Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Muunneltavien tilojen akustiikan huomioiminen

Tilojen akustiikka on muodostunut tärkeäksi tekijäksi rakennetulle sisäympäristölle. Akustiikalla voidaan vaikuttaa tilan viihtyvyyteen, keskittymiskyvyn ja motivaation parantamiseen sekä työssäjaksamiseen.

Tila-akustiikan huomioiminen helpottaa myös vuorovaikutusta, kun häiritsevänä koettu melu poistuessaan lievittää stressiä. Akustiikan kannalta parhaaseen lopputulokseen päästään, kun se huomioidaan jo tilan suunnitteluvaiheessa, tilan käyttötarkoituksen mukaiseksi.

kuva

Muunneltavien tilojen akustiikkaa suunniteltaessa ensisijainen lähtökohta on pohtia, mitä tilassa tehdään – millaisten ääniominaisuuksien tulee tavoittaa kuulijat ja millaisia ääniominaisuuksia halutaan estää. Esimerkiksi koulut, päiväkodit, urheilutilat, konserttisalit ja neuvottelutilat vaativat käyttötarkoituksiinsa erilaiset akustiset ominaisuudet. Akustiikan suunnittelu poikkeaa esimerkiksi auditoriossa kuin tilassa, jossa kukin keskittyy omaan työhönsä. Yleisenä lähtökohtana kuitenkin on, että häiritsevä melu saadaan poistettua.

kuva

Esteettinen akustiikka

Akustiikka tuottaa parhaimmillaan myös positiivisia visuaalisia kokemuksia. Tilanjakajien ammattilaisena, yhtenä lähtökohtanamme onkin toimivan akustiikan toteuttaminen esteettisesti miellyttävänä ja tekniikaltaan tilaan soveltuvana. Tilojen estetiikkaan voimakkaasti vaikuttavat pinnat muodostuvat pääosin lattia- ja seinäpinnoista. Akustiikkaa voidaan hyödyntää lattiapintojen ja kiinteiden seinäpintojen lisäksi myös osana muunneltavia seinäpintoja. Akustiikkaa voidaan hyödyntää Aura 600 Acoustic-siirtoseinissä visuaalisesti näkyvänä elementtinä tai häivyttää lähes näkymättömäksi lisäominaisuudeksi.

kuva

Näkyvät akustiset pintaverhoukset siirtoseinissä toteutetaan perferoiduilla tai pysty- tai vaakauritetuilla pintalevyillä. Perferoitu tai uritettu osuus voidaan toteuttaa joko katkeavana tai jatkuvana kuviona kaikkiin levypintaisiin materiaaleihin, puuviiluista maalattuihin tai laminaattipintaisiin seiniin. Perferoinnin ja urituksen halkaisijat ja uravälykset vaihtelevat vaadittujen absorptioarvojen mukaisesti.

Ulkoasullisesti pehmeämpi ja monikäyttöisempi pinta on neulahuopapinta, jotka integroidaan osaksi seinäjärjestelmää. Värivalikoimaltaan seesteistä neulahuopapintaa voidaan käyttää opetustiloissa myös kiinnityspintana.

Lisätiedot:
Auran St-Team Oy
www.stteam.fi
02-486 4900

kuva

Jaa tämä artikkeli: 

Pinnat

Cosentino tuo markkinoille uuden tuotemerkin

Maailman johtava arkkitehtuuri- ja muotoilualan innovatiivisten pintojen valmistaja Cosentino tuo markkinoille mineraalipintojen uuden tuotemerkin Éclos®, joka on suunnattu keittiö- ja kylpyhuonetasojen

Heimtextil 2023 ajan hermolla

Frankfurtin Heimtextil-messut järjestettiin taas normaalissa muodossaan 10.–13.1.2023. Maailman merkittävin sisustustekstiilien ammattitapahtuma oli erittäin kansainvälinen ja osoitti suuntaa tekstiilisisustamisen kestävämmälle kehitykselle ja

Taide ja design osana akustisia ratkaisuja

Akustiikka on osa kokonaisvaltaista tilasuunnittelua. Laadukkaat akustiset designtuotteet yhdistävät taiteen akustiikkaan. Paytrailin Tampereen toimitiloihin toteutettiin toiminnallisesti ja visuaalisesti yhdenmukainen sisustuskokonaisuus, jossa

Pinnoitettavat lattiatasoitteet

Tartuntavetolujuus on tasoitteen tärkein ominaisuus, kun sitä lähdetään pinnoittamaan. Pinnoitteen lujuudenkehityksen aikana muodostuu suuria vaakasuuntaisia vetojännityksiä, jotka kohdistuvat alustaan. Mikäli tasoitteen

Honka – tunne metsän voima

Pohjoisen läheinen luontosuhde ja ainutlaatuinen valo ovat suomalaisen onnellisuuden ydin. Hongan tehtävä on tuoda metsän ja auringonvalon elinvoimaa ihmisten elämään. Siksi

Lämpöpuu – tyyliä ja kestävyyttä

Materiaalin valinnalla on merkitystä, kun rakennetaan muuttuviin olosuhteisiin. Sävykäs thermo- eli lämpöpuu on paitsi kaunista katsella myös säänkesto-ominaisuuksiltaan verratonta. Pirkkalalaisen Karavan

Seinäverhoukset ja akustoinnit

Arkkitehtuurin ja rakentamisen trendit ovat vieneet rakentamista suurempien ja avarampien sisätilojen suuntaan julkisissa- ja toimistorakennuksissa sekä myös omakotitalorakentamisessa. Avarat, kevyemmin elementein