukaan yritysten tämänhetkisissä yhteydenotoissa tulee esille, että laadukkaan valon lisäksi toivotaan erilaisia tunnelmia: ”Valon säätäminen on yhä tärkeämpää. Energiatehokkuus merkitsee yrityksille paljon, samoin kuin kierrätettävyys ja muuntojoustavuus”, hän listaa.

Hännisen odotukset 2020-luvulle liittyy smart-järjestelmien kehittymiseen ja lopulliseen läpimurtoon: ”Valaistus tulee olemaan älykästä, valaistusjärjestelmä toimii tiedonkeruualustana ja se on paikasta riippumatta säädettävissä”, hän summaa.

kuva
Audico toimitti ja asensi Tampere-talon Ison salin kattoon melkein 400 uutta valaisinta vanhojen valaisimien tilalle. Uudistuksen myötä valot toimivat yksinkertaisimmillaan niin, että saliin tultaessa saa yhdestä painikkeesta nopeasti niin sanotut ’talkkarivalot’ päälle. Lisäksi salissa on kosketusnäyttöjä, joista saa vähän laajemmin säädettyä valotilanteita eri tarkoituksiin. Kuva: Aatu Heikkonen/Inspiroiva Creative

Valaistus mukana IoT-aallossa

Signify haluaakin jatkaa LED-valaistuksen kehittämistä innovaatiokärjellä ja johtaa toimialan laajenemista valaistusjärjestelmiin sekä ammattilais- että kuluttajamarkkinoilla. Älykkään valaistuksen toimialan pioneerina Signify haluaa olla ”esineiden internetin aikakauden valaistusyritys”.

Asiakkaita pitää vielä vähän herätellä tulevaisuuteen. Hännisen mukaan firmoissa uskotaan, että langaton valaistus on vasta tuloillaan – vaikka langaton on jo täällä.

”Langattomat järjestelmät ovat kokonaisuudessaan huomattavasti kustannustehokkaampia, kun huomioidaan sensoreiden integroitavuus ja järjestelmän elinkaaren aikana tapahtuvat tilan ja tilanteiden muutostarpeet”, toteaa Hänninen.

Korona-ajasta lisämausteita?

Projektimyyntipäällikkö Tapio Järvinen Audico Systems Oy:stä kertoo, että korona-aika on tuonut esille mielenkiintoisia valaistustarpeita: kun yrityksissä on viritelty videoyhteyksiä, on huomattu, että vanha valaistus ei toimi.

”Viikoittain tulee vastaan tapauksia, joissa videoneuvottelujärjestelmiä pitää vähän uudistaa. Yleensä valaistus osataan ottaa paremmin huomioon tässä yhteydessä. Kamera vaatii vähän erilaisia asioita valaistukselta kuin mitä neukkarissa on valmiina”, toteaa Järvinen.

Audico tarjoaa valoa moneen eri tarpeeseen: julkisivuihin, auloihin, neuvottelu-, näyttely-, tapahtuma- ja esitystiloihin, liikkeisiin ja julkisiin tiloihin. Myös valon hallintaan ja ohjaukseen liittyvät palvelut ovat koko ajan kysytympiä:

”Ohjauksesta kysytään nyt paljon ja sitten mietitään yhdessä, mikä on fiksuin tapa toteuttaa se. Yksinkertainen painike ovenpielessä tai liiketunnistin ovat helppokäyttöisiä vaihtoehtoja – siinä on muutamia eri valotilanteita, joista valita. Ja toisaalta jos haluaa yksityiskohtaisempaa valonsäätöä, niin silloin kosketusnäyttö olisi parempi vaihtoehto”, hän kuvailee.

Järvisen mukaan ihmiskeskeinen valaistus on monen toimitilaratkaisun ytimessä: kun järjestelmä seuraa työntekijää työpaikallaan ja optimoi valo-olosuhteita automaattisesti, ollaan jo aika lähellä tilannetta, jossa teknologia todella on valjastettu palvelemaan.

”Ohjausjärjestelmät ovat kovassa kehitysvaiheessa juuri nyt. Esimerkiksi langattomat valonohjausjärjestelmät ovat suosiossa, kun saneerataan vanhaa toimitilaa”, Järvinen toteaa.

Talotekniikan superpaketti

Järvisenkin mukaan järjestelmien konvergenssi jatkuu: valaistus on osa AV-pakettia, joka puolestaan integroituu kiinteistöautomaatioon. Saumat ovat kenties edelleen näkyvissä, mutta kynnyksen yli hyppääminen sujuu jo paremmin kuin takavuosina, jolloin järjestelmät harvoin puhuivat samaa kieltä.

”Valon väri voidaan ottaa mukaan tähän kuvioon esimerkiksi siten, että aamulla konttorilla on lämpimämpiä värisävyjä ja päivällä mennään kohti kylmempää valkoista. Dynaaminen toimitilavalaistus on se, mitä haetaan”, Järvinen toteaa.

Yritykset hakevat valosta myös pientä WOW-faktoria, joka säväyttää. ”Ennen jos haluttiin komeita design-valaisimia konttorille, niin nyt voidaan haluta lisäksi esimerkiksi värillistä valoa seinälle”, Järvinen kuvailee muutosta.

Teksti: Sami J. Anteroinen

Mitä mieltä olit artikkelista?

vote 1 vote 2 vote 3 vote 4 vote 5

Seuraa Prointerior

Prointerior uutiskirje

UUSIMMAT

LUE UUSIN NÄKÖISLEHTI
prointerior 4/2024

prointerior-lehti



Seuraa Prointerior
Facebook, seuraa LinkedIN, seuraa
PubliCo B2B mediat:
enertec »     HR viesti »     kita »     prointerior »     prologistiikka »     prometalli »     proresto »     seatec »