Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Monipaikkaisuus on tullut jäädäkseen

Sisustusarkkitehdit ja muotoilijat ovat avainasemassa, kun työn tekemisen muutoksia pohditaan.

Koulutetuilla suunnittelijoilla on eväitä ja osaamista muutosprosessien
läpiviemisessä. Suunnittelijoita askarruttavat tulevaisuuden tarpeet ja
olemme jo nähneet kiinnostavia uusia ratkaisuja kotien työpisteiden ja toisaalta
työpaikkojen viihtyisyyden ratkaisuihin. Lisääntyneen halun yhdistää
etätöiden tekoa vapaa-ajan asunnolta osasi ennakoida helsinkiläinen
sisustusarkkitehti SIO Kreetta Airilakin, jolle myönsimme vuoden 2021
Bryggman-rahaston apurahan, 7500 €.

Airila tutkii monipaikkaisuutta ja
sen vaikutusta eritoten Lapin matkailulle. Hän teki töitä seitsemän viikkoa
perheineen Tunturi-Lapin neljässä kunnassa; Enontekiöllä, Kittilässä,
Kolarissa ja Muoniossa. Näissä sijaitsevat mm. hiihtokeskukset Levi,
Ylläs ja Pallas. Enontekiö on tunnettu mm. Käsivarren erämaa-alueella
sijaitsevasta Kilpisjärvestä.

Lapin matkailulle kuluneet Korona-vuodet ovat olleet suurten muutosten
aikaa. Kansainvälisiä matkailijoita ei juurikaan ole ollut kireiden rajoitusten
aikana, mutta onneksi kotimaiset matkailijat ovat paikanneet tätä
vajetta. Joukossa on ollut paljon ensimmäistä kertaa Lapissa vierailevia ja
myös pidemmän ajan alueella olevia etätyöläisiä.

Airila haastatteli projektinsa kenttäjakson aikana etätyöntekijöitä ja
teki myös kyselyn, johon hän sai reilun 250 vastausta. Kyselyn tulokset
ja omakohtaiset kokemukset erilaisista majoitusmahdollisuuksista kootaan
esitykseksi, joka palvelee niin suunnittelijaa kuin Lapin matkailupalveluiden
kehittämistä.

Tunturi-Lappiin on jo syntynyt etätyötiloja tarjoavia
yrityksiä, ja useat mökkien ja kiinteistöjen omistajat ovat tehneet tiloihin
muutoksia parempia etätyötiloja tarjotakseen. Kuitenkin tutkittavaa ja
parannettavaa aiheesta löytyy. Kyselyssä selvisi myös, millaisia palveluita
moni etätyöntekijä toivoo löytävänsä alueelta ja millaisia haasteita he ovat
kohdanneet.

Suomessa on yli 500 000 vapaa-ajan asuntoa ja on arvioitu, että
säännöllisesti vapaa-ajan asuntojen käyttäjiä on 2,4–2,9 miljoonaa.
Vapaa-ajan asunnot ovat muuttumassa kakkoskodeiksi ja niistä tehdään
lisääntyvissä määrin myös etätöitä.

Lapin uusissa kohteissa varustetaso
on korkea ja usein myös kaikki mukavuudet. Monet valitsevat kakkosasuinpaikkansa
nykyisin harrastukset edellä, esimerkiksi Lapissa hiihtokeskusten
ja -maastojen rinnalle on syntynyt maastopyöräilybuumi.

Korona aikana monien omilla mökeillä viettämät ajat ovat pidentyneet
ja kunnille onkin tullut paljon kyselyitä siitä, miten muuttaa kesäpaikka
ympärivuotiseksi. Monipaikkaisuudesta puhuttaessa myös mahdollisuus
kaksoiskuntalaisuuteen nousee esille.

Bryggman apuraha jaetaan vuorovuosittain SIOn alle 35-vuotiaalle
jäsenelle ja SAFAn nuorelle jäsenelle. Airila sanoo: ”Olen todella kiitollinen
tästä mahdollisuudesta perehtyä näin kiinnostavaan ja ajankohtaiseen
aiheeseen. Kiitän myös työnantajaani Workspacea mahdollisuudesta
tähän irtiottoon. Bryggman-apuraha ja yhteistyö Tunturi-Lapin neljän kunnan
kanssa mahdollistivat paneutumisen aiheeseen ja uusien ideoiden
yhteiskehittelyn”.

Teksti: Minna Borg

Jaa tämä artikkeli: 

Suunnittelu

Tehokasta äänenvaimennusta urheiluhalleihin

OC Parocin kehittämä uusi äänenvaimennuslevy PAROC Resono tarjoaa tehokasta äänenvaimennusta teollisuushalleihin, tuotantotiloihin, urheiluareenoille, jäähalleihin ja uimahalleihin. Se soveltuu erityisesti korkeisiin tiloihin, joissa äänenvaimennuskyky on tärkeämpi valintakriteeri kuin viimeistelty ulkonäkö.

Kestävät materiaalivalinnat vaativat muutakin kuin CO₂-luvun tarkastelua 

Rakennussektori käyttää valtavia määriä raaka-aineita, mutta vain 12,2 prosenttia EU:ssa käytetyistä materiaaleista on peräisin kierrätetyistä raaka-aineista. Samaan aikaan EU painottaa kiertotalouden vahvistamista ja resurssien tehokkaampaa hyödyntämistä. Lattiavalmistaja Gerflor peräänkuuluttaakin materiaalien ympäristövaikutusten arviointiin entistä laajempaa näkökulmaa, jossa CO₂-jalanjälkeä ja raaka-aineiden alkuperää ei tarkastella muista vaikuttavista tekijöistä erillisinä. 

Tekoäly muuttaa muotoilutyötä ja kasvattaa suunnitteluasiantuntijuuden arvoa

Tekoäly muuttaa muotoilualan työtä nopeasti, mutta ei poista muotoiluosaamisen tarvetta. Päinvastoin: tekoälyn yleistyessä suunnittelun ydin korostuu: ihmislähtöinen ajattelu, luova ongelmanratkaisu ja kyky arvioida ratkaisujen laatua. Ornamon Design Pulssi 2026 -kyselyn mukaan tekoälystä on tulossa muotoilualalla keskeinen kilpailutekijä.

Aalto Works -sarja hyväksyttiin Unescon maailmanperintöluetteloon

Unescon maailmanperintökomitea on hyväksynyt Aalto Works -arkkitehtuurikohteiden sarjan maailmanperintöluetteloon Busanissa Etelä-Koreassa 19.–29.7.2026 pidetyssä 48. istunnossaan. Kokonaisuus koostuu 13 Aaltojen suunnittelemasta modernin arkkitehtuurin kohteesta eri puolilta Suomea.

Asiantuntemusta lasiratkaisuihin suunnittelusta toteutukseen

Rakennushankkeessa lasi on paljon enemmän kuin yksi julkisivumateriaaleista. Sen pitää täyttää samanaikaisesti esimerkiksi energiatehokkuuteen, auringonsuojaukseen, ääneneristykseen ja turvallisuuteen liittyviä vaatimuksia. Siksi Pilkingtonin asiantuntijat tulevat mielellään mukaan jo suunnittelun varhaisessa vaiheessa.

Habitare 2026 kokosi alan yhteen

Habitare 2026 kokosi yhteen muotoilusta, huonekaluista ja sisustuksesta kiinnostuneet kuluttajat sekä alan ammattilaiset. Tapahtumassa esiteltiin ajankohtaisia tuotteita, brändejä ja suunnittelua, mutta esiin nousi myös kiertotalouden kasvava merkitys koko toimialalla.

Sisätilojen rakennusperinnön liike – kohti kulttuuriperinnön parempaa vaalimista

Ornamo Design Dialogi -tapahtuman kahvipöydässä virisi viime syksynä pienessä siolaisten joukossa keskustelu niin rakennusten, kuin sisustustenkin kroonisesta purkuvimmasta. Huolena nousi esiin erityisesti oman aikakautensa esimerkillisten kokonaissisustusten tuhoutuminen eri syistä: toiset osana usein monimutkaisia kiinteistökehityshankkeita, osa välinpitämättömyyden tai omistajien inhimillisen tietämättömyyden vuoksi. Tärkeästä aiheesta motivoituneina päätettiin ryhtyä tuumasta toimeen.

Ratkaisu, joka tuntuu itsestäänselvältä 

Suunnittelijan työhön liitetään usein mielikuva luovuudesta ja oivalluksista. Asiakas esittää haastavia kysymyksiä, joihin ammattilaisen tehtävä on löytää vastaukset. Ratkaisu vaativaan kysymykseen syntyy, kun kysymystä on katsottu tarpeeksi kauan, eri kulmista ja oikealta etäisyydeltä.

Sisustussuunnittelija on kodin ongelmanratkaisija

Sisustussuunnittelijan työ mielletään helposti pintojen ja värien valinnaksi. Todellisuudessa työ alkaa paljon aikaisemmin – ja erityisesti kylpyhuoneissa kyse on ennen kaikkea toiminnallisuudesta, tekniikasta ja ennakoinnista.

Konvektio vaikuttaa tuulettuvan julkisivun toimintaan

Tuulettuva julkisivu mielletään usein kosteusteknisesti turvalliseksi ja pitkäikäiseksi ratkaisuksi. Vähemmälle huomiolle jää kuitenkin ilmiö, joka voi merkittävästi heikentää rakenteen todellista energiatehokkuutta: lämmöneristeessä mahdollisesti tapahtuva konvektio.

Lasi muuttuu passiivisesta pinnasta aktiiviseksi rakennusosaksi

Lasi on siirtymässä arkkitehtuurissa ja sisustussuunnittelussa uuteen rooliin. Pelkän läpinäkyvän materiaalin sijaan siitä on kehittymässä teknisesti aktiivinen ja tilan toimintaan vaikuttava rakennusosa, jossa yhdistyvät energiatehokkuus, muunneltavuus, yksityisyys ja kestävyys. Muutos näkyy sekä materiaalikehityksessä että suunnittelukäytännöissä.

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Prointerior 3/2026

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Prointerior 3/2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.