Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Naava Chalet on tuulahdus Alpeilta Suomen sydämessä

Honkatalojen toimittama Naava Chalet Ähtärin matkailualueella on korkeatasoinen lomakohde vaativaan makuun. Hirsirakenteinen, nelikerroksinen hotelli on luonteva jatke alueelle, jonka ensimmäiset rakennusvaiheet ovat koostuneet huviloista sekä niihin liittyvästä kokous & spa-rakennuksesta.

Rakennus sijaitsee kalliorinteessä vesistön äärellä, ja huoneistoista avautuvat näkymät Hankavedelle. Huoneistoja on yhteensä 16 kappaletta, ja niiden koot vaihtelevat 43 m2 kaksioista 108 m2 kattohuoneistoihin.

Kohteen on suunnitellut Janne Kantee, Honkatalojen oma arkkitehti SAFA, jonka kynästä on syntynyt lukematon määrä yksilöllisesti suunniteltuja puu- ja hirsitaloja ympäri maailmaa. Naava Chalet on valmistunut vuonna 2016

kuva

kuva

Arkkitehtuuri on klassisen modernia, vaikutteita on haettu Keski-Euroopasta ja perinteisestä chalet-rakentamisesta. Alppien rouheaan muotokieleen yhdistyy moderneja elementtejä, kuten laajoja lasipintoja sekä kattoikkunoita. Rakennus muodostaa alueen muun, matalamman rakennuskannan kanssa eheän ja selkeästi tunnistettavan kokonaisuuden.

Pääasiallinen julkisivumateriaali on Honkatalojen peittomaalattu massiivihirsi 240×203 mm Sharpline-profiililla. Hirren materiaalina on käytetty kuusta, joka tunnetaan kauniin tasaisesta väristään.

Puuta on käytetty runsaasti myös sisätiloissa – tämän on sallinut paloteknisen konsultin laatima palotekninen tarkastelu sekä aktiivinen mukanaolo projektissa. Puupinnat luovat tyylikkään ja eheän kokonaisuuden hillityn modernin sisustuksen kanssa.

kuva

Rakenteita on jätetty näkyviin siellä missä se on katsottu perustelluksi ja silmää miellyttäväksi. Painumattoman seinärakenteen johdosta lasia on voitu käyttää varsin runsaasti, esimerkkeinä mainittakoon vesistön puoleiset 2-kerroksiset huoneistot rakennuksen keskiosassa, sekä kattohuoneistojen lasipäädyt. Suuret lasipinnat tuovat ympäröivän maiseman sekä vuodenaikojen vaihtelut osaksi sisätiloja. Myös luonnonvalo pääsee täysin oikeuksiinsa sisätiloissa.

kuva

Laajat lasipinnat on toteutettu kiinteinä HTWS-ikkunoina. HTWS on Honkatalojen oma patentoitu ratkaisu, jossa puurunko ja alumiinirakenteiset ikkunat muodostavat erittäin tiiviin, kestävän ja tyylikkään kokonaisuuden. Se on kehitetty erityisesti taloihin, joiden arkkitehtuuriin kuuluu laajoja lasipintoja. HTWS-ikkunoissa valoaukko alkaa aivan lattian tasolta ja ulottuu katonrajaan asti, sillä karmit on integroitu puurakenteiden sisään. Kokonaisuus on huonekalumainen ja harkittu.

Lisätietoja: www.honkatalot.fi

Kuvat: Hans Koistinen

kuva

kuva

kuva

Jaa tämä artikkeli: 

Rakentaminen

Rakennuksille ympäristötase elinkaaren mukaan

Kirjoittaja: Leena Lundell Kiertotalous puhuttaa rakentajia, mutta toistaiseksi keskustelu pyörii lähinnä materiaalikysymyksissä eli miten mikäkin raaka-aine voidaan kierrättää. Kiertotalous kehittyy kuitenkin

Varmaa vedenpoistoa Seal in teknologialla

Vuonna 1972 Münchenin Olympiastadionista tuli ensimmäinen rakennus, jonka pintavedenpoistoon käytettiin ACO:n polymeeribetonista valmistettua kourua. Sen ylivoimaisten ominaisuuksien ansiosta tästä ympäristöä säästävästä

Opasteita K-ryhmän päätoimitaloon

K-Kampus K-ryhmän uusi päätoimitalo K-Kampus valmistui kesän 2019 aikana Helsingin Kalasatamaan. K-Kampus on yli 1 800 työntekijän seitsenkerroksinen, 37 000 m2

Plootu19 -tapahtuma esittelee metallijulkisivuja

Syyskuussa 2019 Helsingin Kaapelitehtaalla järjestetään ’Plootu19’ -tapahtuma, joka keskittyy julkisivujen arkkitehtuuriin ja metallirakenteisiin julkisivuihin. Mukana useita alan yrityksiä ja toimijoita mm.

Plootu19 ja vuoden metallijulkisivu 2019

Julkisivuyhdistys ry Aiemmin muissa Pohjoismaissa kiertänyt metallijulkisivuihin ja niiden arkkitehtuuriin keskittynyt PLOOTU, ruotsalaisittain PLÅT, -tapahtuma saapuu ensi kertaa Suomeen. Julkisivuyhdistys on

Rotia arkkitehtuuriin

Maaliskuussa ilmestynyt Rakennetun omaisuuden tila ROTI 2017 tuo jälleen jobinpostia: rakennuskannan korjausvelan määrä on Suomessa arviolta 30–50 miljardia euroa, liikenneväyläverkon viisi

Arkkitehtuurikoulutus murroksessa

Onko arkkitehtuurikoulutus Suomessa kriisissä? Opiskelijat valmistuvat perinteisiin käytäntöihin ja ylityökulttuuriin tottuneina, usein itseään kuluttaen, sen sijaan että he saisivat valmiudet kestävään