Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Linak Tukholman messuilla

LINAK ESITTELI Tukholmassa MOVE-teemalla messuvieraille erilaisia tapoja, joilla voi
edistää terveyttä ja lisätä joustavuutta toimisto- ja kotiympäristössä. Messuvieraat saivat
kokeilla tulevaisuuden älykkääseen työelämään suunniteltuja LINAK-ratkaisuja, esimerkiksi
korkeussäädettävää aulabaaria sekä muita mielenkiintoisia kalustekonsepteja.

Sähköistä säätöä käytetään tänä päivänä yhä enemmän työ- ja kokouspöydissä
sekä
keittiön pöytätasoissa ja ruokapöydissä. Käyttökohteiden määrä kasvaa, kun käyttäjät vaativat
lisää joustavuutta kalusteilta. Säädettävyyden lisääntyessä LINAK on kehittänyt erilaisia
säädön käytöstä muistuttavia ohjaimia sekä tietokone- ja älypuhelinsovelluksia.

”Huolimatta siitä, että monet työnantajat ovat investoineet säädettäviin kalusteisiin,
työntekijät eivät aina käytä niitä, mikä tarkoittaa tietysti, että terveyshyötyjä ei ole. Kehitämme
siksi paljon motivaatiota lisääviä sovelluksia, jotka tekevät tuotteidemme käytöstä helppoa ja
hauskaa”, kertoo LINAK OY:n DESKLINE-myynnistä vastaava Kim Rönnblad.

Sydän voi parhaiten liikkuvassa työ- ja kotiympäristössä. Myös keskittymiskyky paranee
vaihtelemalla istuma- ja seisomatyön välillä. Säädettävien kalusteiden edut ja vaikutukset
tulevat parhaiten esille, kun korkeutta vaihdellaan riittävän usein. Messuvieraita kiinnostikin
LINAK-sovellusten mahdollisuus tarjota tilastoja omasta pöydän säätöjen käytöstä.

Lisätietoja: www.linak.fi | www.design-meets-movement.com
Kuvat: MartinSölyst / Linak

kuva

kuva

kuva

Jaa tämä artikkeli: 

Yleinen

Götessons Tukholman messuilla

Tänä vuonna Götessons lanseerasi Tukholman messuilla paljon uutuuksia eri tuoteryhmissä sähköistyksistä akustiikkaan, viherkasveista istuimiin. Merkittävänä uutuutena Götessons lanseerasi Loop-konseptin. Tuotteita voidaan

Cosentino Tukholman messuilla

COSENTINO OLI mukana Tukholman messuilla Natural by Vieser -messuosastolla Vieserin yhteistyökumppanina. Osastolla Cosentino esitteli Dekton seinä- ja lattiamateriaaleja. Viime syksyn Habitare

Kährs Tukholman messuilla

Kährsin teemana Tukholman messuilla 2020 oli Mix & Match. Osastolla esiteltiin kolmen tunnelmallisen väritrendin alle koottua näyttävää kokonaisuutta, joissa yhdisteltiin Kährs-parketteja

Framery Tukholman messuilla

Frameryn messuosasto Tukholman huonekalumessuilla oli vierailijoille mielenkiintoinen kokemus monella tapaa. Ständi itsessään oli jättimäinen Framery 2Q jonka sisälle oli rakennettu monia

Arktis Tukholman messuilla

ARKTIS on muutaman vuoden tauon jälkeen jälleen esillä Tukholman kalustemessuilla omalla osastollaan C-­‐hallissa, C14:51. Mikko Halosen suunnittelema osasto on saanut osakseen

Vähähiilisyys ja digitaalisuus mullistavat

Rakentaminen etsii uomaansa 2020-luvulla. Esimerkiksi liike- ja varastorakentaminen hiljenee selvästi mittavien hankkeiden valmistuessa. Teollisuusrakentaminen sen sijaan vaikuttaisi kasvavan terhakkaasti lisääntyvästä kansainvälisen

Muraali on viraali

Rakennetussa kaupunkiympäristössä harvalla asialla on yhtä pysäyttävä vaikutus kuin taiten tehdyllä seinämuraalilla. Viime vuosina julkiset seinämaalaukset ovat kokeneet ilahduttavan elinvoimaisen uuden

Kiertotalouden kolme mahdollistajaa

Kirjoittaja: Miisa Tähkänen Kiertotalous on ajattelutapa, jossa arvoa muodostetaan palveluista ja uudelleenkäytöstä. Kiertotalouden periaatteiden mukaisesti toimivaan liiketoimintaan kannattaa pyrkiä monesta syystä:

Kaupallisten tilojen korjaushankkeiden kestävyys

Kirjoittaja: Susanna Leppänen Kestävät arvot eivät toistaiseksi useinkaan ohjaa vuokralaisten tilasuunnittelua korjausrakentamishankkeissa. Isoihin energiaremontteihin ja koko hankkeen mittakaavaan suhteutettuna yksittäisten liiketilojen

Arkkitehtuuripolitiikka on uudet nuottinsa ansainnut

UUSI ARKKITEHTUURIPOLIITTINEN ohjelma (Apoli20) alkaa olla loppusuoralla. Ohjelmaehdotus on nyt lausuntokierroksella, jonka pohjalta lopullinen ohjelma viimeistellään. Arkkitehtuuripoliittisten suuntaviivojen päivittäminen on aiheellista,

Eteläsataman elämyskeidas

UUTTA DESIGN- ja arkkitehtuurimuseota puuhataan nyt tosissaan. Huhtikuussa Jane ja Aatos Erkon säätiö hyppäsi hankkeen tukijaksi Suomen ennätyssummalla: säätiö on tehnyt

Kiertotalous kirittää kiinteistö- ja rakennusalaa

VALTIONEUVOSTON EHDOTUS kiertotalouden strategiseksi ohjelmaksi julkaistiin heti vuoden alkuun. Kiinteistö- ja rakennusalan (kira-ala) yrityksillä on ”mittavat mahdollisuudet” kiertotalouden hyödyntämiseen, strategiapaperissa arvioidaan.

Sairaala Nova on rakennettu potilasta varten

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin uudessa keskussairaalassa huomioidaan koko maakunnan tarpeet potilas edellä -periaatteen mukaisesti. Sairaala Novan suunnittelussa on lähdetty siitä, että potilaalle tehdään