mainos_1112

Runko ja rakennustuotteet (julkisivutuotteet)
Sisäpinnat ja tilaosat (sisäverhous, tapetit)

Nanopinnoitteilla on nyt nostetta

artikkelikuva: Nanopinnoitteilla on nyt nostetta

Uudenlainen pinnoitusratkaisu estää likaavien aineiden tarttumisen ja imeytymisen – ja säästää selvää rahaa.

Nanopinnoitteella voidaan vastata moneen käytännön ongelmaan. Esimerkiksi ravintolat ja hotellit tietävät hyvin, että kun tilat ovat yleisön käytössä, puhtaanapidon haasteet moninkertaistuvat. "Nanopinnoituksella yritys suojaa omaisuuttaan sisällä ja ulkona, helpottaa puhdistusta ja säästää siivouskustannuksissa", toteaa kehityspäällikkö Mika Lind Nanoksi Finland Oy:stä.

"Esimerkiksi ulkotiloissa nanopinnoituksella voidaan estää vaikkapa erilaisten öljyjen, ilmansaasteiden, veden ja virtsan imeytyminen alustaan." Menetelmä sopii sekä uusiin että vanhoihin kohteisiin.

Pinnoitus suojaa myös esimerkiksi graffiteilta: Nanoksi on käsitellyt VR:n juna-aseman vessoja, ja nanopinnoitteen ansiosta töhryt lähtevät yleensä irti ihan perussiivouksen yhteydessä.

"Yleensä graffitien poistaminen on aikaa vievää ja kallista puuhaa, mutta olemme onnistuneet tämänkin pulman ratkaisemisessa hyvin."

"Mutta… eihän tässä näy eikä tunnu mitään!"
Vuonna 2016 perustettu Nanoksi tekee pinnoituksia Etelä- ja Keski-Suomessa: kohteita on jo lähemmäs 3 000, sekä yritys- että yksityisellä puolella. "Nanoksi on pinnoittanut muun muassa Kalasataman kauppakeskus Redin julkisivut sekä useita muita julkisia rakennuksia", Lind kertoo.

"Edelläkävijäyritykset ovat käyttäneet nanoteknologiaa Suomessa jo pitkään, joskin tietoisuuden parantamisessa on vielä työtä", tuumii Lind. Koska pinnoite on näkymätön ja hajuton – ja käsitellyn kohteen tekstuuri tuntuu edelleen samalta kuin ennen käsittelyä – moni asiakas ei meinaa uskoa, että "nanomiehet" olivat jo asialla.

"Ihmisten mielikuvissa kohteeseen jää jonkinlainen muovipinta tai kalvo, mutta meidän käsittelyn jäljiltä kohde todella näyttää siltä, että mikään ei ole muuttunut. Nanopartikkeleiden muodostama pinnoitekin on hengittävä."

Totuus paljastuu, kun käsitellylle pinnalle kaataa vaikkapa vettä: tällöin näkee heti, että pinta hylkii nestettä.

Toki mikäli väriä halutaan muuttaa, niin sekin on mahdollista. Värinanopinnoitteen etu läpimaalattuun ja pintamaalattuun betoniin, on se että värinanopinnoite säilyttää värinsä, on täysin UV-suojattu ja hylkii vettä, rasvaa ja likaa, sekä huollettaessa suojaa graffiteilta (ei mene betonin rakenteisiin, koska pinnoite on suojana). Värinanopinnoitteen saa eri opasiteeteilla, koska joskus halutaan nimenomaan säilyttää betonin luonne, mutta halutaan värinanopinnoitteella tasata betonin väri, joka on mahdotonta saada yhteneväksi pelkällä betonilla. Värinanopinnoite sopii sekä ulko-, että sisäpinnoille. Tämän lisäksi puu-, betoni- ja esim. kivimateriaalit on mahdollista käsitellä märkäulkonäkö nanopinnoitteella, joka saa materiaalin luonnolliset värit todella voimakkaaksi.

Valokatalyytti pelastaa hygienian?
Vastaavasti nanopinnoituksen käyttö sisätiloissa parantaa nopeasti ja edullisesti asiakastyytyväisyyttä. "Esimerkiksi ravintoloiden ja hotellien saniteettitilat hyötyvät käsittelystä huomattavasti. Säästöä tulee niin siivouskustannusten laskusta kuin remontointitarpeen vähenemisestä."

Nanoksilla on tarjota myös valokatalyyttipinnoite, joka parantaa pintahygieniaa tuhoamalla bakteereja, viruksia ja muita epäpuhtauksia.

"Se myös poistaa epämiellyttäviä hajuja ja puhdistaa ilmasta haitallisia yhdisteitä."

Nanoksin pinnoitteet aktivoituvat sekä näkyvällä valolla että erikseen kohteeseen asennettavilla Led Tailor Innova7ion Blue is Clean™ -sinivaloilla.

"Pinnoitteemme reaktiivisen aineen on tutkimuksissa todettu olevan erittäin tehokas biosidi: se on käytössä kolme kertaa klooria tehokkaampi ja samalla myös hajuton", toteaa Lind ja lisää, että ratkaisu pystyy tuhoamaan haitalliset aineet myös tilanteessa, jossa pinnalla on muita epäpuhtauksia.

Nanosta on moneksi
Nanoksissa on huomattu, että uusia sovelluskohteita tulee kuin sieniä sateella: rakennusfirmat käsittelevät nanopinnoitteella rappukäytäviä tai jätteensäilytyspaikkoja, laivayhtiöt pinnoittavat laivojen yökerhoja ja muita tiloja, hotelleissa on kova asiakasvaihtuvuus ja tarvetta ratkaisulle…

"Uskomme, että voimme helpottaa myös koulujen sisäilmaongelmia nanopinnoitteen avulla", lisää Lind.

Nanoksin liikevaihto on kovalla kasvu-uralla ja Lind tietää, että vain taivas on rajana, jahka ratkaisu ja sen hyödyt opitaan tuntemaan paremmin. Suunnittelijoille ja arkkitehdeille halutaan viedä nanotietämystä myös:

"Nanopinnoite tuo lisäarvoa kohteeseen, koska kohde näyttää pitemmän aikaa sellaiselta kuin sen suunniteltiinkin näyttävän."

Teksti: Sami J. Anteroinen

Mitä mieltä olit artikkelista?

vote 1 vote 2 vote 3 vote 4 vote 5

Seuraa Prointerior

Prointerior uutiskirje

UUSIMMAT

LUE UUSIN NÄKÖISLEHTI
prointerior 4/2024

prointerior-lehti



Seuraa Prointerior
Facebook, seuraa LinkedIN, seuraa
PubliCo B2B mediat:
enertec »     HR viesti »     kita »     prointerior »     prologistiikka »     prometalli »     proresto »     seatec »