Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Lattiapinnoitteet torjuvat staattisia sähköpurkauksia

Sähköä johtavia lattiapinnoitteita tarvitaan muun muassa sairaaloissa, puhdastilalaboratorioissa sekä muissa teknisissä erikoistiloissa. Oikealla tavalla pinnoitettu lattia johtaa staattista sähköä pois hallitusti.

Monet lattiat keräävät sähkövarauksia. Hyvin suunnitellut ja toteutetut erikoispinnoitteet ehkäisevät staattisen sähkön aiheuttamia ongelmia.

”Tällaisen lattian ideana on, että staattinen sähkö saadaan pois lattiapinnasta. Näin vältetään esimerkiksi kipinöintiä tilassa, jossa on tulenarkoja tai räjähdysherkkiä materiaaleja tai herkkää elektroniikkaa”, sanoo markkinoinnin ja myynnin kehitysvastaava Severi Virtanen Master Builders Solutions Finland Oy:stä.

”Pinnoite estää laitevikoja vaikkapa elektroniikan komponenttivalmistuksessa tai sairaalatiloissa, joissa on herkkiä instrumentteja.”

Elektroniikkatuotteiden luotettavuuden ja laadun takaamiseksi on suositeltavaa, että staattiselle sähkölle herkkiä komponentteja käsitellään mahdollisuuksien mukaan sähköstaattisilta purkauksilta suojatuissa työtiloissa. Sen sijaan sähköä johtavia lattiapinnoitteita ei tulisi asentaa muuntamoihin, jakamoihin tai muihin sähkötiloihin.

kuva

Vähemmän viruksia ja laitevikatilanteita

Muun muassa epoksi- ja polyuretaanilattioista on olemassa sähköä johtavia versioita, jotka ovat ulkonäöltään normaalien pinnoitteiden kaltaisia.

”Värit saadaan samanlaisiksi kuin tavallisessa massalattiassa. Myös kulkureittiväritysten käyttö on näillä pinnoitteilla mahdollista”, vakuuttaa Virtanen.

Käytännössä lattian betonirungon päälle asennetaan pohjusteen lisäksi kuparinauharistikko, joka johtaa staattisen sähkön varaukset talon maadoituspisteisiin.

”Kun tilasta poistetaan staattisia varauksia, hiukkaspartikkelit eivät niin helposti pääse leviämään huoneilmassa. Tästä on apua puhdastiloissa. Lisäksi terveysturvallisuus paranee muuallakin, koska virukset ja muut taudinaiheuttajat eivät enää kulkeudu partikkeleiden mukana”, Virtanen mainitsee.
Lisäksi staattiset sähköpurkaukset voivat aiheuttaa elektronisiin laitteisiin monenlaisia vikoja. Jos tällä tavoin vikaantunut laite on pahoin vaurioitunut, se ei ehkä toimi enää lainkaan.

Vielä vakavampi voi olla sellainen tilanne, että komponentteihin jää sähköpurkauksen jälkeen piileviä vaurioita. Silloin toimintahäiriöitä ehkä ilmenee vasta myöhemmin.

kuva

Suojaustapoja on standardisoitu

Viime vuosina on myös julkaistu standardeja muun muassa sairaalatiloihin soveltuvista lattiapinnoitteista, joilla voidaan vähentää staattista sähköä ja epäpuhtauksia.

Lattiapinnoitteen johtavuuden mittaukseen ja arviointiin on olemassa useita standardeja kuten EN61340 ja EN 1081. Tärkeintä on tietää tilan ja pinnoitteen vaatimukset ennen pinnoitteen asennusta.

”Näissä asioissa autamme mielellämme”, Virtanen toteaa.

kuva

Pinnoitevalintaan vaikuttavat lisäksi muun muassa puhtaanapitovaatimukset, kemian- ja lämmönkestovaatimukset sekä liukastumisen esto eli käytännössä karheus.

Virtasen mukaan sähköä johtavan lattiapinnoitteen asentaminen pidentää lattian asennusaikaa vain noin yhdellä päivällä.

”Erikoistilojen lisäksi tällainen lattiapinnoite soveltuu monesti myös tavallisille lattioille, koska staattista sähköä pois johtava lattia voi olla käyttäjien kannalta mukavampi ja terveellisempi kuin vakiopinnoitteella varustettu. Tämän aihepiirin tutkimus on kuitenkin vasta alkutekijöissään”, hän toteaa.

Lisätietoja: www.lattiapinnoitteet.com

Teksti: Ari Mononen

Jaa tämä artikkeli: 

Pinnat

Luonnollisuus näkyy pintamateriaaleissa

Lämpimät luonnonsävyt, tekstuurit ja luonnosta vaikutteita saaneet kuosit luonnehtivat vahvasti tämän vuoden pintamateriaalien uutuuksia. Pinnat saavat olla aiempaa elävämpiä ja ilmeeltään kerroksellisempia.

Seinäpinnat ottavat uuden roolin – akustiikka, painotekniikka ja materiaalit yhdistävät toiminnallisuuden ja estetiikan

Seinä ei ole enää pelkkä tausta tilalle. Nykyaikaisessa sisustussuunnittelussa seinäpinnat osallistuvat tilan ilmeen rakentamiseen, käyttäjäkokemukseen ja jopa työskentelyn tai oppimisen edellytyksiin. Samalla digitaalinen painotekniikka on laajentanut suunnittelijan mahdollisuuksia toteuttaa yksilöllisiä pintoja lähes mille tahansa materiaalille. Kun tähän yhdistetään kasvavat vaatimukset hyvästä akustiikasta, seinäratkaisut ovat nousseet merkittäväksi osaksi kokonaisvaltaista tilasuunnittelua. Onnistunut lopputulos syntyy kuitenkin vasta silloin, kun estetiikka, tekninen toimivuus ja materiaalien ominaisuudet suunnitellaan yhtenä kokonaisuutena.

Tekstiili ei ole enää vain viimeistelymateriaali

Julkitiloissa tekstiili vaikuttaa yhtä aikaa akustiikkaan, tilan tunnelmaan, visuaaliseen identiteettiin ja materiaalien kestävyyteen. Kun suunnittelussa huomioidaan myös huollettavuus ja materiaalin elinkaari, tekstiilistä voi tulla yksi tilan toiminnallisista rakennuspalikoista.

Perinteiset materiaalit, uudet vaatimukset

Laatat, luonnonkivi ja tiili ovat rakennusmateriaaleja, joiden käyttö perustuu paljon muuhunkin kuin estetiikkaan. Arkkitehdille ja suunnittelijalle ne ovat välineitä, joilla vaikutetaan rakennuksen käyttöikään, huollettavuuteen, sisäilmastoon ja käyttökokemukseen. Samalla materiaalivalintoja ohjaavat yhä vahvemmin vastuullisuus, elinkaariajattelu ja rakennusten muuttuvat käyttövaatimukset. Perinteiset materiaalit ovatkin löytäneet uuden roolin nykyarkkitehtuurissa, jossa pitkäikäisyys ja ajaton ilme nousevat hetkellisiä trendejä tärkeämmiksi.

Lasi muuttuu passiivisesta pinnasta aktiiviseksi rakennusosaksi

Lasi on siirtymässä arkkitehtuurissa ja sisustussuunnittelussa uuteen rooliin. Pelkän läpinäkyvän materiaalin sijaan siitä on kehittymässä teknisesti aktiivinen ja tilan toimintaan vaikuttava rakennusosa, jossa yhdistyvät energiatehokkuus, muunneltavuus, yksityisyys ja kestävyys. Muutos näkyy sekä materiaalikehityksessä että suunnittelukäytännöissä.

Lattia kantaa arkkitehtuuria — materiaali ratkaisee

Lattia on sisustuksen suurin yksittäinen pintarakenne. Se määrittää tilan akustiikan, lämpömukavuuden ja visuaalisen yhtenäisyyden — ja samalla se joutuu kovimmalle rasitukselle. Materiaalivalinta on siksi sekä tekninen että arkkitehtoninen päätös.

Uutta ilmettä seinäakustiikkaan

Seinäakustiikka ei ole vain huomaamaton tekninen ratkaisu, vaan yhä useammin aktiivinen osa tilan visuaalista identiteettiä. Uusi Ecophon Texona-värivalikoima tuo suunnitteluun tervetulleen

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Prointerior 3/2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.